Venäjä ei ole turvallinen maa yhdellekään ulkomaalaiselle, mutta ei omillekaan – Putinin hallinto houkuttelee ulkomaalaisia Venäjälle huijaten heidät sotaan

Blogi, maanantaina 29.04.2024

”How a store manager from India ended up killed on the battlefields of Ukraine fighting for Russia”

Näin otsikoi CNN uutisensa 20.4.2024. Vedika Sudin ja Brad Lendonin artikkeli kertoo karua kieltä siitä, mistä olen täällä aiemminkin kirjoittanut ja mistä myös itärajallemme houkuteltuja varoitellut. Uutisessa kerrotaan siis siitä ”kuinka intialainen myymäläpäällikkö sai surmansa Ukrainan taistelukentillä Venäjän puolesta taistellessa”.

Repäisy CNN Worldin verkkouutisesta, missä kerrottiin intialaismiehen kuolemaan päättynyt tarina.

Uutinen kertoo intialaisen Asfan Mohammedin tarinan. Miehen, joka piti vaatekauppaa Intiassa myyden kaikkea lastenvaatteista hääsmokkeihin. Mies kuitenkin halusi tarjota vaimolleen ja kahdelle lapselleen parempaa elämää ja siihen edellytyksiä hän uskoi saavansa Australiasta. Tie Australiaan nousi kuitenkin pystyyn englannin kielen testausjärjestelmän (IELTS) myötä. Mies etsi muita vaihtoehtoja mm. YouTuben kautta ja löysi työmahdollisuuksia Venäjältä. Työn piti olla siviilitöitä taksinkuljettajana, mutta pian agentit värväsivätkin miehen Venäjän joukkoihin Ukrainan rintamalle. Venäläisagentit olivat tarjonneet miehelle Venäjän armeijassa avoimia auttaja- ja turvallisuustehtäviä ja sitä miten nämä voisivat olla hänelle keino saada vuodessa Venäjän passi ja sen myötä mahdollisuus liikkua myös naapurimaissa. Aivopesty mies osti tarinat ja tuhlasi rahansa.

Uutisessa kerrotaan, miten Venäjän joukoissa Ukrainassa taistelee tuhansia ulkomaalaisia. Yksin Nepalista on kerrottu maan oppositiolähteiden mukaan olevan venäläisjoukoissa jopa 14 000 – 15 000 miestä. Houkuttimena on ollut ainakin lupaus vähintään 2000 dollarin kuukausipalkasta ja nopeasta Venäjän kansalaisuudesta. Kuinka moni palkan on saanut, ei ole tiedossa eikä sekään, kuinka moni kansalaisuuden vai onko palkka ollut kuitenkin vain kuolema vieraan maan hyökkäyssodassa?

Intian suhteen Venäjään ovat säilyneet myös Venäjän hyökkäyssodan aikana ja maa onkin nyt suurin Venäjän energian ostaja ja tätä kautta myös sodan rahoittaja. Maa on siis ollut vähintäänkin myötävaikuttava omiensa lähtöön Venäjälle. Ei tätä ainakaan ole pyritty estämään. Ja maaliskuussa CBI eli Intian keskusrikospoliisi kertoi suurista ihmiskauppaverkostoista joiden tehtävä on ollut huijata miehiä Venäjän armeijaan töihin.

“The trafficked Indian Nationals were trained in combat roles and deployed at front bases in Russia-Ukraine War Zone against their wishes.”

CBI kertoi, että ”salakuljetetut Intian kansalaiset koulutettiin taistelutehtäviin ja lähetettiin etutukikohtiin Venäjän ja Ukrainan väliselle sota-alueelle vastoin heidän tahtoaan.”

Artikkelissa kerrottiin, miten tammikuussa intialaisen veli Imran Mohammed sai viestin muilta intialaismiehiltä, että Asfanin oli haavoittunut vakavasti. Maaliskuussa Intian Moskovan suurlähetystöstä vahvistettiin Asfanin kuolleen.

Surullinen tarina, miten yksi paremmasta elämästä perheelleen haaveillut oli huijattu kuolemaan. Ja tämä tarina auttaa myös ymmärtämään sitä, että ei tällaisilla vieraiden maiden ihmisillä ole Venäjän diktaattori Vladimir Putinin hallinnolle sitä vähääkään arvoa, mitä omille miehillä joskus edes saattaa olla. Venäjälle ei ole mitään merkitystä kuinka paljon ihmisiä heidän omissa joukoissaan kuolee. Pääasia näyttää olevan, että sairas hallinto pysyy pystyssä.

Mutta tämä tarina on taas yksi osoitus siitä, miten Venäjä toimii. Se huijaa ulkomaalaisia joukkoihinsa julkisuudessa olleiden tietojen mukaan, jopa vain kertoen muuta, mihin venäjänkielisissä sopimuksissa miehet sitoutuvat. Yhtäkkiä nimensä paperiin löytänyt saattaakin löytää itsensä Ukrainasta sotimassa Putinin sairaan hallinnon puolesta ilman mahdollisuutta perääntyä ilman vankilatuomiota.

Tästäkin syystä nyt olisi tärkeä saada maailmalle viestiä mm. Lähi-Itään, että Venäjälle ei kannatta eikä pidä lähteä. Tie päästä Venäjän kautta Eurooppaan ei ole auki ja tämän myötä haaveet saattavat muuttua kyyneliksi.

Toivottavasti YK ja myös kaikki valtiot vahvistaisivat tiedotusta tästä vaarasta. Venäjä ei siis ole nykyhallinnon aikana turvallinen maa yhdellekään ulkomaalaiselle, mutta ei myöskään enää yhdellekään omalle kansalaiselleen. Avoin ikkuna tai vankityrmä voi kutsua tänään yllättäen ketä tahansa Putinin lähipiiristä maan rivimiehiin.

Ja tämä on myös yksi syy miksi meillä on halu säätää voimaan poikkeuslaki itärajalle. Viestin pitää olla yksiselitteinen tulijajonon päihin Bagdadiin ja Mogadishuun; ”EU-rajassa ei ole täällä aukkoa Schengen alueelle”.

….

Uusi työviikko ja nyt jälleen kotimaassa käyntiin. Tänään aamusta Ylen haastatteluun ja sitten vierailu apteekkiasioiden parissa ja illalla kotikunnan kunnanhallitus. Taas mennään. Ja kyllä, sisäinen kello on taas Suomessa ajassa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit