Tasavallan presidentti Sauli Niinistö valittiin juuri hetki sitten jatkamaan maamme johdossa. Kuuden vuoden jatkokausi varmistui historiallisella tavalla, kun Niinistö keräsi yli puolet annetuista äänistä jo vaalin ensimmäisellä kierroksella. Tasavallan presidentti keräsi näin ääniä laajasti kaikkialta Suomesta ja kaikkia eri puolueitakin kannattavien keskuudesta ja mandaatti jatkokaudelle on vahvin mahdollinen.
Aamulla aikaisin lensin Rovaniemeltä Helsinkiin ja päivällä vielä piipahdin vaalikahveilla Lopella vaikka äänestämässä olikin käynyt jo ennakkoon. Topenolla oli perinteinen Niinistö EräCafe ja Sajaniemessä uusi Vinttikievarin PopUp Niinistö Cafe vaalikahvien merkeissä. Väkeä kivasti liikkeellä ja Sauludo kahvi maistui äänestäjille niin nokipannukahvina kuin Laukkasten kievarinkin keittämistä. Ihastuttavia pieniä ja tunnelmarikkaita tilaisuuksia. Ja mikä kivointa väkeä niissäkin vaalikahvien hengessä liikkeellä yli puoluerajojen. Ja kaikki hyvällä mielellä ja hyvässä yhteistyön hengessä. Sellaista tämä maa enemmän tarvitseekin tahallisen väärinymmärtämisen tai repimisen sijaan. Yhdessä.
53. Tunturiralli päättyi eilen Eerik Pietarisen voittojuhliin ja mahtavaa jälkeä nuorimies jättikin tunturin jäälle ja lumelle. Oli mukava ehtiä myös Niinistö kampanjasta mukaan ralliinkin. Hienoja hetkiä jälleen.
Nyt vaali-ilta ja tuloksia vielä tarkennetaan, kun ääntenlasku etenee loppua kohden. Ylen ennuste lupaa reilusti yli 60% kannatusta Niinistölle! Se on kova! Onnea Suomi ja onnea Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö!