Tuula Pirinen 50 vuotta 10.2.2011 Juhlapuhe; ystävä Timo Heinonen:

Kynästä, perjantaina 11.02.2011

Tuula Pirinen 50 vuotta

10.2.2011
Juhlapuhe; ystävä Timo Heinonen:

Muutokset puhuttaessa mahdollisia ja todennäköisiä:

Katselen ihmeissäni. Tilannetta. Loppisali on koristeltu kauniisti Hämeen punavalkoisin värein. Lopen luja hopea vahvistaa tunnelman jossa kotiseuturakkaus on vahva. Kansallispukuun pukeutunut illan keskipiste on valmis vastaanottamaan vieraita. Ovet avautuvat.

Kaikkien selät suoristuvat. Saliin jo tulleet veteraanitkin nousevat seisomaan. Sisään astelee juhlan ensimmäinen vieras. Hän on marsalkka Carl Gustav Mannerheim.

Tyylilleen uskollisena Mannerheim astelee läpi salin ja ojentaa kätensä illan kuningattarelle ja vie käden lähelle huuliaan.

– Minä tervehdin teitä rouva Pirinen. Haluan kiittää teitä tänään arvokasta – arvokaasta työstä metsästysmajani eteen. Ja teidän johtotähtenne ei ole johtanut teitä harhaan – te olette tienneet mitä teette ja se on ollut hyväksi majalleni ja koko kauniille Lopelle. Olen tyytyväinen vapaa-ajanloppilainen. Onnea Rouva Pirinen.

….

Tuula, hyvä. Ihana.

Minulla aivan etuoikeutettu olo. Minulla on ilo ja kunnia. Saan ja uskallan sanoa, meille kaikille täällä nyt paikalla oleville tärkeän ihmisen juhlassa – sinun juhlassa – pitää ainoan puheen.

Se on ihastuttava etuoikeus.

Etuoikeus on ollut myös se, että olen saanut sinuun tutustua. Itseasiassa olen saanut aloittaa työurani seurassasi.

Lopen kunnan nuoriso- ja liikuntatoimisto, nykyinen vapaa-aikatoimisto – on varmasti paikka josta lähes kaikilla loppilaisille on kymmenien vuosien ajalta hyviä muistoja.

Niin minullakin. Palaan siihen.

Tarja, Terttu, Tapani, Tuomo, Tiina ja siinä Tuomon ja Tiinan välissä Tuula.

Kuuden sisaruksen sarja, jonka jäljet näkyvät Lopella monessa. En muihin tänään mene, mutta Tuula Sinusta.

Sait kasvaa isosiskojen ja veljien kanssa Lopen Hunsalassa. Tarja ja Tepa näyttivät mallia monessa jo isompina tyttöinä – riiaamissekin. Näin kylän tarinat kertovat.

Te Toivosen sisarukset olivat vahva joukko. Se kasvatti teitä ja jotain varmasti kertoi sekin, että vuonna 1979 päätitte lapsiakin tehdä yhtaikaa. Sinulle Tuula Katri, Tapanille Mikko ja Tuomolle Tarmo. Mitä muuta pastori Lassi Kontula olisi voinut todeta – kuin kysyen, että mitkäs elonkorjuujuhlat teillä täällä on ollut.

Satoa ainakin tuli – hieman Liisa-äidiltä salaakin. Odottaen, että täysi-ikäisyyden raja rikkoutui – eihän se mitään haitannut, että Katri jo hieman valmiiksi oli pantu. Ja olihan sitä aiemminkin ne hieman heikommin menneet kokeet voinut allekirjoittaa äidin sijaan isällä. Etten sanoisi, että aika velilikkoja.

Ja jotain Tuula sinusta kertoo sekin, että tarinan mukaan ensimmäisenä kuultuasi saavasi lapsen olit hankkinut tulevalle vauvalle mustat Nokian saappaat.

Lapset kasvoivat ja saivat rakkautta. Keskellä luontoa – sinulle hyvin rakasta luontoa. Jos oikein olen ymmärtänyt voimaa antavaa luontoa.

