Vain Etä-Elämää – Näkyykö kuva? Laita mikki päälle. Onko uusi vai vanha käsi? Ääni ei nyt kuulu

Blogi, maanantaina 23.11.2020

Näkyykö kuva? Onko uusi vai vanha käsi? Ääni ei nyt kuulu? Laita kuva vielä päälle! Ja ääni myös.

Sellaista se on tällaisen kokoustamisen ammattilaisen arki tänä päivänä. Tänäänkin aamusta ensin Hämeenlinnan johtamaan Hämeen Maakuntavaltuuston kokousta. Kokous siis toki Teamsin kautta etänä, mutta puheenjohtajana piti olla studiolaitteiden äärellä, että kokouksen julkisuusvaateet yms. saatiin varmistettua. Meidän Hämeenliitto on johdettu esimerkillisellä tavalla maakuntajohtaja Anna-Mari Ahosen ja maakuntahallituksen puheenjohtaja Tarja Filatovin johdolla ja on ollut ilo olla tässä triossa kolmantena palasena mukana. Tänäänkin kokous asioiden puolesta täysin yksimielisesti läpi ja vain hieman tekniikka yhdelle valtuutetulle ontui. Mutta päätösvalta oli ja teknisesti kokous saatiin vedettyä erinomaisen hyvin läpi. Kokouksen sähköinen tallenne löytyy kahden viikon ajan Hämeenliiton Youtube-kanavalta.

Onko uusi käsi? Vai vanha? Käytitkö jo tämän puheenvuoron?

Nythän tilanne on sinänsä hullu, että juuri voimaan tulleen saavutettavuusdirektiivin myötä saavutettavuus on heikentynyt. Kuntien ja muiden julkisten toimijoiden, kun tulisi tekstittää kaikki julkiset tallenteensa kahden viikon kuluessa julkaisusta, niin, että ne olisivat myös tekstitettynä saavutettavissa niin lähes kaikki ovatkin kääntyneet heikomman saavutettavuuden puoleen ja poistavat talenteet ennen kuin tuo direktiivin vaatimusaika täyttyy. Eihän tämä tietenkään ole ollut direktiivin tarkoitus ja uskoisin, että tähän joudutaan vielä puuttumaan. Nythän homma menee niin, että jos ei ole kaikkien yhdenvertaisesti saavutettavissa, niin sitten ei voi olla kenenkään saavutettavissa.

Kuuluko? Kuuleko valtuutettu meitä? Sanotko jotain…

Tältä näytti aamun Hämeen Maakuntavaltuuston kokous. Oltiin siis jokaisen omassa kodissa ja taisi joku kokoustaa ihan tienpäälläkin 🙂

Päivällä sitten onneksi yksi tapaaminen ihan kasvotustenkin Shellin parlamentissä ja ilta tämän jälkeen jälleen Teamsillä Lopen kunnanhallituksen kokouksen parissa. Kunnanhallitus käsitteli tänään vuoden 2020 talousarviota ja olen enemmän kuin tyytyväinen, että nytkin talous pysyy vakaana, vaikka panostamme jälleen lisää mm. vanhustenhoidon hoitajamitoitukseen, mutta myös tekniseen toimeen urheilupaikkojen kunnossa pitoo ja muuhun vastaavaan. Ja myös investointipuoli hyvä ja kannatettava. Suurimpana kunnanhallitus esittää vuodelle 2021 varattavaksi rakentamisrahan uudelle palloiluhallille. Tämän toteutuminen siis vaatii vielä ensi vuonna valtuuston erillisen rakentamispäätöksen ja sitä ennen vielä valtiolta myönteisen valtion liikuntapaikkarakentamisen tukipäätöksen. Meillä kuitenkin valmius lyödä kauha maahan heti jos valtion tuki tulee ja voi hyvinkin olla niin, että kun monella muulla kunnalla menee taloudellisesti paljon huonommin, kuin meillä niin tämä tuki sieltä voisi vielä nopealla aikataululla tullakin.

Itse olen myös tyytyväinen siihen, että syksyllä jättämämme valtuustoaloite kunnan katukuvan eli ns. yleisilmeen ehostamiseksi saatii jo mahdutettua ensi vuoden budjettiin. Ensi vuodelle ehdotetaan nyt varattavaksi 30 000 euroa erillisrahaa tähän yleisilmeen perusparannushankkeisiin ja sen lisäksi samaan kokonaisuuteen tietyllä tavalla kuuluvaksi rahaa myös leikkipuistojen peruskorjaamiseen jne. Vahva tahtotila siis nyt laittaa nurkkia parempaan kuntoon ja toivottavasti tämä näkyy jo monessa heti tulevana keväänä ja kesänä.

