Venäjän hyökkäys Ukrainaan ei saa jäädä huomioitta – Tapahtumat saaneet selväksi, että vain Nato-jäsenyys pidättelee Putinin Venäjää

Blogi, tiistaina 22.02.2022

Eilen illalla Suomen aikaa Venäjän presidentti Vladimir Putin teki sen, mitä maailma pelkäsi. Putin ensin ”tunnusti Itä-Ukrainan alueet” itsenäisiksi ja siirsi sen jälkeen joukkoja ”rauhanturvaamisoperaationa” Ukrainan maaperälle. Valheen taakse peitelty hyökkäys oli tapahtunut ja itsenäisen Ukrainan koskemattomuus rikottu. Ja näyttää täysin selvältä, että Putinin toimet eivät jää tähän Ukrainassa vaan valheiden verhon takana hän jatkaa suvereenin maan valloittamista.

Länsi on nyt kovan paikan edessä. Länsimailla ja EU:lla ei ole muuta tehtävissä kuin tuomita Putinin Venäjän toimet kovimmalla mahdollisella tavalla. Venäjää vastaan tulee asettaa kaikki mahdolliset pakotteet ja osoittaa yksiselitteisesti, että muu maailma ei Putinin mielivaltaista toimintaa hyväksy. Näiden pakotteiden tulee olla sellaisia, että ne näkyvät ja tuntuvat. Venäjä tulee sulkea ulos muun muassa kansainvälisestä SWIFT-maksujenvälitysjärjestelmästä. Yksin tämän on arvioitu supistavan maan bruttokansantuotetta viidellä prosentilla. Zürichissä Center for Eastern European Studies -instituutin tohtori Maria Shagina totesi Moskovan Carnegie-keskuksen julkaisemassa artikkelissa viime vuoden toukokuussa, että ”Venäjä on miljardien dollarien arvoisen hiilivetyvientinsä vuoksi raskaasti riippuvainen SWIFT:stä. Sulku lopettaisi kaikki kansainväliset transaktiot, laukaisisi valuutan heilahtelut ja aiheuttaisi massiivisiin pääomavirtoihin ulkomaille”.

Myös Suomessa tulee tehdä nyt uusi turvallisuuspoliittinen arvio Fennovoiman ydinvoimalan Rosatom kuvioista. Itse katsoisin, että hanketta ei ole syytä tällaisena viedä enää eteenpäin. Myös EU:n tulee tehdä, joko itse tai Yhdysvaltain ”avustuksella” päätös, että 1200km mittaista Nord Stream 2 -kaasuputkea ei oteta käyttöön. Maakaasu Venäjän Ust-Lugasta Saksan Greifswaldiin tulee korvata nyt muilla vastuullisilla ratkaisuilla.

Myös muut yritys- ja henkilöpakotteet tulee ottaa käyttöön täydessä laajuudessa. Venäjälle tulee tehdä selväksi, että EU ja muu maailma eivät Putin yksinvaltaista toimintaa hyväksy. Olen varma, että Venäjän kansakin ymmärtää tämän hyvin pian ja kääntyy Putinin toimia vastaan. Monet jo onneksi niin tekevätkin.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan käytännössä siis tuhosi diplomatian tien ja myös ratkaisujen etsimisen niin sanotun Minsk II -asiakirjan pohjalta. Toimillaan Venäjä rikkoi kansainvälistä oikeutta ja myös Ukrainan suvereniteettia ja maan alueellista koskemattomuutta. Niin kuin totesinkin, en usko, että Putin-hulluuus loppuisi tähän ja sille näkyisi rajoja. Ukrainassa täysimittainen sota on alkamassa ja seuraavaksi Putinin kädet ovat lyömässä Valko-Venäjän kansaa ja sitten Georgiaa. Nämä maat Venäjä haluaa ikeensä alle ja niiden maaperälle ohjusten, pysyvien tukikohtien ja joukkojen keskittymiä. Pahasti pelkään, että kohteena on myös pian niin sanottu Suwalkin käytävä eli alue Liettuan ja Puolan rajalla, joka erottaa Venäjään erillisalueena kuuluvan Kaliningradin Valko-Venäjästä.

Olen varma, että Baltian maissa kiitellään 1990-luvun alun ratkaisuja liittyä Natoon. Vain Nato näyttää tällä hetkellä suojaavan niitä. Naton jäseninä Baltian maat ovat turvatakuiden piirissä.

Eli…

  1. Suomen ei tule asettaa nyt Ukrainalle annettavalle avulle rajoja. Itsenäisen valtion koskemattomuus on rikottu ja meidän tulee tukea Ukrainaa kaikin mahdollisin keinoin – myös sotilaallista materiaalia maalle antaen.
  2. Venäjää ja Putinia ei näytä pysäyttävän mikään muu kuin NATOn tuoma suoja. Suomen on syytä laittaa hakemus sisään nyt. Uskon ja toivon, että Ruotsi tekee samoin.

Kello 22.46

Surullinen päivä 22.02.2022 päätökseen. Tämä päivä jää historiaan ja valitettavasti pelkään, että vain alkusoittona. Putinia ei näytä pysäyttävän mikään – muu kuin siis Nato.

EU:n pakotteet näyttävät jäävän vaatimattomiksi ja varmasti varsin tehottomiksi. Ainoa myönteinen asia oli, että ne tulivat 100% yksimielisesti ja myös nopeasti. Mutta todellakin EU:n pitäisi pystyä paljon parempaan. Onneksi kuitenkin Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ilmoitti, että he varmistavat, että Nord Stream II ei enää etene. Samaa viestiä tosin jo Saksasta kuultiin. Tärkeää, että tämä napanuorahanke Venäjään nyt katkaistaan. Samaa viestiä odottaisin nyt myös pääministeri Sanna Marinilta (sd.) liittyen Rosamotin toimintaan Fennovoiman ydinvoimahankkeessa. Tällaisen hankkeen ei pidä antaa enää edetä peruskiveäkään.

Yhdysvaltain sanktiot näyttävät kuitenkin onneksi EU:ta kovemmilta ja toivottavasti EU:kin pian ryhdistäytyy. Putinille ei pidä antaa tilaa yhtään ja pakotteiden tulee olla sen mukaisia.

 

 

 

Kommentit