Anteeksi…

Loppisaliin tulee lisää vieraita. Juhlaväki seuraa jännityneenä kun ovi jälleen avautuu. Sisään astelee herrasmies. Tutkimusmatkailija – kirjailija Sakari Pälsi astelee saliin. Yllätykseksemme Pälsi avaakin.

– Jukopliut Tuula. Kyl me Fallesmannin Arvon kanssa ollaan kauhian iloisi susta. Tasakäpälää vaan – sanoi Fallesmanni Arvo Sinulle.

Pälsi vakavoituu ja nostaa katseensa Tuulan silmiin.

– Tuula Rouva, minulla on suuri kunnia kiittää sinua ja siskoasi Tarjaa. Te olette ylläpitäneet minun muistoa upeasti kotikunnassani Lopella. Arvostan teitä suuresti. Kiitos hautani hoidosta, kiitos upeasta muistomerkistäni kirjastomme edessä. Kiitos siitä, että muisto minusta elää.

….

Hyvä Tuula.

Lopen kunnanhallituksen puheenjohtajana voin hyvällä mielellä todeta, että ilman kalliita soveltuvuuskokeita ja laajoja hakukierroksia on aikanaan Lopen kunta tehnyt yhden onnistuneimmista rekrytoinneista Pilpalan postista. Posti- Lennätinlaitoksen – Pilpalan postitoimistosta.

Koulutoimisto 84 ja 85, kunnan toimistovirkailijana 85-86 ja tämän jälkeen askel jo kohti sitä mitä olet tänään.

1986 vuodesta lähtien hoidit osa-aikaisesti kulttuurisihterin avoinna ollutta virkaa ja tämän jälkeen matkailulautakunnan sihteerin tehtävää.

80-luvun lopussa siirryit sivistysosastollemme nuoriso- ja liikuntatoimen toimistovirkailijan tehtävään.

Sitten läpi 90-luvun kurssi- ja kulttuurisihteerin virkaan aina vuoteen 2006, kun teimme yhden helpoimmista valinnoistamme.

Tarvitsimme kollegallesi Siskolle seuraajan. Tiesimme, että kahta samanlaista kuin Sinä ja Sisko olette emme mistään löydä ja siksi teimmekin ison ratkaisun.

Hyvät ystävät – tämä ei missään tapauksessa tarkoita sitä, että tämän päivän me nuoret työntekijät olisimme jotenkin huonoja. Ei missään tapauksessa.

Uskallan sen sanoa senkin takia, että itse olen myös tämän uuden aikakauden työntekijöitä. Jos vertaamme minua oman lapsuuden aikani opettajiin niin ero on suuri. Enää tänään ei työhön käytetä kaikkea vapaa-aikaa. Siis iltoja luistelutapahtumiin, diskoihin, nuorisotiloihin ja kuorojen johtamiseen ja kerhojen vetämiseen.

Se on vain muuttunut ja niin saa minusta ollakin. Sen tiedän Tuula, että sinä et sitä ymmärrä.

Valitsimme sinut kuntamme uudeksi kulttuuri- ja vapaa-aikapäällikköksi. Ja valitsimme eläkkeelle siirtyneen Siskon tehtäviin kaksi työntekijää ns. kentälle. Toisen nuorisotyöhön ja toisen liikuntatyöhön. Ja sinut johtamaan tätä joukkuetta.

Ja et sinä tänäänkään mitään työaikaa tunne. Et taida edes tietää mikä on kellokortti. Minusta sinäkin saisit sen kyllä itsellesikin selvittää. Olla joskus Lopen Uupunutkin.

– Hurmaava. Hurmaava. Olet Tuula hurmaava.

Ovelta kuuluu yllättäen huuhdahdus. Sisään astelee alaspäin kuitenkin katseleva kirjailija. Putsaa lumen harteiltaan ja kävelee kättelemään.

– Onnea Tuula. Olen aina rakastanut Tuulia. Kiitos Sinulle. Minulla on oma seura. Kiitos siitä.

Juhani Peltosen perässä saliin astelee Aino Kallas, ja seuraavaksi Viron kansalliskirjailija Lyydia Koidula. Kiitollisia kaikki juhlan kohteelle.

