Eilen upea päivä kannustamassa Elmoa. Elmo Jankari teki upeaa työtä erittäin vaativalla ja vaarallisellakin radalla ja oli kyllä upea hetki seistä vain metrin päässä radasta kun Elmo viiletti ohi hevosensa kanssa. Suorituksen jälkeen kävin vielä moikkaamassa Elmoa maalialueella ja häntä myös kirittämässä oli uimareistamme Emilia Pikkarainenkin. Hän tänään olympia-altaassa ja 23-vuotiaana jo kolmansissa olympialaisissaan.
Kenttäratsastuksen jälkeen sitten iltapäivä ja ilta Parkissa tenniksen, koripallon ja käsipallon parissa. Olympia Parkissa on helppo katsoa enemmänkin eri lajeja illan aikana kun kaikki aivan vierivieressä ja pelin päätyttyä vain lyhyt siirtymä seuraavaan halliin tai kentälle. Toimii.
Sika-viruksesta ei ole näkynyt vilaustakaan ja muutenkin terveenä säilytty. Kisojen turvallisuutta on takaamassa jättimäärä poliiseja ja sotilaita, mutta siitä huolimatta jopa terrori-iskun vaarasta on puhuttu ja mm. stadionin turvajärjestelyt metallinpaljastimista ja lippujen tarkistuksista ovat vaiheessa.
Pidetään siis silmät ja korvat auki ja taskut kiinni. Kohti seuraavia kisasuorituksia. Täällä Brasiliassa kaikki mennyt hyvin. Olympialaisiin osallistuvia on varoiteltu niin Zika-viruksesta kuin kauden miljoonan asukkaan suurkaupungin rikollisuudestakin. Joku minullekin totesi, että joko sinut tai minut tällä matkalla ryöstetään. Onneksi ainakin toistaiseksi on tavarat ja omaisuus pysyneet omassa matkassa ja upea maa ja hämmentävä kaupunki on tarjonnut paljon kokemuksia ja nähtävää.
Tänään mitalijahdissa mm. Tuuli Petäjä-Siren ja muut purjehtijat. Lontoosta hopeaa ja nyt jälleen tositoimissa RS:X:ssä. Ja olympia-altaillekin täytyy tähyillä. Uimareidenkin kisaurakka jatkuu. Mutta aloitetaan Copacabanalta ja beachvolleya.