Kansanedustaja Timo Heinonen avasi hevosmessut: Hevosenlantaa saa polttaa Suomessakin

Uutiset, lauantaina 06.04.2013

Kansanedustaja ja hevosharrastaja Timo Heinonen avasi Tampereen Hevosmessut la 6.4. Hevosmessut keräävät viikonlopun aikana Tampereelle hevosihmisiä ympäri Suomen. Heinonen toikin esiin puheessaan hevosalaa jo lähes vuosikymmenen puhuttaneen hevosenlannanpolttoasian sekä muita hevosalan ajankohtaisia asioita.

– Suomessa hevosenlannan polttaminen ilman kalliita jätteenpolttolaitteistoja on ollut kiellettyä EU-säädösten perusteella samaan aikaan, kun muissa EU-maissa ongelmaa ei ole. Tämän asian parissa olemme tehneet töitä jo kuusi pitkää vuotta. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että harjoittelu alkaa tuottaa parempia tuloksia. Maaliskuussa astui voimaan asetus, jonka mukaan hevosenlantaa saa käyttää ns. kaasutusmenetelmällä tietyin ehdoin. Tällaisia kaasutuslaitoksia on käytössä esimerkiksi Ruotsissa jo kymmeniä ja hevosenlannalla voidaan saada lämpiämään niin talli, maneesi kuin vaikkapa tallinomistajan omakotitalo. Toivottavasti saamme pian nähdä, että tämä toimii Suomessakin, sanoo kansanedustaja Timo Heinonen.

Joanna Kuvajan juontamissa avajaisissa luovutettiin myös Vuoden Kavionjälki 2013 tunnustus. Palkinto luovutetaan vuosittain hevosalan toimijalle, joka on lisännyt hevosalan arvostusta tai tunnettuutta ja toiminut ansiokkaasti alan hyväksi. Tänä vuonna palkinnon saivat Ingmanin perhe, joka on tullut tunnetuksi erityisesti perheen kasvattaman ravihevosen Brad de Veluwen kautta. Menestyneen ravurin ja Lastenklinikoiden Kummit ry:n hyväntekeväisyysyhteistyö on myös kerännyt paljon kiitosta. Palkinnon luovuttivat perheen tyttärelle Marie-Michelle Ingmanille SRL:n puheenjohtaja Jukka-Pekka Leskinen, Suomen Hippos ry:n Kristiina Erola ja esteratsastaja Anna-Julia Kontio.

– Palkinto meni ehdottomasti oikeaan osoitteeseen. Brad de Veluwe on myös nimi, jonka tuntevat jo muutkin kuin hevosihmiset. Tässä on siis mahdollisuus myös lisätä koko hevosurheilun tunnettuvuutta. Itse nostin puheessani myös esiin hevosalan eri lajien välisen yhteistyön, jota ei pitäisi pelätä. Tärkein tekijä kaikissa lajeissa kun on sama, hevonen, muistuttaa kansanedustaja Heinonen.

Messujen yhteydessä oli tarkoitus järjestää myös Suomen ratsastushuippujen tähdittämä Agrimarket Tammer Trophy – kilpailu, joka jouduttiin kuitenkin perumaan hevosvirusepäilyjen vuoksi. Messujen ohjelmassa oli kuitenkin näytöskilpailu tämän tilalla, ja paljon muuta ohjelmaa sekä 150 näytteilleasettajaa.

Kommentit