Tänään lokakuun ensimmäinen vapaapäivä ja se meni hieman flunssaisena aamusta. Taisi eilinen hirvipassissa istuminen kylmettää miestä ja aamulla sellainen ”flunssaa pukkaa olo. Päätin jättää Helsinki International Horse Shown päätöspäivänkin väliin kun Juuli Kontiokaan ei radalla ollut ja ottaa hieman iisimmin. Huomenna nimittäin jo tiukka maakuntapäivä aamusta autokoulu ja liikenneopetusasioiden parissa ja iltapäivällä sitten kuuntelemassa Lopen kunnanhallituksen kokousta ja mm. ensi vuoden veroehdotuksen tekemistä valtuustollemme ja muuta. Myös strategia on kunnanhallituksen pöydällä ja uusi hallinto- ja luottamushenkilöorganisaatiokin. Lopullisesti sitten me valtuustossa ne siunaamme ja taidamme olla näissä Uusi kunta -hankkeissakin aikalailla ensimmäisiä Hämeessä. Monet keskittyneet vain Sote-uudistukseen ja samaan aikaan unohtunut kokonaan se, että muutos on mullistava myös peruskuntiin ja vaatii isoja muutoksia niin tekemisessä kuin hallinnossakin. Meillä Lopella nämä nyt hyvässä mallissa jo ja pystymme tehdä uudistukset hallitusti uuden valtuustokauden alun ja 1.1.2019 välillä.
Burana hieman mieheen antoi puhtia ja hieman happihyppelyä kuitenkin tähänkin päivään perheen kanssa. Kyllä nyt ainakin tuntuu siltä, että Heinonen flunssan voitti. Periksi ei ei anneta sillekään 🙂 Neuvotella näin voidaan.