Yrittäjillä vai kaksi viikkoa kesälomaa

Uutiset, tiistaina 03.07.2007

Yrittäjille tehdyn kyselyn mukaan suurin osa suomalaisista yrittäjistä pystyy pitämään kesälomaa vain kaksi viikkoa. Vajaat kymmenen prosenttia yrittäjistä ei pysty pitämään kesälomaa lainkaan vaikka toiveissa olisikin normaali neljän viikon loma. Erityisesti majoitus- ja ravitsemusalalla yrittäjien loma jää keskimääräistäkin lyhyemmäksi.
Suomen Yrittäjien teettämä selvitys paljastaa, että kesäsesonki tuntuu varsinkin majoitus- ja ravitsemustoiminnassa, jossa neljännes ei lomaile lainkaan. Tavanomaista lyhyempiin lomiin joutuvat tyytymään myös kuljetus- ja kaupanalan yrittäjät.

-Itsekin yrittäjyyden aikanaan valinneena ja opettajanakin toimineena tiedän kummankin. Yrittäjänä ei lomaa periaatteessa ollut ja opettajana sain nauttia pidemmästä lomasta. Itse koin tilanteen valintana ja yrittäjyyden elämänasenteena ja tietynlaisena vapautena. Tästä huolimatta tilanne vaatii toimia. Meidän tulee kehittää yrittäjien tilannetta lomien, mutta ennen muuta sairauspäivien ja lasten sairaanaolon osalta, totesi kansanedustaja Timo Heinonen, joka tekee edelleen media-alan yrittäjän työtä.

-Luonnollisesti jouduin ajamaan aikalailla ajassa yritykseni toimintaa uuden elämäntilanteen vuoksi. Haluan kuitenkin edelleen ylläpitää ammattitaitoani ja teen vuoden aikana parisenkymmentä ohjelmaa MTV3:lle ja lehti- ja käsikirjoitustyötä myös muille, kertoi Heinonen.
Satunnaisotokseen poimituista 3000 Suomen Yrittäjien teettämään lomakyselyyn vastasi 585 yrittäjää kesäkuun puolivälin jälkeen. Vastaajajakauma edustaa hyvin Suomen pk-yritysrakennetta.

Kommentit