Kampanjan Vaalistartti kotoa –tilaisuus keräsi Lopen kunnan valtuustosalin täyteen. Lämminhenkinen tilaisuus piti sisällään paljon asiaa kampanjasta ja sen etenemisestä, mutta myös nyt jo hieman rennompaakin menoa.
– Tämä tilaisuus oli toivejuttu Riihimäen varsinaisen virallisen Vaalistartin jälkeen. Täytyy myöntää, että tilaisuuden väkimäärä kyllä yllätti täydellisesti, totesi kampanja- ja vaalipäällikkö Riku Bitter tilaisuuden jälkeen.
Tilaisuus käynnistyi vaalikahvilla ja yhteisen aloituksen jälkeen Kirkonkylän koululaisista ja nyt jo osittain Lopen yläkoululaisista koostuva kuoro avasi tilaisuuden. Kuorossa lauloi Timo Heinosen entisiä oppilaita ja sanoituksissakin oli huomioitu tilaisuuden teema.
Heinonen painotti työllisyyden tärkeyttä
Tilaisuuden virallisessa osuudessa kansanedustajaehdokas Timo Heinonen kertoi tiivisti kampanjan keskeisistä teemoista ja omasta poliittisesta linjastaan.
– Haasteita riittää nyt ja tulevaisuudessa. Vuonna 2030 lasketaan joka neljännen kansalaisen olevan yli 65-vuotias. Tämä tarkoittaa noin 25 % väestöstä. Suhteellisesti vielä nopeammin kasvavat vanhimmat ikäluokat. 25 vuoden päästä yli 75-vuotiaiden määrä yli kaksinkertaistuu nykyisestä 340 000 henkilöstä yli 700 000 henkilöön ja yli 84-vuotiaiden määrä kasvaa 80 000:sta 170 000:een, totesi Heinonen puheenvuorossaan ja lisäsi:
– On fakta, että nykyisellä alle 70 % työllisyydellä emme pärjää. On laskettu, että 75% työllisyys on ehto, jos haluamme tarjota ne palvelut mihin Suomessa on totuttu. Ennen lamaa työllisyys oli 75%. Toimien pitää tähdätä siis siihen, että uusia työpaikkoja syntyy. Tätä voidaan edesauttaa verotuksella, yrittäjyyden ja työllistämisen tukemisella ja oikein suunnatulla koulutuksella.
Puheenvuorossaan Heinonen nosti esille myös opiskelijoiden asioita unohtamatta kouluasioitakaan.
Martti Ahtisaari toi tervehdyksen
Kampanjanpäällikkö Riku Bitterin esitys keskeytyi, kun saliin asteli yhtäkkiä yllätysvieraana presidentti Martti Ahtisaari. Asialla oli loppilainen nuori vasta 17-vuotias imitaattori Joni Lähde. Lähde marssitti lavalle myös Aira Samulinin, Tarja Halosen, Andy McCoen ja loppilaisen Ilkka-papin Ilkka Juotteen.
Virallisen ja epävirallisemman osuuden jälkeen tilaisuudessa oli varattu aikaa myös kysymyksille ja kommenteille. Puheenvuoroja käyttivätkin useat tukijat.
– Olen enemmän kuin kiitollinen saamastani palautteesta. Kuka nyt ei kehuista tykkäisi, mutta täytyy myöntää, että minä pidän ennen muuta kritiikistä ja tiukoistakin mielipiteistä. Niistä oppii ja tätä olen aina pitänyt punaisena lankana myös työelämässäni yrittäjänä ja opettajanakin, totesi Heinonen.
Hausjärven Vaalistartti?
Riihimäen ja Lopen tilaisuuksien jälkeen heräsi jo ajatus vastaavan tilaisuuden järjestämiseksi Hausjärvelle.
– Katsotaan. Ehkä kuulemme asiasta jo pian lisää, totesi Riku Bitter.