”Vaikka meillä on palohälytin, niin kyllä meillä voisi olla myös sammutin”

Blogi, tiistaina 21.01.2025

”Oolannin sotilaat”

Näin otsikoi Puolustusvoimien uutislehti Ruotuväki 1/2025 lehdessään mielenkiintoisen Urho Heinosen ja Eemeli Ranisen kirjoittaman reportaasin Ahvenanmaan yli tuhannesta innokkaasta reserviläisestä. Artikkelissa isossa roolissa oli Ahvenanmaan reserviläisyhdistyksen puheenjohtaja Jonas Back, joka on on tehnyt pitkään työtä vapaaehtoisen maanpuolustuksen parissa ja nyt ennen muuta Ahvenanmaan ja ahvenanmaalaisten vapaaehtoisen maanpuolustustyön mahdollistamiseksi ja kehittämiseksi.

Itsekin sain Backilta yhteydenoton muutama vuosi sitten ja sen jälkeen olemme yhdessäkin etsineet askelmerkkejä asiassa etenemiseksi. Back uskoo ja tietääkin, että ahvenmaalaisilla olisi halua osallistua vapaaehtoiseen maanpuolustustoimintaan enemmän, jos se olisi saarella mahdollista.

Back esittelee reportaasissa Ruotuväen varusmiestoimittajille demilitarisoitua Ahvenmaata tiedostaen sen, että sopimus kieltää sotilasjoukkojen tuomisen saaristoon ja myös sotilastukikohtien perustamisen. ”Järjestelyn juuret ulottuvat aina 1800-luvun puoliväliin, jolloin Venäjä oli tukkanuottasilla Yhdistyneen kansakuntien kanssa osana Krimin sotaa”, kirjoittaa Ruotuväki. Ahvenanmaan linnoittaminen kiellettiin siis jo vuonna 1856 rauhansopimuksessa ja vuonna 1921 demilitarisointi vahvistettiin uudelleen.

Maanpuolustustahto on Ahvenanmaalla kuitenkin huipussaan, erityisestä Venäjän aloittaman sodan jälkeen. Samana vuonna 2022 perustettiinkin Ålands reservister rf, jonka suosio on ollut valtaisaan. Saaren 30 000 asukkaasta reilut tuhat on reserviläisiä. Toiminnan yhdeksi rajoitteeksi on kuitenkin noussut Ahvenanmaan alkeellinen ampumaratatarjonta.

Ruotuväki kertoo jutussaan Mnaapuolustuskoulutusyhdityksen MPK:n Soldatens grundkurs 3:sta. Se järjestetään sattuneesta syystä Säkylässä manner Suomen puolella, mutta mukana on ahvenanmaalaisista koostuva ryhmä. Yksi kurssille osallistuva on Nina Viktorsson, joka RV:ssä kertoo olevansa kiitollinen mahdollisuudesta päästä harjoittelemaan, vaikka se vaatii seitsemän tunnin matkaa Ahvenanmaalta Satakunnan Säkylään. Viktorsson kertoo, että nytkin mukana on useita tuttuja Ahvenanmaalta oma naapurikin.

Jonas Back nostaa artikkelissa esille neljä teesiä:

1) Ahvenanmaan on saatava kunnollinen ampumarata
2)Maanpuolustuskoulutsyhdistyksen toiminta on sallittava Ahvenanmaalla
3) Asevelvollisuuslakia on muutettava ja MPK:n vastuuta kasvattetava
4) Ahvenanmaalle on perustettava maakuntakomppania

Erinomaisen tärkeät tavoitteet. Ensimmäisen kohdalla lupaan etsiä ratkaisua alkaneen vuoden aikana. Se vaatii ensin ratkaisut siitä, että rata voidaan Ahvenanmaalle tehdä. Lupaan nämä keskustelut avata ja käydä jälleen kerran. Ja sitten syksyllä vuoden 2026 valtion talousarvion käsittelyn yhteydessä katsomme onko tilanne sellainen, että nyt jo voisimme Ahvenanmaan ampumaradalle rahoituksen hallituspuolueiden kesken ohjata. Otan tästä koppia edelleen.