Myös toinen Kokoomuksen valtuustoaloitteesta liikkeelle lähtenyt juttu eli osallistava budjetointi jatkuu. Tänä vuonna kohteeksi kuntalaiset esittivät monia eri kohteita ja äänestyksen jälkeen niistä ykköseksi ja toteutettavaksi nousi Ojajärven Uimarannan kehittäminen. Sinne tulee nyt pitkä upea laituri ja myös Oravan grillikatos ja muutenkin rantaa ehostetaan. Myös wc- ja tien peruskorjaus ovat suunnitteilla ja näin tämä suosittu uimaranta paranee entisestään. Ensi vuodelle kunnanhallitus esittää valtuustolle vastaavaa 20 000 euron määrärahaa osallistavaan budjetointiin ja tavoite, että ensi vuonna tämä kysely ja sen perään tuleva kuntalaisäänestys voitaisiin toteuttaa jo alkuvuoden ja kevään aikana. Tänä vuonnahan tämä meni vähän myöhäiseen ja Ojajärven toimet tehdään nyt vasta loppuvuodesta.

Kuuletko meitä?

Ja nyt ei siis kyse ollut mistään tuonpuolleisiin yhteyden tavoittelusta vaan ihan vain Lopen kunnanhallituksen kokouksesta…

Ja tältä näytti meno Lopen kunnanhallituksen kokouksessa…

Isona päätöksenä tänään kh päätti esittää myös Lopelle uuden  Yhtenäiskoulun perustamista. Tähän kokonaisuuteen tulee siis mukaan Lopen Kirkonkylän alakoulu, Lopen Yläkoulu ja Lopen Lukio. Nämä siis kaikki nivotaan nyt yhden yhtenäiskoulun alle yhdelle rehtorille. Lisäksi sitten jää kaksi isompaa taajamakoulua Launosiin ja Läyliäisiin ja myös neljä hienoa kyläkoulua säilyy. Hallintoa siis hieman kevennetään ja laitetaan panoksia sitten enemmän mieluummin itse opettamiseen.

Mitäs muuta sieltä voisi vielä nostaa esille?

Katkeileeko tämä yhteys nyt koko ajan? Pätkii… Pätkii…

Kunta panostaa myös lisää rakennusluvitukseen. Meillä ollut hieman haasteita nyt rakennuslupien käsittelyssä, mutta nyt kunnantalolla jo uusi rakennustarkastaja ruuhkaa purkamassa ja hänen rinnallaan parin vuoden ajan jatkaa myös osa-aikaisena toinen rakennuslupia käsittelevä henkilö. Tällä puolellahan tavoitteemme on myös sujuvoittaa vapaa-ajanasuntojen muuttamista vakinaisiksi asunnoiksi ja tämäkin tullee tuottamaan varmasti lisää työtä rakennusvalvonnalla. Ja yleensäkin haluna on ottaa käyttöön yleisemminkin sellaista ”Kyllä onnistuu” ja ”Katsotaan mitä voisimme asialle tehdä” -asennetta.

Hallitus esittää myös etälaitteiden ja uuden äänentoiston asentamista valtuustosaliin. Näin pystymme jatkossa lähettämään streaminä valtuustot myös korona-ajan jälkeen ja käyttämään tekniikkaa myös valtuustosalissa järjestettävien muiden tilaisuuksien infojen, kokousten ja muiden live-lähettämiseen. Otetaan siis hyvät käytänteet pysyvästi korona-ajaltakin käyttöön.

Ja viimeisinä nostoina Luutalammin uusi esteetön luontokohde mm. ikäihmisille ja muille joille liikkuminen ei ole niin helppoa. Tämä hanke saa myös merkittävästi valtionrahoitusta ja näin voimme tässäkin olla suunnannäyttäjiä. Ja toisena koululaisille tulevat tietokoneet/läppärit. Nyt hankimme  kaikille peruskoululaisille 7-9 luokalla omat koneet. Ja sitten jatkossa tavoite portaittain hankkia lisää, niin että kaikilla olisi koneet 1-9 aikanaan. Saadaan siirryttyä sähköisiin oppimisympäristöihin ja myös -materiaaleihin.

Tässä nyt joitain nostoja kunnanhallituksen esityksestä valtuustolle ensi vuoden talousarvioksi. Kunnanhallituksen esitys siis tänään päätetyksi ja näin myös julkiseksi. Mutta lopullisesti kunnanvaltuustohan vasta hyväksyy joulukuun kokouksessaan budjetin ja ehkä siellä vielä joitain pieniä muutoksia tavan mukaan talousarvioon tullee.

Sellaista Vain teams Elämää 🙂

Kommentit