Jokainen koulunsa aloittava ikäluokka on nyt huonommassa kunnossa kuin edellinen. Aika pysäyttävä fakta. Ja toivottavasti sellainen, joka saa itse kunkin toimimaan. Mitä voisin itse tehdä? Mitä perheemme voisi tehdä? Voisinko jotenkin muuten vaikuttaa asiaan?
Itse asiassa tilanne on huonontunut jo pitkään. Ylipainoisten nuorten määrä on maassamme viimeisen 20 vuoden aikana jopa kolminkertaistunut. Yläkouluikäisistä pojista jo joka neljäs on ylipainoinen ja tytöistäkin 15 prosenttia. Ei ole siis liioiteltua sanoa, että lasten ja nuorten ylipainoisuus on maassamme jo epidemia.
Huolestuttavaa on sekin, että pituuskasvu ja ikä eivät tätä enää korjaa. Lapsuusiästä alkanut lihavuus on yhä useammin pysyvä kiusa. Kaksi kolmesta lihavasta lapsesta kärsii ylipainosta läpi elämänsä ja ikä tuo mukaan myös merkittäviä terveysriskejä. Lasten ylipainoisuuden taustalla ovatkin radikaalisti muuttuneet elintavat. Lasten ja nuorten liikunta on vähentynyt ja samaan aikaan ruokailutottumukset huonontuneet.
Muistan opettaja-ajoiltani miten hetkessä vanha perinne lasten kouluun kävelemisestä muuttui. Ymmärrän, että monen kohdalla syy oli lisääntynyt liikenne ja vaaralliseksi muodostunut koulutie – osan kohdalla sen sijaan mukavuuden halu ja lasten laiskistuminen. Käveleminen ei enää edes kilometriä tai kahta innostanut, mnikä seurauksena vanhemmat antoivat periksi ja toivat ja hakivat lapsensa koulusta joka päivä.
Lasten liikkuminen kouluun on monen tekijän summa. Siihen vaikuttaa totta kai koulumatkan pituus ja turvallisuus, mutta myös olosuhteet, sää ja luonnollisesti myös kaverit. Myös yhdyskuntarakenteella on vaikutusta. Mutta olennainen huomio on se, että alle 5 km koulumatkoilla olisi paljon potentiaalia lisätä oppilaiden fyysistä aktiivisuutta.
Onneksi nyt pikku hiljaa ollaan perheissäkin heräämässä tähän todellisuuteen. Liikkuva koulu -selvityksen mukaan vanhempien asenne on positiivisempi. Nyt jopa yli 3/4 vanhemmista haluaa, että lapsi kävelee tai pyöräilee kouluun.
Pyöräilevä ja kävelevä koulubussi. Mikä se sitten on? Kyse on siitä, että matka kouluun tai harrastukseen pyöräillään tai kävellään aikuisen johdolla ryhmässä. Tällaista yhteistä matkantekoa kutsutaan, ”koulubussiksi”, koska matka tehdään ennalta sovitun reitin ja aikataulun mukaan ja matkan varrelta voi ”pysäkkien” kautta liittyä joukkoon.
Vanhempien koulumatkabussit ovat toimineen vuosia monissa Euroopan maissa, mutta myös Pohjois-Amerikassa ja Australiassa. Ideaa kannattaisi kokeilla lisääntyvissä määrin Suomessakin. Vuoroaamuin joku äideistä ja isistä ottaa letkan hoidettavakseen ja on aikuisena turvaamassa koulumatkan. Kokeilkaa ihmeessä.
Tutkimusten mukaan pyöräteiden laadulla on merkittävämpi vaikutus pyöräilyyn kuin väylien määrällä. Toimivimmat kevyen liikenteen yhteydet ja väylät syntyvätkin hyvällä yhteistyöllä käyttäjien kanssa jo suunnitteluvaiheesta alkaen. Pyöräilystä tulee tehdä helppoa ja käytännöllistä ja pyöräteiden tulee olla jatkuvia, houkuttelevia, mutta myös turvallisia. Onnistuneita esimerkkejä on Suomessa paljon Helsingin Baanasta lähtien. Mutta on myös paljon sellaisia esimerkkejä, joissa käyttäjät on unohdettu jo rakentamisvaiheessa. Ja sitä kautta käyttäjät ovat unohtaneet pyörätiet valmiinakin.
Viimeisenä pointtina otan esille koulupihat. Ne ovat hyvin suunniteltuina kevyenliikenteen väylien tapaan niitä parhaita lähiliikuntapaikkoja. Olemme määrätietoisesti pyrkineet valtion liikuntaneuvoston johdolla esittämään lähiliikuntapaikkahankkeille muuta liikuntapaikkarakentamista korkeampaa valtionavustusosuutta – nimenomaan näiden paikkojen helpon tavoitettavuuden ja monipuolisuuden takia. Koulupihahankkeissa valtionavustusehtona on, että piha on koulutoiminnan lisäksi vapaasti yleisessä liikuntakäytössä. Ja niinhän niiden pitää ollakin.
Koulupiha on loistava liikuntapaikka lapselle, kun se suunnitellaan hyvin. Liikkumaan innostavat koulupihat lisäävät lasten päivittäistä liikuntaa kuin huomaamatta. Koulupäivien ja välituntien lisäksi koulupihat tarjoavat liikkumisen mahdollisuuksia myös koulun liikuntakerhoille ja iltaisin lähiseudun lapsille. Valitettavan usein koulupihat ovat kuitenkin huonossa kunnossa ja vaativat kunnostamista ja lisää liikuntavälineitä.
Tästä voisimme ottaa yhteisesti kopin. Uusia kouluja suunniteltaessa koulupihan suunnitteluun tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Satsaus ja panostus tulee varmasti monin kerroin takaisin paremman kunnon myötä. Ja laitetaan myös yhdessä vanhojakin koulupihoja kuntoon idealla; lapset liikkumaan kuin huomaamatta.
Palatakseni alun tilannekuvaukseeni. Tällä on myös surulliset seurauksensa. Aikuistyypin diabetekseen sairastutaan yhä nuorempana. Itse asiassa on harhaanjohtavaa puhua aikuistyypin diabeteksesta, sillä nykyisin sitä hoidetaan jopa alle 10-vuotiailla koululaisilla.
Timo Heinonen
kansanedustaja
valtion liikuntaneuvoston jäsen ja rakentamisjaoston puheenjohtaja