Tänään oli koskettava päivä.
Sain laskea seppeleen kotikuntani viimeisen veteraanin arkulle. Viimeisenä iltahuutonsa kuuli yli sadan vuoden ikään ehtinyt Tapani Ilvonen. Pitkä matka päättyi täysin palvelleena.
Siunaustilaisuus oli erityisen tunnelmarikas ja koskettava. Lopen Mieskuoron laulajat lauloivat Veteraanin iltahuudon. Tuntui, että tietyllä tavalla viimeistä kertaa. Ja koskettavan arvokas oli tunnelma siunauskappelissamme, kun veteraanijärjestöjen havuseppeleet laskettiin. Heikki Salmi ja Pekka Sahari astelivat arvokkaasti viimeisen veteraanimme arkulle – pysähtyivät tehden kunniaa – ja sitten laskivat seppeleet tammiarkulle. Ja täytyy sanoa, että myös Aada Löytösen ja Taina Sulkasen esittämä Armas Järnefeltin Kehtolaulu oli koskettava. Lahjakas ja taitava nuori soitti kahta erilaista nokkahuilua ja taitava kanttorimme säesti pianolla. Ja lopussa Taina Sulkanen vielä soitti uruilla saattomusiikkina Narvan marssin. Siunauksen toimitti Tuomas Hynynen.
Katseeni kääntyi useamman kerran suurista kappelimme ikkunoista ulos siniselle taivaalle, tuoreen vihreisiin puun oksiin ja puhuttelevaan kappelimme kattovalaisimeen – Exelsior-ylöspäin.
Viimeinen veteraanimme oli saateltu viimeiselle matkalleen.
Tyytyväisyyttä koin siitä, että ehdin vielä Tapanin saada mukaan pari vuotta sitten itsenäisyyspäivän juhliin. Kohtaaminen Presidentinlinnassa oli tunnelmarikas. Tuona ilta emme ehtineet lainkaan tanssilattialle sillä viimeisen veteraanien illan halusimme viettää heidän kanssa linnan salissa. Ne keskustelut ja hetken kätkin sydämeeni.
Mutta tänään oli raskas tehtävä. Saattelimme Tapani Ilvosen hänen viimeiselle matkalleen. Jo aiemmin veteraanipäivän jälkeen – saatuani tiedon Tapanin viimeisestä iltahuudosta – istutin Pekkalan Tapanin Tammen – Loppilaisten veteraanien ja lottien tammen. Se kasvaa ja muistuttaa joka päivä näistä maamme suurimmista Naisista ja Miehistä. Muistot eivät himmene.
Me muistamme ja me kiitämme.
Meiltä Lopelta ensin talvisotaan osallistui kaikkiaan yli tuhat miestä. Ylimääräisten harjoitusten nimellä tehty liikekannallepano alkoi tuolloin Lopella 10.10.1939. Tämän jälkeen miehet siirtyivät välittömästi Summan kylään valmistelemaan puolustusasemia. Ja jo hetkeä myöhemmin Neuvostoliiton hyökkäys Summassa alkoi 6. joulukuuta 1939, 22. itsenäisyyspäivänämme.
Loppilaisten pataljoona taisteli etulinjassa, tammikuun lepojaksoa lukuun ottamatta koko talvisodan ajan. Oma isoisäni, Paavo Heikkilä oli mukana tuossa taistelussa. Tänäänkin tumman pukuni sydämen puoleisessa taskussa oli vaarini sotilaspassi, tammenlehvämerkki ja isoäitini, mummini, Hilkka Heikkilän lottamerkki.
Loppilaisten pataljoona oli talvisodassa Jalkaväkirykmentti 15:n Kolmas Pataljoona. Talvisodan jälkeen JR 15 (viidentoista) komentaja eversti Ilmari Karhu totesi 11.8.1940 päiväkäskyssään: ” Rykmentin vetäytymisen uusiin asemiin on joka kerta määrännyt ylempää tullut käsky, ei kertaakaan vihollisen ankarinkaan painostus. Olkoon JR 15 sodanaikainen toiminta esimerkkinä sen joukko-osaston toiminnalle, jolle JR 15 kunniakkaat perinteet tästä päivästä alkaen lankeavat.”
Tässä päiväkäskyssä on perintöä vaalittavaksi myös tänään. Periksiantamattomuutta, tahdon voimaa ja uskallusta ja halua olla itsenäinen.
Tämän pataljoonan kunniakasta työtä jatkoivat jatkosodassa useimmat loppilaiset ns. Lopen Pataljoonassa. JR 3:n kolmannen pataljoonan ankarimmat taistelut käytiin heti sodan alkuvaiheessa, elokuussa 1941. Kyseessä oli torjuntataistelu Kämärässä Kannaksen rintamalla. Lopen nuoret miehet torjuivat Viipurista päin hyökänneen ylivoimaisen vihollisen joukot osoittaen suurta urhoollisuuttaan kaksipäiväisessä, verisessä taistelussa. Kämärän taistelussa kaatui 24 ja haavoittui 61 loppilaista vain kahden vuorokauden aikana.
JR 3:n 3. pataljoona koki menetyksiä myös myöhemmin ja kokoonpanoon liittyi uusia, muualta kotoisin olevia sotilaita. Tästä huolimatta pataljoonan komentaja majuri A. Ikosen kerrotaan lausuneen, että Lopen miehet olivat pataljoonan parasta sotilasainesta.
Esimerkkinä Lopen pataljoonan menestyksestä mainitaan muun muassa taistelu sodan loppuvaiheessa. Pataljoona tuhosi kesäkuussa vastustajalta kokonaisen panssarirykmentin viimeistä vaunua myöten.
Kaikkiaan sodissa vuosina 1939-1945 kaatui 254 loppilaista ja haavoittui noin 500 loppilaista miestä. Koko maassa kaatuneita oli 2,3 % väestössä. Lopella tilanne oli vielä vaikeampi, kaatuneiden määrä oli
2,7 prosenttia Lopen silloisesta väestöstä. Moni perhe jäi ilman poikaa – moni koti jäi ilman isää.
Monet kuitenkin selvisivät ja monet kantoivat sodan arpia – fyysisiä ja henkisiä – läpi elämänsä vuosikymmenten ajan. Ja nämä naiset ja miehet maamme sitten uudelleen jälleen rakensivat. Meidän Lopen viimeinen veteraani sai tänään ikuisen levon pitkän elämäntyön ja elämän jälkeen. Ansaitun.
Lopella elää vielä sotiemme kunniakansalaisia niin lottia kuin kotirintaman muissakin tehtävissä toimineita naisia ja myös sotilaspoikia. Kaiken kaikkiaan veteraaneja oli kuluvan vuoden 2025 alkaessa joukossamme vielä 1 400, ja heidän puolisoitaan ja veteraanien leskiä 4 500. Ja lisäksi suuri määrä vielä sotaorpoja ja omaisia. Tehtävämme siis jatkuu.
Kiitos vielä Tapani Ilvoselle. Hyvää matkaa.
Kutsu jo soi iltahuudon. Taakka jo laskettu on.
Huomenna sitten oma matkani jatkuu Lappeenrantaan. Sankarihautajaiset luvassa.