Ukrainan tilanne näyttää pahenevan päivä päivältä. Minkäänlaista suunnitelmaa tilanteesta ulospääsemiseksi ei tietojeni mukaan ole ja onkin mielenkiintoista nähdä kuinka muut maat lopulta suhtautuvat Krimiin. Jos ja toivottavasti kun mahdollisimman pian tilanne Ukrainassa rauhoittuu niin hyväksyykö länsimaat lopulta Krimin kohtalon? Sellaisiakin puheenvuoroja on kuultu, että Krim on jo menetetty jne. Toisaalta myös asiantuntija-arvioita siitäkin, että myös rehellisissä vaaleissa enemmistö Krimillä olisi äänestänyt Venäjään liittymisen puolesta.
Ukrainan vt. presidentti Oleksandr Turtsinov vahvisti tänään maansa aloittaneen terrorismin vastainen operaation maan itäosassa Donetskin alueella. Myöhemmin kerrottiin, että Ukrainan hallituksen joukot olisivat vallanneet takaisin sotilaslentokentän. Tilanne on siis äärimmäisen vakava.
Samaan aikaan kuitenkin Venäjä on vaatinut YK:tä tuomitsemaan Ukrainan voimankäytön ja kiistänyt myös tiedot siitä, että venäläisjoukkoja olisi Ukrainassa tai että Venäjä olisi osallisena kymmenessä kaupungissa tapahtuneisiisn hallintorakennusten valtauksiin. Itse olen seurannut tarkkaan kaikkea julkista ja muutakin tietoa mitä Ukrainasta on saanut. Tuntuu siltä, että Venäjä ei toimi kriisissä samalla tavalla kuin muut. Asetelma on tietyllä tavalla vihollisasetelma minusta.
Ja ongelma on myös median välittämä tieto. Myös Suomessa on näytetty samojen henkilöiden haastatteluja ja tuntuu siltä, että ainakin osa on taitavasti välitettyä propagandaa. Tänään YK julkaisikin Ukrainaa käsittelevän ihmisoikeusraportinsa ja siinä vaadittiin, että Ukrainassa pitää ryhtyä kiireellisesti toimiin väärän tiedon, propagandan ja vihaan yllyttämisen estämiseksi, jotta jännitteet eivät eskaloituisi enempää.
Tilanne on Ukrainassa päällä koko ajan. Tuoreita raportteja saamme ulkoasiainvaliokunna jäseninä koko ajan ja tilanteen ajan tasalla pysyy hyvin. Toivottavasti huominen ei tuo pahempaa.
Kello jo 21.54 ja tässä sivukorvalla kuunnellut Ylen Venäjä-iltaa. Monenlaisia on mielipiteitä ja aika mustavalkoistakin. Mutta hyvä se, että Venäjästäkin uskalletaan meillä avoimesti keskustella.
Illalla ehdin hetkeksi myös uloskin. Päivällä Riihimäellä asioita ja Lopellakin. Ja hauska oli piipahtaa myös aamulla Shellinkin Parlamentissä. Niin ja yksi ihan uusikin juttu tulossa Riihimäelle toukokuulla. Senkin parissa tänään muutama palaveri. Malttakaahan.
Huomenna sitten pariksi päiväksi Helsinkiin ennen pääsiäistä. Eli…
Tervetuloa Kolmen sepän patsaalle ke 16.4.2014 tapaamaan pääministeri Jyrki Kataista ja Jean-Claude Junckeria, joka on EPP:n kärkiehdokas komission puheenjohtajaksi. Jyrki ja Jean-Claude ovat paikalla klo 12.30-13.00. Minäkin siis luonnollisesti paikalla. Nähdään!