Venäjän valtionmedia Tass uutisoi Venäjän puolustusministeriön ehdotuksesta siirtää yksipuolisesti Itämeren merirajoja. Jonkinlaisessa yksipuolisessa päätösluonnoksessa kansainvälisiä merialueita muutettaisiin siis Venäjän sisävesiksi. Venäjä näin siis määrittelisi yksipuolisesti sille kuulumattomia alueita omakseen.
Huolestuttavaa toimintaa Venäjältä. Toki mikään ei enää sieltä yllätä.
Venäjä olisi julistamassa ministeriön mukaan Suomenlahden itäosasta Pietarin ja Viipurin edustalla sekä Kaliningradin edustalla sijaitsevien Baltijskin ja Zelenogradskin lähialueet Venäjän sisävesiksi merirajaviivaa muuttaen. Meidän rajalla merirajaa siirrettäisiin Jähin, Somerin, Uuden Hollannin, Ruuskerin, Säyvön ja Vigrundin saarten sekä Narvajoen alueella.
Suomi ei hämmenny.
Ulkoministeri Elina Valtonen kommentoi välittömästi aamulla asiaa X:ssä: ”Mediatietojen mukaan Venäjällä ollaan mahdollisesti tarkistamassa Suomenlahden merivyöhykkeiden määrittelyä. Ulkoministeriö selvittää yksityiskohtia. YK:n merioikeusyleissopimus sisältää määräykset rantavaltion merivyöhykkeiden määrittelystä; myös niiden tarkistamisesta. Lähdemme siitä, että Venäjä yleissopimuksen osapuolena toimii sen mukaisesti. On syytä muistaa, että myös hämmennyksen aiheuttaminen on hybridivaikuttamista. Suomi ei hämmenny.”
Nyt on tärkeä pikaisesti selvittää, mistä on kyse, sillä julkisuudessa ei ole ollut vielä tarkkoja tietoja. Täysin selvää on, että kun kyse on valtioiden rajoista, niin niitä ei voi muuttaa yksipuolisella ilmoituksella. Mutta kuten sanottua, tässä vaiheessa on epäselvää mistä kyse ja tarvitaan lisätietoja.
Ja kannattaa vielä huomioida sekin, että että Venäjän valtio ei ole virallisesti, ainakaan vielä, ilmoittanut mitään, vaan vain venäläinen – toki valtion hallinnoima – media on uutisoinut sikäläisen puolustusministeriön ehdotuksesta, jota ei siis olla julkaistu ja jota emme ole päässeet lukemaan.
Me olemme aamusta pyytäneet eduskunnan puolustusvaliokunnalle kiireistä kuulemista asiasta. Tilanne otetaan vakavasti ja selvitämme missä mennään ja mitä on tapahtumassa.
Ei provosoiduta, kun provosoidaan.
Palaan aiheeseen asap.
….
”Mahdollisesti ihan perusteltu toimi”
Puolustusvaliokunta sai tänään nopealla aikataululla hyvän läpikäynnin tuohon Venäjän uutisointiin. Valiokunnassa oli kuultavana Pääesikunnasta valmiuspäällikkö, lippueamiraali Janne Huusko ja Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen haavoittuvuuksien ja resilienssisektorin johtaja, kommodori Jukka Savolainen. Sain seikkaperäisen ja hyvin analyyttisen katsauksen tilanteeseen siltä osin mitä yleensäkään tilanteesta on tiedossa.
On täysin mahdollista, että kyse on tavanomaisesta mm. maanousemasta ja muusta vastaavasta johtuva ihan perusteltu oikeudellinen toimi. Se ei toki tässä ole aivan normaalia, että asia on tuotu julki median kautta ja Venäjän puolustusministeriön kautta. Esimerkiksi kesäkuussa 2018 Helsingin Sanomat uutisoi tällaisesta toimesta näin: ”Suomen itäraja piteni yllättäen 20 kilometriä”. Silloin kyse oli pitkästä yhteisestä prosessista maittemme välillä ja tästä HS kirjoitti, että ”Suomen ja Venäjän välisestä rajasta on sovittu yhteisessä rajankäynnissä, joka kesti yli kymmenen vuotta. Venäjä hyväksyi uuden rajan jo viime vuonna ja Suomen eduskunta toukokuussa.”
On siis todennäköistä, että mitkään rajat eivät nytkään tule mihinkään siirtymään vaan kyse on aivan normaalista valtion rajojen säännöllisestä tarkastelusta. Ehkä tässä nyt meidän näkökulmasta mielenkiintoisin on tuo Jähin saari ja se varmasti aiheuttaisi jonkinlaisen neuvottelutilanteen, jos asia ylipäätään etenee. Ehkä tässä on myös kyse neuvotteluasetelmista Viron suuntaan ja voisi hyvin arvioida, että sinne linja voisi olla aiempia neuvotteluja vaativampi? Venäjän pelkonahan on ollut jo pitkään se, että Suomenlahti voitaisiin jollain tavalla sulkea.
Lopputulemana voi hyvin todeta, että mitään aluevaatimuksia ei ole esitetty ja todennäköisesti kyse on vain perustellusta ja normaalista oikeudellisesta toimesta.
Toki kannattaa sekin muistaa, että esimerkiksi Kiinahan on omilla merialueillaan lähes karnevalisoinut tilanteen. Ja kyseisillä maillahan on läheiset suhteen ja tässäkin asetelmassa tilannetta kannattaa katsella.
Mutta seurataan tilannetta ja katsotaan miten Venäjä tässä toimii. Hämmentyä ei kannata eikä varsinkaan provosoitua.
Hieman ihmetellen luinkin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Kiljusen (sd.) ulostuloa asiassa, kun hän Uudessa Suomessa totesi, että ”valiokunta kutsuu koolle ”hätäkokouksen”.
Hieman malttia. Se on valttia.