Ja tuleehan sieltä myös Olavi Sampo, Heikki Mikkola, Ahti Gåpå, Vuorenrinne, Kallenautio, Pekka Perko, Kirsti Kytömäki ja pienen pieni Lenni-poika… kiitollisten lista on pitkä. Osa näyttää olevan täällä yllätysjuhlissakin.

….

Rakas Tuula.

Meillä kaikilla täällä nyt olevilla on ilo ja tyytyväisyys päällimmäisenä mielessämme kun Sinua katsellemme.

Me tiedämme sen miten suurella sydämellä työtäsi teet. Missä tapahtuu – siellä Tuula. Siellä Sinä.

Hyvin kuvaavaa oli se kun Taina pyysi minulta kuvia Sinusta. Tiesin, että kaikissa Lopen tapahtumissa aina olet mukana. Mutta minulta ei löytynyt sinusta kuvia kuin pari. Se kertoo tavastasi tehdä.

Tiedät ja tiedämme, että moni tapahtuma olisi jäänyt toteutumatta ilman sinua. Niistä me haluamme tänään sinua kiittää. Kun niin usein se kiitos jää itse tapahtumissa antamatta. Etkä mielestäni sitä – kuvienkaan perusteella – ole kaivannut. Olet halunnut tehdä ja olet antanut muiden nousta.

Se on ainutlaatuista tänä päivänä.

Uskallan luetella tässä Loppi-Seuran, Juhani Peltosen kirjallisuusseuran, loppilaiset erilaiset kirjahankkeet, Olavi Sampon rahaston, Loppi-filmit ja olen varma, että eivät Timotei-kuoro, Lopen Mieslaulajat, Puhallinorkesterimme, Tanssikoulut ja urheiluseuratkaan pahastu, jos heidänkin puolesta sinua kiitän ja uskallan todeta, että myös heidän tapahtumista moni olisi ollut jotain muuta – minusta vähemmän – ilman sinua.

Ja siksi hyvä Tuula sinut onkin valittu Seutukuntamme positiivisimmaksi kunniamaininnalla 2009. Koko ehdokaslistan ulkopuolelta. Kun sinusta ei ollut yhtään kuvaa.

Tai jo 1999 Lopen Uupuneeksi – Sitä toivoisin, että joskus osaisit oikein aidostikin olla. Siihen voisin Lopen kunnanhallituksen puheenjohtajana oikeastaan Sinulle tänään antaa oikeutuksen. Olla aina silloin tällöin aivan Lopen Uupunut.

Tai Pro Arte Tawastica palkinto 2002 Hämeen taidetoimikunnalta ja 2000-luvulla Suomen valkoisen ruusun ritarikunnan I luokan mitali kultaristein.

Ja paljon muuta.

………..

Hyvä Tuula – me olemme tänään täällä sen takia, että me olemme sinusta iloisia ja me tykkäämme sinusta.

Sinä olet kunnassamme sellainen tekijä josta itsekukin voi ottaa mallia. Ahkera, nöyrä, auttavainen ja luonnon lapsi.

Ei kenelläkään muulla olisi voinut tulla mieleenkään tai edes uskaltaa, leikata

Liisa-mummo tekemään mekkoon kaunis pieni reikä. Uuteen mekkoon. Sinä sen teit. Sinä näit, että rintapieleen pitää saada valkovuokko – tottakai.

Ja olen kuullut, että tästä luovuudestasi oli paljon apua myös Lopen kansallispuvun urakassa. Muistat varmaan miten silloinen kansallispuvun suunnittelija ja puvun tekijäopettajasi opasti sinua pitämään vapaa-aikaakin. Minna totesi, että ”enempää ei saa kotona tehdä kuin ehtii lauantaina tunnilla purkamaan”.

Hyvä Tuula. Ei ole sanoja keksitty. Ei niitä keksinyt Pälsi, ei Peltonenkaan joilla sinua haluan tänään onnitella ja kiittää. Siksi käytän sitä arvokkainta.

Kiitos Tuula.

………………………………..

Kommentit