Uiminen on yksi tärkeimmistä kansalaistaidoista – Kaunis juhannus yli kaksinkertaisti hukkuneiden määrän

Blogi, sunnuntaina 26.06.2016

Kaunis sää ja lämpimät uimavedet ovat synkistäneet jälleen juhannuksen kuolintilastot. Tähän mennessä on tietoon tullut jo puolet enemmän hukkumistapauksia kuin viime vuonna. Vesi on vienyt jo ainakin yhdeksän juhannuksen viettäjää. Kaiken kaikkiaan juhannus on vaatinut jo 13 suomalaisen hengen, kun liikenneonnettomuuksissa on hukkuneiden lisäksi kuollut neljä. Poliisin mukaan kukkuneista valtaosa oli iäkkäitä uimassa tai kalassa olleita miehiä. Ennen juhannusta tänä vuonna oli huhtikuun loppuun mennessä hukkunut jo 26 suomalaista ja sen jälkeen tilastot ovat vain synkistyneet.

Uimaopetus- ja hengenpelastusliiton muutaman vuoden takaisin tiedon mukaan kaikista suomalaisista uimataitoisia on 64 prosenttia. Heikko uimataito ja/tai omien uimataitojen yliarvioinen ovatkin yksi syy hukkumiskuolemien taustalla. Suomalaisista kun noin joka kolmas ei osaa uida kunnolla.

Pohjoismaisen uimataidon määritelmän mukaan ihminen on uimataitoinen vasta, kun hän osaa uida veteen pudottuaan yhtäjaksoisesti 200 metriä, josta 50 metriä selällään. Onnistuuko sinulta?

Ja kun valitettavasti juhannuksena osa on vesillä tai uimassa myös humalassa niin riski hukkumiseen kasvaa merkittävästi ja toki tänä vuonna myös hukkumiskuolemissa isossa osassa ovat olleet heikot jäät ja jäihin vajoamiset.

Vaikka uimataitotilastoissa näkyy selvästi että nuoret ovat vanhempia parempia uimareita niin erot ovat suuria. Kuinkahan moni koulu pystyy takaamaan oppilailleen riittävän uinninopetuksen? Ainakin tällaisissa kunnissa missä ei ole uimahallia ja vaikka satoja järviä onkin niin uintikerrat jäävät kyllä yhteen kahteen eli lähinnä vain hauskanpitoon. No hyvät opettajat jotai niilläkin kerroilla toki saavat aikaan ja hyvä niin. Uimamahdollisuudet näkyvät hyvin myös uimataidoissa. 1970-luvulla kun kunnat alkoivat rakentaa uimahalleja niin se mahdollisti monissa paiukoissa koululaisille säännöllistä uimaopetusta ja se näkyi suoraan tilastoissa hukkumiskuolemien määrän laskemisena.

Ilta-Sanomat kysyi minulta joku aika sitten minkä kansalaistaidon haluaisin jokaisen suomalaisen osaavan. Minun vastaus oli: Uimataidon.

Kaikesta huolimatta – Hyvää juhannuksen loppua ja hyvää kesää. Pidetään itsestä ja läheisistä huolta.

Kommentit