Hyvinkään Motocrossin Pressi Hyvinkään Kaupungintalolla tänään 17.6.2013. Paikalla tässä kattauksessa maailmanmestarit Heikki Mikkola ja Pekka Vehkonen sekä SML:n toimitusjohtaja Kurt Ljundqvist ja minä sitten Valtion Liikuntaneuvoston jäsenenä.
Ja tämän miehenhän kaikki tuntevat. Itse Heikki Mikkola ja Hessu muuten lupasi, että tulevana perjantaina hän on itse myymässä aamusta perunaa Lopen torilla. Eli kello 9.00 saa Lopen uutta Siikliä itse mestarin kapasta.
Ja legendä tässäkin eli 1991 Hyvinkään kisan voittaja ja maailmanmestari Pekka Vehkonen.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistön myötä maamme ulkopoliittisessa keskustelussa alkoi uusi aikakausi. Enää ei vannota yhden totuuden nimeen ja niin kuin joku totesi, että ei enää myöskään ole aika kun kaikki oli hyvin kun ”sanottiin EI Natolle ja pidettiin ystävällisiä suhteita Venäjään”.
Suuri linja ei kuitenkaan ole muuttunut vaan ulkopolitiikkaa tehdään nytkin laajassa yhteistyössä ja konsensuksessa, mutta nykyisin niin, että keskustelulle ja erilaisillekin mielipiteille halutaan antaa tilaa. Enää ei ole tarpeen tyrmätä keskustelua turhana vaan sitä halutaan nimenomaan ruokkia ja herätellä. Pitää siis tämäkin toiminnan kenttä aktiivisena ja avoimenakin.
Eilen illalla alkoi Niinistön ensimmäinen Kultaranta Keskustelut. Ulkopolitiikasta siis keskustellaan tänään ja olen varma, että hyvinkin erilaisista tulokulmista. Jo eilen ensimmäiset hetket näyttivät, että tällaiselle on ollut maassamme tilausta ja tällaista on kaivattu. Tästä tulee hyvä päivä ja Kultarannasta erinomainen ja toimiva perinne. Sen uskallan jo nyt sanoa.
…
Kello 20.14.
Motocrossin GP-kilpailut pidetään 13. ja 14. heinäkuuta Hyvinkään motocrossiradalla Vauhtipuistossa.
Tänään siis sain osallistua yhtenä MX1 ja MX2 GP of Finlandin mediatilaisuuteen Hyvinkään kaupungintalolla.
Vihdoin siis Suomeen on saatu motocrossin MM-kilpailut, missä ajetaan crossin molemmat pääluokat MX1 ja MX2 samassa kilpailussa. Luvassa siis todellakin ennen kokemattomat kilpailu ja viivalla nähdään maailman kaikki huippu motocrossarit.
”Ensimmäinen motocrossin MM-osakilpailu Suomessa järjestettiin vuonna 1962 Vantaan Ruskeasannalla. Tuolloin kilpailuluokkana ajettiin 250 cc -luokka ja kilpailun voittoon ajoi suomalainen Arno Erola. Vuoden 1962 osakilpailun jälkeen Suomessa on järjestetty lukuisia motocrossin MM-osakilpailua eri vuosikymmenillä. Viimeinen Hyvinkäällä järjestetty kilpailu ajettiin vuonna 1991, jolloin suomalaiset olivat jälleen kultakannassa kiinni. Pekka Vehkonen voitti tuolloin Hyvinkään osakilpailun, joten historialliset lähtöasetelmat heinäkuun kilpailulle ovat hienoimmat mahdolliset.”
Pekka Vehkonen oli tänään myös mukana Hyvinkään tilaisuudessa yhdessä toisen crossin maailmanmestarimme Lopen Heikki Mikkolan kanssa. Legendatkin siis nähdään Hyvinkäällä heinäkuun puolivälissä ja heidän lisäkseen myös belgilaiset lajin mestarit Stefan Everts isänsä nelinkertaisen maailmanmestarin Harry Evertsin kanssa. Ja kyllä aivan erityinen huomio tullee keskittymään Vauhtipuistossa lajin kuusinkertaiseen maailmanmestariin Antonio Cairoliin. Cairoliini ajaa nyt ensimmäistä kertaa Suomessa.
