Valtion Liikuntaneuvoston rakentamisjaoston puheenjohtaja Timo Heinonen paljastaa huhtikuun alkajaisiksi todellisen urheiluyllätyksen. Heinonen kertoo Suomen lentomäen kohtalon ratkenneen aamun neuvotteluissa ja Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhliin valmistuva hyppyrimäki rakennetaan Etelä-Suomen korkeimmalle mäelle Kaakkomäelle Lopelle.
– Vielä maaliskuulla tehtiin selvityksiä ja nyt kaikki on valmis. Tarkoitus on niin, että jos lumitilanne on 1.4.2016 yhtä hyvä kuin nyt niin silloin voisi mäki olla käytännössä esikisoja varten valmiina. Vuotta myöhemmin hypätään sitten Suomi 100 -vuotta juhlakilpailu, paljastaa Timo Heinonen.
Rakennusurakkana lentomäki-hanke on valtaisa. Kaakkomäen etelärinteelle rakennetaan samalla ainakin kahden kansainvälisen hotelliketjun hotellit ja Suomen suurin kylpylä sijoittuu mäen harjalle.
– Onhan tämä koko luokassaan aivan ainutlaatuinen projekti koko Suomessa. Leviltä on jo tarjottu tänne siirrettäväksi yli viittäkymmentä kelohuvilaa joiden pelätään nyt siellä jäävän ilman käyttöä.
Keltainen lehdistö on paljastanut jo päivän aikana, että mäen suunnittelisi itse mäkikotkalegenda Matti Nykänen ja mestari olisi avaamassa mäen huipulle myös oman Liito-nimisen ravintolansa. Avajaisiin olisi tarkoitus koota myös Suomen kaikkien aikojen mäkikotkat joukkue Matti Nykäsen, Janne Ahosen ja Jari Puikkosen johdolla. Kahdesta avoimena olevasta paikasta järjestettäisiin Suurin suomalainen tyyppinen tosi-tv-ohjelma missä suomalaiset saisivat itse äänestää suosikkejaan jatkoon.
– En voi kommentoida tällaisia asioita tässä vaiheessa. Sen voin paljastaa, että hyppyrimäki takaa samalla myös sen, että metroyhteys jatkuu Espoosta pohjoiseen Läyliäisten kautta Kaakkomäelle, suostuu Heinonen valottaa hankkeen kerrannaisvaikutuksia.
Tarkoitus on, että vielä kuluvan vuorokauden 1.4. aikana voitaisiin aloittaa lumien poisto Kaakkomäen etelärinteeltä ja ennen vuorokauden vaihtumista on tarkoitus aloittaa myös maan kaivuutyöt.
– Olen tässä itsekin lähdössä hommiin. Kansalaistalkoot alkavat tänään ja tarkoitus saada ensimmäiset tukit nurin jo ennen Kympin Uutisia, kertoi Timo Heinonen vetäessään saappaita jalkaansa.