Timo Heinosen eduskuntavaalikampanjan ”oman kodin” vaalistartti järjestetään Lopella ensi torstaina 23.11. kello 19.00. Kampanjan virallinen startti järjestettiin jo muutamia viikkoja aiemmin, mutta Lopen tilaisuudesta tahti ottaa uuden kierteen.
– Loppi on minulle rakas kotipitäjä ja täältä tuli paljon toiveita, että samanlainen tilaisuus pitää saada tännekin kuin Riihimäellä virallisessa startissa järjestettiin. Nyt asiat ovat edenneet ja torstaina on luvassa jo paljon sellaista mitä emme vielä Riihimäellä voineet esitellä, kertoi ehdokas Timo Heinonen.
Lopen Vaalistartti kotoa –tilaisuudessa kampanja- ja vaalipäällikkö Riku Bitter esittelee kampanjan nykytilannetta ja tulevia asioita ja paikalla on myös kampanjan keskeisiä tukijoita. Musiikkiakin on luvassa ja tottakai myös tavan mukaan kakkukahvit.
– Uskon, että saamme aikaan mukavan ja lämminhenkisen tilaisuuden. Aiemmat yhteiset jutut ovat osoittaneet, että yhteishenkeä ja yhteistä tahtotilaa löytyy. Iloisuutta, avoimuutta ja toisten kuuntelemista. Siitä se lähtee.
Lopen Vaalistartti kotoa –tilaisuus alkaa Lopen kunnantalon valtuustosalissa torstaina 23.11.2006 kello 19.00. Tilaisuus on avoin ja tarkoitettu kaikille Heinosen eduskuntavaalikampanjasta kiinnostuneille henkilöille yli puoluerajojen.