Itse toivon, että puolustusministeriö arvioisi nyt myös uudelleen MPK:n toimintamahdollisuuksia Ahvennamaalla. Arvio siitä, että estääkö alueen demilitarisointi tämän on syytä uudelleen arvioida. Aikanaan kurssien sisällön ei pitäisi olla millään tavalla ristiriidassa sopimusten ja lain kanssa. Ratkaisu edellyttänee siis vain poliittisen päätöksen tai linjauksen. Back nostaa haastattelussa esille, että yksi mahdollisuus olisi sitten myös perustaa MPK:n sisälle oma organisaatio vastaamaan koulutuksesta Ahvenanmaalla ahvenanmaalaisin ehdoin. Mielenkiintoista.

Kolmoskohdassa Back hahmottelee mahdollisuuksia osallistua toimintaan myös heille, jotka eivät ole asepalvelusta suorittaneet, mutta nyt yli 30-vuotiaina haluaisivat antaa panoksensa isänmaan puolustamiseksi. Back hahmottelee näistä henkilöistä rakennettavaa omaa virallista siviilireserviä. Ahvenanmaalaisethan ovat nimittäin ”Suomen lain mukaan toistaiseksi vapautettu asevelvollisuudesta”. Back tosin olisi valmis itse ulottamaan yleisen asevelvollisuuden myös ahvenanmaalaisiin.

Neloskohdassa Back hahmottelee Ahvenanmaan maakuntakomppaniaa eli ”eräänlaista siviileistä koostuvaa valmiusjoukkoa” Ahvenanmaan merivartioston ja Rajavartiolaitoksen alaisuudessa toimimaan. Toiminta rakennettaisiin ”niin pitkälle kuin laki sen sallii”. Backin mukaan osa asioista voitaisiin tehdä saman tien ilman lainsäädäntömuutoksiakin.

Puheet Ahvenanmaan demilitarisoinnista tai sen purkamisesta Jonas Back hautaisi nyt ainakin ”vähäksi aikaa”.

”Ei tehdä siitä ongelmaa”.

Viime viikolla Puolustusministeriö jo tiedotti 17.1.2025 puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok) johdolla, että mm. kotiseutuoikeuden omaavien ahvenanmaalaisten miesten vapaaehtoinen asepalvelus mahdollistetaan, palveluksen oikeusvaikutuksista säädetään ja vapaaehtoista maanpuolustusta koskevan lainsäädännön kehittämistä jatketaan.

Back sanoo, että hänellä on täysi luotto Puolustusvoimiin ja sen kykyyn turvata Ahvenanmaan alue, mutta hänen mielestään paikallisilla olisi vain lisäkeinoja alueen puolustamiseksi.

”Vaikka meillä on palohälytin, niin kyllä meillä voisi olla myös sammutin”.

….

Yhdysvalloissa on myös jo ensimmäinen päivä presidentti Trumpin toisesta kaudesta takana. Virkavalan ja virkaanastujaisten jälkeen Trump tarttui myös jo kynäänsä ja ryhtyi allekirjoittamaan niin kutsuttuja presidentin asetuksia lähinnä kumotakseen väistyneen presidentti Joe Bidenin aikaisia päätöksiä. Ensi töikseen Trump julisti hätätilan Meksikon vastaiselle rajalle. Tavoitteena on estämään paperittomien siirtolaisten maahantulon kokonaan. Trump on puhunut myös miljoonien laittomasti maassa olevien palauttamisesta lähtömaihinsa. Osana tätä asetuksella myös kumottiin vanha käytäntö, että Yhdysvalloissa syntynyt on saanut automaattisesti maan kansalaisuuden. Nyt automaatiosta luovuttiin ja tämä luonnollisesti iskee kovaa laittomasti maassa oleviin ja heidän oikeuksiin syntyvien lapsien kautta. Samalla Trump julisti Meksikon huumekartellin terroristijärjestöksi ja tämä lisää keinoja, myös kovakouraisia sellaisia, puuttua huumekauppaan.

