Vapaapäivä.

Blogi, sunnuntaina 10.12.2023

Pitkä aikaa kalenterini oli tyhjä. Tai oli siellä iltaan merkittynä Timotein joulukonsertti, mutta sitähän ei lasketa. Se on etuoikeus.

Mutta mukava oli aamulla saada nukkua kahdeksaan ja nautiskella hetki silmät sirillään peiton alla. Sitten kahvin keittoon ja se ns. hidas aamu. Teki hyvää ja tuntui tarpeeseen tulleelle.

Menneet viikot ovat olleet luvattoman pitkäpäiväisiä ja monesti on menty heittämällä kellonympäri. Minua ei yleensä väsy paina ja tykkään tehdä kunnolla töitä, mutta läheisille sitä aikaa haluaisi hieman enemmän saada ja antaa.

Tänään menimmekin esikoisen kanssa ulkohommiin. Erkkilän peuroille veimme pottuja ja toinen kuorma sitten Järvisen Tompan kanssa Rantamaan Suopellolle ja Lehtolaan. Nyt on taas ruokaa metsäneläimille ja aika komea kruununäyttely sinne olikin illaksi jo tänään aikaan saatu.

Huomenna sitten poikkeuksellisesti maanantaista lähtien Helsingissä. Aamusta pitäisi saada kalkkiviivoille ensi vuoden talousarvio meiltä valtiovaroista ja sitten täysistunto ja illalla vielä kotikunnan vuoden viimeinen kunnanhallitus.

Kommentit