Yle heinäkuussa: Kokoomus ja keskusta nousussa – SDP:n alamäki jyrkkeni

Uutiset, perjantaina 16.07.2010

Kokoomuksen kannatus on noussut edellisestä kuukaudesta peräti 1,1 prosenttia ja puolueen kannatus on jälleen 23:ssa. Samaan aikaan myös keskustan kannatus on noussut 19,7 ja SDP kannatus on laskenut peräti 0,6 prosenttia. SDP on kuitenkin edelleen keskustan edellä kakkosena.

Yle Uutisten heinäkuun mittauksen uutinen on kuitenkin se, että perussuomalaisten kannatus on ylittänyt nyt ensimmäistä kertaa kymmenen prosentin rajan ja samalla puolue on noussut vihreiden ohi neljänneksi.

– Näyttää siltä, että vihreiden ydinvoimasekoilu näkyy puolueen kannatuksessa ja varmasti myös oikeusministeri Tuija Braxin toimet vankeinhoidon puolella. Voisi todeta, että syystäkin, kommentoi kansanedustaja Timo Heinonen puolueiden tuoreimpia kannatuslukuja.

Heinonen kertoi olevansa tyytyväinen siihen, että kokoomuksen kannatus on palannut tuttuihin lukuihin ja myös siihen, että päähallituskumppani keskusta on vankistanut asemiaan.

– Ei ole salaisuus, että itse pidän tästä hallituspohjan rungostan. Keskustan kanssa on hyvä ja pääasiassa myös helppo tehdä yhteistyötä ja jos äänestäjät niin päättävät niin tältä pohjalta olisi hyvä rakentaa maata tulevaisuudessakin, totesi Heinonen.

Taloustutkimus haastatteli kannatusarviota varten yhteensä 1931 henkilöä. Puoluekantansa ilmoitti 71,3 prosenttia vastanneista. Mittauksen virhemarginaali on 2,5 prosenttiyksikköä ylös- tai alaspäin. Haastattelut tehtiin 22.6.-14.7.2010.

Kommentit