Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin Suomen vierailu alleviivaa maamme merkittävyyttä – Tasavallan presidentti Sauli Niinistö isännöi historiallista päivää

Blogi, torstaina 13.07.2023

Heinäkuun 13. päivä 2023.

Tämä päivä jää historiaan. Tänään Yhdysvaltain presidentti Joe Biden vierailee Suomessa Tasavallan presidentti Sauli Niinistön kutsumana.

Kuvat: TP Kanslia.

Biden tapaa tänään ensin kahdenkeskisesti presidentti ja myöhemmin myös pääministeri Petteri Orpon (kok). Suomen vierailu huipentuu huippukokoukseen Presidentinlinnan peilisalissa Pohjoismaiden johtajien kesken. Ruotsista huippukokoukseen osallistuu pääministeri Ulf Kristersson, Norjasta pääministeri Jonas Gahr Støre, Tanskasta pääministeri Mette Frederiksen ja Islannista pääministeri Katrín Jakobsdóttir. USA-Pohjoismaat huippukokous on järjestyksessään kolmas. Vuonna 2013 ensimmäinen tapaaminen järjestettiin Ruotsissa ja sitten 2016 Yhdysvalloissa.

Tämän päivän merkitys on suuri. Olemme juuri hetki sitten liittyneet Natoon ja myös Ruotsin Nato-jäsenyys on nyt etenemässä – toivottavasti puheidenkin lisäksi – ja samaan aikaan Pohjois-Euroopan merkitys kasvamassa. Se, että Yhdysvaltain presidentti haluaa vierailla Suomessa kertoo ennen muuta sitä miten suuren arvon Yhdysvallat antaa pohjoismaisille suhteille. Kolmannen USA-Pohjoismaat -huippukokouksen aiheina oli erityisesti pohjoismaiden ja Yhdysvaltojen tiivistyvä yhteistyö turvallisuus-, ympäristö- ja teknologia­kysymyksissä. Keskusteluissa on varmasti esillä myös Ukraina ja Venäjän tilanne ja kyllähän tämä vierailu ja huippukokous on tietyllä tavalla myös sinetti meidän Nato-jäsenyydelle ja myös sille, että Nato vahvistuu Pohjolassa.

Yhdysvaltain presidenttien Suomen vierailut ovat äärimmäisen harvinaisia. Se, että tämä on tasavallan presidentti Sauli Niinistön presidenttikaudella jo toinen Yhdysvaltain presidentin Suomen vierailu kertoo myös paljon Niinistön itsensä roolista ja merkityksestä. Edellisen kerran Niinistö isännöi Yhdysvaltain presidenttiä Suomessa vuonna 2018, kun Donald Trump ja Vladimir Putin tapasivat Suomessa. Niinistö onkin kaudellaan rakentanut määrätietoisesti ja johdonmukaisesta maamme suhdetta Yhdysvaltoihin. Tämä osaltaan silotti tietä myös maamme Nato-jäsenyydelle. Presidenttikaudellaan Niinistö on käynyt Yhdysvaltojen presidentin työhuoneessa Oval Officessa kuudesti.

Ensimmäinen Suomessa vieraillut Yhdysvaltojen presidentti oli vuonna 1975 presidentti Gerald Ford, joka osallistui silloin ETYK:n kokoukseen. Vuonna 1988 Suomessa vieraili presidentti Ronald Reagan, 1990 ja 1992 George Bush, 1997 Bill Clinton, 2018 Donald Trump. Nyt tapahtuva Bidenin vierailu on siis historiassa vasta seitsemäs Yhdysvaltain presidenttien vierailu Suomeen ja näistä kaksi siis osunut Niinistön kaudelle.

Biden itseasiassa itse vieraili Suomessa myös vuonna 2011 toimiessaan Yhdysvaltain Barack Obaman varapresidenttinä. Tuolloin vierailu ajoittui Bidenin Venäjän vierailun yhteyteen. Reilu kymmenen vuotta sitten asialistalla olivat ainakin Venäjä ja Afganistan. Nyt Venäjällä ei ole tässä vierailussa minkäänlaista roolia – ehkä syytä enemmänkin.

Historiallinen päivä ja upeaa, että maassamme on tänään Niinistön rinnalla pääministerinä kokoomuslainen Petteri Orpo, ulkoministerinä kokoomuslainen Elina Valtonen ja puolustusministerinä kokoomuslainen Antti Häkkänen.

Eilen illalla myöhään yhdysvaltain presidentti lenti Suomeen suoraan Vilnasta Naton huippukokouksesta. Tämän päivän kokouksen jälkeen Biden jatkaa matkaansa takaisin valtameren taakse Yhdysvaltoihin.

 

Kommentit