Päätöksiä Trump teki myös talouteen ja inflaation hillitsemiseksi. Ja oma jonkinlainen hätätilajulistus annettiin myös energiasektorille, mikä käytännössä tarkoittaa fossiilisten polttoaineiden paluuta ja trumpilaisittain kunnianpalautusta. Sen sijaan tuulivoiman lupaprosessit Trump pysäytti ja myös perui päätöksiä, joilla tuettiin autoilun sähköistymistä. Tämä kaiken jatkoksi Trump vahvisti uhkauksensa Yhdysvaltojen eroamiseksi Pariisin ilmastosopimuksesta, mutta myös YK:n Maailman terveysjärjestöstä WHO:sta. Myös kaikki Yhdysvaltain avustushankkeet maailmalle keskeytettiin 90 päiväksi. Ymmärtääkseni tämä koski siis lähinnä tällaisia erilaisia avustushankkeita eikä esimerkiksi apua Ukrainalle.

Ensimmäiseen nippuun ei kuitenkaan vielä ainakaan kuuluneet massiiviset tullimaksut mm. Kanadan, Kiinan ja Meksikon tuotteille. Sen vuoro voi olla sitten ehkä jo tänään? Trumphan on puhunut jopa 25 prosentin tulleista kanadalaisille ja meksikolaisille tuotteille.

Ja tietenkin kirsikkana leivoksensa päälle presidentti Donald Trump päätti armahtaa 1500 neljä vuotta sitten Kongressitalon valtausyritykseen osallistunutta. Tätä on vaikea ymmärtää, mutta vähintään yhtä vaikeaa oli kyllä ymmärtää väistyneen presidentti Joe Bidenin vain joitain minuutteja ennen valtakautensa loppua tekemiä armahduksia omille perheenjäsenilleen ja muille. Perhepiiristään Biden armahti oman veljensä James B. Biden ja tämän vaimon Sara Jones Bidenin, siskonsa Valerie Biden Owensin ja tämän aviomiehen John T. Owensin ja veljensä Francis W. Bidenin. Lisäksi Biden armahti ns. ennakkoon myös Donald Trumpia rajusti arvostelleen republikaanin Liz Cheneynin. Aiemmin maanantaihana Joe Biden oli jo armahtanut ennakkoon korona-aikaan paljon esillä olleen Anthony Faucinin sekä asevoimien entisen komentajan Mark Milleynin ja Capitolin tapahtumia tutkineet kongressin jäsenet. Nämä olivat jonkinlaisia suoja-armahduksia, joilla siis Biden estää jopa uudet rikostutkinnat eli armahduksia jollain tavalla varmuuden vuoksi. Bidenhan itse totesi, että näitä armahduksia ei pidä tulkita niin, että niiden kohteena olleet olisivat syyllistyneet johonkin rikokseen vaan ne on tehty siksi, että mm. hänen ”perheenjäsenensä ovat joutuneet hellittämättömien hyökkäysten ja uhkailujen kohteeksi”. Tällaiset armahdukset tietenkin osoittivat sitä, että demokraatit eivät enää luota oman maansa oikeusjärjestelmän riippumattomuuteen, mutta samalla tämä saattaa synnyttää nyt sitten uuden kierteen, missä Trumpinkin toinen valtakausi neljän vuoden päästä päättyy isoon lähipiirin ja omien tukijoiden armahduksiin menneistä, mutta jopa tulevista rikoksista. Aikamoista.

Miten nämä kaikki sitten tosiasiallisesti arkeen menevät ovat ehkä ainakin osittain toinen kysymys. Presidentin asetuksilla Trump halusi siis nopeasti viestittää, että muutos on tapahtunut ja se on merkittävä. Iso osa näistä kuitenkin tullee vielä kohtaamaan erilaisia oikeudellisia haasteita.

Jäämme siis seuraamaan mitä seuraavaksi.

….

Kello 10.25. Korjattu tieto Ahvenanmaan reserviläisistä. Ahvenanmaan 30 000 asukkaasta yli 1000 on reserviläisiä. He eivät kuitenkaan kaikki ole ”aktiivisia reserviläisiä” eivätkä myöskään reserviläisyhdistyksen jäseniä, millaisen kuvan Ruotuväen jutusta ja myös sen pohjalta blogistani alunperin saattoi saada.

….

 

 

 

 

 

 

Kommentit