Ja varmasti upeaa nähtävää tarjoaa myös Kimi Räikkösen omistama ja Antti Pyrhösen pyörittämä Ice1Racing-team sekä MM-sarjan MX2-luokassa ajava Suomen Harri Kullas.
Tämän tason kilpailu on Suomessa viimeksi ajettu 90-luvulla ja nyt saamme 2010-luvun motocross-sirkuksen täydessä arsinaalissaan Hyvinkäälle. Ja upea on myös alustava FIM:n lupaus siitä, että heinäkuun Suomen GP:stä voisi tulla myös jokavuotinen tapahtuma jos ja kun kaikki Hyvinkään Moottorikerhon johdolla menee hyvin. Hyvinkäällä onkin tehty valtava talkootyö jo nyt kisan eteen ja rata on muuttunut merkittävästi ja myös ympäristö ja oikeastaan kaikki. Hyvinkään radasta voikin hyvin kehittyä täydellinen stadion motocrossin MM-sarjalle ja samalla myös tärkeä lajin ykköspaikka maahamme. Ja tällaisia huippupaikkoja me tarvitsemme myös siksi, että uusia mestareita kasvaisi Suomesta tulevaisuudessakin. Junnujen on tärkeä nähdä oman aikansa parhaat ja se mahdollisuus toteutuu vain kotikisalla. Ja olen varma, että nytkin heinäkuussa moni juniorkuski mielessään näkee itsensä tulevaisuudessa vastaavassa MM-startissa mukana. Haaveita, unelmia ja tavoitteita pitää olla ja ne tekevät mestareita kovan työn ohella.
Itse kiittelin Hyvinkäällä Hyvinkään Moottorikerhoa jo tässä vaiheessa uskomattomasta työstä ja myös siitä, että he tekevät radastaan entistä ympäristöystävällisempää. Se on upean lajin tulevaisuuden elinehto. Meidän tulee ottaa joka päivä entistä paremmin huomioon ympäristöasiat ja ennen muuta äänikysymykset. Kannustinkin jatkamaan mm. äänivallien rakentamista ja myös hakemaan radalle valtakunnallisen huippu-urheilukohteen statusta. Olemme linjanneet Valtion Liikuntaneuvostossa, että maahamme pitää saada kaikille perinteisille lajeille kv-tason suorituspaikka ja motocrossissa se voisi minusta pitä parhaiten olla juuri Hyvinkään Vauhtipuisto. Tässä olen valmis auttamaan.
Laittakaapa ihmeessä siis heinäkuun viikonloppu kalenteriinne. MM-Motocrossia Hyvinkällä ja samana viikonloppuna Hyvinkäällä myös pesäpallon Itä-Länsi ja myös Asuntomessujen avajaiset. Siitä tulee talousalueemme todellinen superviikonloppu jota ei voi jättää kokematta.
Tuollaisessa tilaisuudessa mikä meillä tänään Hyvinkäällä oli on kunnia saada olla mukana. Istua samassa penkissä yhdessä Heikki Mikkolan ja Pekka Vehkosen kanssa. Mestareita ja legendoja.
Niin ja Heikki Mikkola muuten tänään paljasti odotetun uutisen. Hessu on perjantaina Lopen torilla aamusta kello 9 alkaen myymässä uutta Lopen perunaa ja sitä siikliä. Ensimmäiset siiklit siis juhannukseksi nostetaan Lopella ja kannattaa tulla ajoissa käymään niin mestarit perunoita riittää teidänkin pöytään.
…
Nyt kello jo puoli yhdeksän. Illan uutiset ja huomenna jatkamme. Upea päivä takana ja upea siksikin, että ulkopolitiikassamme avattiin uusi keskustelun aikakausi. Siitä suuri kiitos presidentti Sauli Niinistölle. Ja keskustelut ovat olleet juuri sitä mitä odotettiinkin. Tästä on hyvä jatkaa ja heti huomenna ulkoasiainvaliokunnassa työmme jatkuukin.