Veritilanne on kriittinen A+ verta on alle puolet tavoitteesta

Uutiset, tiistaina 30.10.2007

Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun verivarastot ovat kriittisen pienet; Erityisesti pulaa on yleisimmän A+ veriryhmän verestä; A+ verta on varastossa alle puolet tavoitteesta. Luovuttajia tarvitaan kuitenkin kaikista veriryhmistä, jotta potilaiden hoito ei vaarantuisi. Kun normaalisti luovuttajia tarvitaan päivittäin noin 1100, on tarve kuluvalla viikolla vähintään 1500 luovuttajaa päivässä.

Jotta Veripalvelu voi toimittaa jatkuvasti tuoreita verivalmisteita potilaiden hoitoon, täytyy punasoluja olla varastossa viikon käyttöä vastaava määrä. A+ verta on tällä hetkellä varastossa vain noin parin päivän tarpeisiin. Monesti ajatellaan, että harvinaisten veriryhmien verta tarvitaan eniten. Todellisuudessa yleisimpien veriryhmien veren kulutus sairaaloissa on suurinta, sillä myös suurin osa suomalaisista potilaista kuuluu A tai O veriryhmiin.

Veritilanne on huonontunut viime viikkojen aikana, koska syysflunssat verottavat luovuttajia. Veren testaus ja valmistus kestää noin vuorokauden, eli tänään luovutettu veri auttaa potilasta vasta huomenna. Sen vuoksi verta on oltava aina valmiina varastossa toimitettavaksi sairaaloihin myös ennakoimattomissa tilanteissa, esimerkiksi onnettomuuksien varalta.

Verenluovuttajaksi sopii terve, yli 50 kiloa painava ja 18–65-vuotias henkilö. Uuden luovuttajan tulee olla alle 60-vuotias. Henkilöllisyys on todistettava virallisella, kuvallisella henkilötodistuksella. Flunssaisena luovuttamaan ei voi tulla, vaan flunssan parantumisen jälkeen on odotettava kaksi viikkoa. 1.11.2007 lähtien sopivuutta verenluovuttajaksi voi tiedustella ilmaisnumerosta 0800 0 5801.

17 veripalvelutoimiston lisäksi verta voi luovuttaa liikkuvan veripalvelun tilaisuuksissa ympäri Suomen. Lisätietoa luovutuspaikoista, verenluovutusedellytyksistä sekä päivittäinen veritilanne löytyy nettisivuiltamme. Osoitteessa www.haaste.fi voi haastaa ystävän mukaan auttamaan.

Luovutettu veri auttaa muun muassa leikkauspotilaita, syöpää sairastavia, onnettomuuksien uhreja ja keskosvauvoja.

Kommentit