Yhteistyö jatkuu vaikka… Yle ja Taloustutkimus myönsivät mahdollisen mittausvirheen kokoomuksen kannatuksessa

Uutiset, perjantaina 04.05.2007

Perjantaina annetun tiedotteen mukaan Yleisradio jatkaa puolueiden kannatusarvioihin liittyvää yhteistyötä Taloustutkimuksen kanssa. Vaalien jälkeen Yleisradion vastaavan päätoimittajan Atte Jääskeläisen totesi, että kokoomuksen kannatuslukujen epätarkkuuteen Ylen tilaamissa kyselyissä on kiinnitetty huomiota jo ennen eduskuntavaaleja ja huolestuttavimpana Jääskeläinen piti sitä, että virhe on ollut systemaattinen. Jääskeläinen kuitenkin huomautti heti, että kyse ei ole poliittisesta salaliitosta.

Maaliskuun eduskuntavaalien jälkeen Yle pidättäytyi julkaisemasta Taloustutkimuksen tekemiä tutkimuksia, mutta nyt yhtiö on saanut Taloustutkimukselta heitä tyydyttävän selvityksen kannatustutkimuksen menetelmästä. Selvityksen mukaan taloustutkimuksen arviossa on voinut olla vuoden 2003 eduskuntavaalien jälkeen systemaattinen kokoomuksen kannatusta aliarvioiva piirre. Se on johtunut puolueen poikkeuksellisen heikosta tuloksesta kyseisissä vaaleissa.

-On toki huolestuttavaa, että virheen on annettu vaikuttaa näin kauan. Puolueemme kiinnitti siihen huomiota pitkään, mutta asiaa ei haluttu oikaista eikä oikein uutisoidakaan. Virhe oli niin räikeä, että sen huomasi varmaan Sokea Reettakin, totesi Timo Heinonen perjantaina.

Perjantaina Yle ja Taloustutkimus tekivät uuden sopimuksen palvelun jatkamisesta. Sopimuksen myötä otoskokoa kasvatetaan merkittävästi virhemarginaalin pienentämiseksi ja lisäksi tutkimusmenetelmän kehittäminen selvitetään yhdessä akateemisten asiantuntijoiden kanssa.

Taloustutkimuksen virheelliset tutkimuksen kokoomuksen osalta alkoivat vuoden 2003 eduskuntavaalien jälkeen ja tämän jälkeen yhtiön tekemät kannatusarviot ovat osoittaneet kokoomukselle selvästi alempaa kannatusosuutta kuin puolueen toteutunut kannatus on ollut. Esimerkiksi maalisvaalien alla Ylen Taloustutkimuksella teettämä mielipidemittaus lupasi kokoomukselle alenevaa kannatusta, mutta kokoomuksen todellinen kannatus olikin jyrkässä nousussa ja puolue voitti eduskuntavaalit murskaluvuin. Taloustutkimuksen kannatusluvut pettivät kokoomuksen kohdalta tällöin lähes kaksi prosenttiyksikkö alaspäin.

– Tottakai tällainen systemaattinen virhe aiheutti puhetta ja ihmettelyä. Oli oikein, että Yle päätti asiaa selvittää, mutta valitettavasti todellakin liian myöhään. Asiaan olisi pitänyt puuttua jo monet vaalit sitten.

16.3.2007 silloin vielä kansanedustajaehdokas Timo Heinonen kommentoi tuoreita Taloustutkimuksen lukuja näin kotisivuillaan:

”On toki hyvä muistaa, että Taloustutkimuksen mittaukset ovat aina vaalien alla poikkeuksetta näyttäneet puolueellemme useita prosenttiyksikköjä todellista kannatusta alempia lukuja. Vastaavasti demarit on aina saanut vaalitulostaan parempia mittaustuloksia”

Ja pohdiskeli virheen jatkumoa jatkeeksi: ”Eurovaaleissa 2004 Taloustutkimus meni kokoomuksen kohdalla metsään 6,3 prosenttia siis alakanttiin, 2004 kunnallisvaaleissa 3,5 prosenttia, presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella viime vuonna 4,1 prosenttia ja toisella kierroksella 3,2 prosenttia. Eli tässä valossa puolueemme todellinen tilanne on paljon parempi kuin mitä Ylen tutkimus osoittaa. Keskiarvona Taloustutkimus on epäonnistunut kokoomuksen kohdalla siis yli 4 prosenttia.”

”Eli tosiasiassa puolueemme taitaa kisata joka tapauksessa kakkospaikasta tai näillä luvilla jopa ykköspaikastakin. Sen eteen teemme nyt loppuun asti töitä. Jos haluamme saada muutosta Suomeen ja vallitsevaan menoon niin ainoa ratkaisu siihen on äänestää kokoomusta ja saada puolueemme nousemaan ykköseksi tai kakkoseksi ohi SDP:n”

Heinonen osui arvioissaan varsin oikeaan.

Kommentit