Vasemmisto palauttaa aktiivimallin? – Vaalivoiton avain kaivetaan naftaliinistä kakkosmallisena

Blogi, tiistaina 15.09.2020

Aktiivimallin paluu.

Kuka olisi uskonut, että viime vaalikauden huudon ja mellastuksen jälkeen työttömille suunnattu aktiivimalli palaisi? Ja vielä SDP:n saatua sillä vaalivoiton ja pääministeripuolueen aseman ja napattua vasemmistohallitukseensa myös vihreät ja itse vasemmistoliiton? Keskustallehan aktiivimalli tai sen kakkonen tai mikä vaan totta kai käy – isäpuolueena.

SDP kutsuu aktiivimallia nyt yksilöllisen työnhaun malliksi 🙂 Hankkeen takana lienee nyt jo muihin tehtäviin siirretty entinen työministeri Timo Harakka. Harakkahan puhui tästä jo viime vuoden marraskuussa. Harakka puhui jo silloin, että ”Uudessa mallissa palvelut ja työnhakuvelvoite perustuvat yksilölliseen työllistymissuunnitelmaan”.

Aktiivimallin velvoittavuus siis palaa näin uuden nimen taakse piilotettuna. Mallissa kiristetään työttömien velvoitteita hakea työpaikkoja karenssin uhalla. Helsingin Sanomat kertoi tänään, että ”Määrä vaihtelisi esimerkiksi sen mukaan, millainen työtilanne työttömän asuinalueella on. Haettavien työpaikkojen määrä kuukaudessa voisi olla esimerkiksi vähimmillään nolla ja enimmillään neljä. Haarukka on kuitenkin yhä auki.

”Työttömän niin sanottua aktiivisuutta tarkasteltaisiin kerran kuukaudessa. Jos työtön ei ole hakenut vaikkapa häneltä edellytettyä kolmea työpaikkaa, hän saa te-toimistolta ensin huomauksen. Jos sama toistuu kuukauden päästä uudestaan, seuraa karenssi eli työttömyysturvan väliaikainen katkaiseminen.”

HS totesi aktiivimalliuutisessaan, että ”Ajatuksena on, että mitä enemmän työttömät velvoitetaan hakemaan töitä, sitä nopeammin he työllistyvät.”

Tämä ns. yksilöllisen työnhaun malli muistuttaakin Hesarin mukaan ”monilta osin Juha Sipilän (kesk) hallituksen edistämää omatoimisen työnhaun mallia, joka ristittiin julkisuudessa ”aktiivimalli kakkoseksi”. Sipilän hallitus luopui lähes valmiista mallista viime hetkellä työntekijäpuolen vastustuksen vuoksi.”

Mielenkiintoista siis nähdä nieleekö työntekijäpuoli ja ennen muuta Ay-liike aktiivimallin ja kepin, kun antajana on oma pääministeri Sanna Marin työministerinsä Tuula Haataisen kanssa?

Aikamoista tämä politiikka.

Ja hieman samanlaisia tunnelmia oli tänään myös täysistunnossakin, kun käsittelyssä oli sote-uudituksen ns. rajoittamislakien tiukennukset ja jatko. On hämmentävää, että Marinin hallitus jatkaa sairaanhoitopiirien ja muiden kuntien sote-toimijoiden toimivaltuuksien rajoittamisia edelleen vaikka eduskuntaan ei ole vielä saatu edes sote-maakuntauudistuksen kansia. Itse nostinkin esille, että olisi tärkeää, että perustuslakivaliokunta arvioisi myös sitä, että voiko tällaisia rajoittamistoimia pitää ns. välikaisina voimassa ketjuttaen niitä yhteensä pian jo kymmenen vuoden ajan. Sote-toimijoiden toimivaltuuksien rajoittaminen on vaikeuttanut monissa paikoissa hyvin palveluiden kehittämisen ja myös investointien tekemisen sote-puolelle. Myös palvelurakenteet ovat olleet monin paikoin toimimattomiksi betonoituja pian jo kohta kymmenen vuotta erilaisten rajoituslakien myötä. Tilanne on siis kestämätön.

Ja en malttanut olla tänään nostamatta esille eduskunnan keskustelussa myös SDP:n kansanedustaja Maria Guzeninan rajua kritiikkiä oman puolueensa tekemään sote-maakuntauudistusta kohtaan eilen Espoon valtuustossa. Espoon valtuustossa myös vihreiden kansanedustajat antoivat eilen täyslaidallisen kritiikkiä peruspalveluministeri Krista Kiurun johdolla rakennellulle sote-maakuntahimmelille eikä ymmärrystä löytynyt myöskään muilta kuntapäättäjiltä ei sitten puoluekentän miltään laidalta.

Kritiikki siis kasvaa koko ajan ja myös asiantuntijat ovat laajasti kääntymässä Kiurun sote-maakuntahimmeliä vastaan. Sitä pidetään laajasti epäonnistuneena jo ennen syntyään, mutta myös kalliina ja jopa palveluita edelleen heikentävänä. Itse uskonkin, että tämä vielä kaatuu, joko Marinin hallituksen matkassa tai sitten omaan mahdottomuuteensa tai perustuslakiongelmiinsa.

 

 

 

Kommentit