Varustelekan Finnish Brutality laittoi taistelijat ennennäkemättömän koville – Paljon onnea vielä Pelto-Seppälän tilalle! Vanha, mutta vireä!

Blogi, lauantaina 03.09.2022

Vuodesta 2018 lähtien järjestetty Finnish Brutality laittaa kilpailuun osallistuvat ennennäkemättömän koville, kun fyysisten ponnistelujen lisäksi vaaditaan epämieluisten olosuhteiden sietokykyä. Varustelekan tapahtuma toteutettiin tänä viikonloppuna nyt jo viidennen kerran ja jälleen Lopen Ampumaurheilukeskuksessa.

Osallistujat laitettiin todellakin koville.

Kävin tänään vierailulla seuraamassa Varustelekan viidennen kerran järjestämää Finnish Brutality -kisaa. Finnish Brutality on vuonna 2018 alkunsa saanut 2-gun-henkinen ampumakilpailu, jossa koetellaan kisaajan fysikkaa ja ampumataitoja erilaisten rastisuoritusten muodossa. Kilpailumuoto sai alkunsa aikanaan Yhdysvalloissa Desert Brutality kisana, mutta tänä päivänä kovimmat kisat kisataan jo Suomessa Varustelekan johdolla.

Viidennen kerran nyt järjestetty ja samalla loppuunmyyty 2-gun-henkinen ampumakilpailu koetteli kilpailijoiden fysiikkaa ja ampumataitoja erilaisten rastisuoritusten muodossa. Kilpailuja on järjestetty yhteistyössä InRange TV:n kanssa alusta alkaen ja sen juuret ovat valtameren toisella puolella Yhdysvalloissa, mistä Desert Brutality -nimellä alkanut kilpailu on saanut alkunsa.

Mukana viikonlopun kisaa olivat tekemässä myös kalustoa ja välineistöä kilpailuun tarjoneet ase- ja patruunavalmistaja Sako, kuorma-autovalmistaja SISU sekä sotilasajoneuvoihin erikoistunut Mil-Safarit. Rasteista olikin saatu näin toinen toistaan näyttävämpiä ja rankempia, todella rankkoja. Ja rastien välissä piti juosta aina 3 kilometrin lenkki ja se yhteensä kymmenen kertaa kisapäivän aikana eli yhteensä 30 km juoksua ampumarastien päälle. Siinä otettiin toden totta mittaa kisaajista ja parhaat erottuivat.

Kilpailun Suomeen tuonut Varustelekan toimitusjohtaja Jari Laine esitteli tänään minulle hurjaa ja rankkaa tapahtumaansa

tai oikeastaan kilpailua, mutta alleviivasi tärkeintä:

Tärkeintä on turvallisuus, sen jälkeen pitää olla hauskaa ja viimeisenä mietitään sitä suoriutumista.

Ja tämä näkyikin läpi tapahtuman. Tekeminen kovaa ja rankkaa, mutta hymyäkin näkyi – ainakin joskus – mutta missään tilanteessa ei turvallisuudesta tingitty piiruakaan. Esimerkiksi koulutettu kilpailunvalvoja seisoi ja tarvittaessa jopa juoksi kilpailijan takana koko suorituksen ajan. Aseen piipun kääntyminen asteenkin väärään suuntaan tiesi automaattisesti koko kilpailun päättymistä. Säännöt olivat ehdottomat. Ja lisäksi kilpailuun pääsivät osallistumaan vain turvallinen ampuja -kurssin käyneet. Kova tapahtuma ja rajua tekemistä. Kiitos esittelystä.

Illalla vielä Hunsalaan!

Onnea Pelto-Seppälän tila 300 vuotta!

Illalla sitten juhlimme tänään Hunsalassa Pelto-Seppälän tilan 300-vuotista taivalta saman suvun viljelyksessä. Sisarukset Tiina ja Tommi Seppälä ovat nyt viljelyvuorossaan ja upeasti ovatkin vanhempiensa jälkeen työtä jatkaneet. Lihakarjaa on enemmän ja myös pellot vihantia. Ja onhan tuo edellisen isännän ja emännän Annen ja Ari aikana alkanut tilapuoti ja tilaravintola Mulli & Mallas muodostuneet jo koko Etelä-Suomessa käsitteeksi. Monessa edelläkävijöitäkin.

Tiina piti upean puheen ja muisteli tilan menneitä sukupolvia, mutta myös todella kauniisti tuleviakin. Siinä puheessa kuului sydän ja näkyi järki. Sitä tällainen historia ja tarina on vaatinut edeltäjiltäkin. Ja joskus on ollut vaikeitakin hetkiä, mutta nekin on voitettu, joskus vain leskeksi jääneen tilan emännän johdolla ja silloinkin tilan tiluksia vanhaa päärakennusta myöten laajennettiin. Tekijä sukua.

Hienot juhlat tänään mullikatoksella. Aivan sairaan hyvää lähiruokaa tilalta itseltään ja myös upeaa ohjelmaa Timotein esityksestä lähtien. Lämmin kiitos Tiina, Tommi, Anne, Ari ja koko Pelto-Seppälän väki! Teette upeaa työtä!

Onneksi päällä oli Lossivahdin paita alpakasta. Kyllä täällä tarkenee.

 

 

 

Kommentit