Tuttu tähti sotki Matti Vanhasen kesänäytelmän

Blogi, perjantaina 21.07.2017

Viime kesät oman kesäteatterinsa päärooleja näytellyt keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen sotki pahan kerran keskustan ja Matti Vanhasen kesänäytelmän käsikirjoituksen ilmoittaessaan aikovansa myös presidenttiehdokkaaksi. Keskusta kertoi pian Väyrysen ilmoituksen jälkeen, että Vanhasen ideoima presidenttiehdokkaiden keskustelutilaisuus perutaan.

Jo toista vuotta omaa presidenttivaalikampanjaansa käyvä Matti Vanhanen harmistui ensin siitä, kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö halusi jatkaa pitkää perinnettä presidentinvaalien kampanjoiden suhteen, eli tehdä ensin työt ja kampanjoida vasta sitten. Tätä muuten Vanhanen itsekin vielä pääministerinä ollessaan kunnioitti vaatien työrauhaa itselleen ja silloiselle vallassa olleelle presidentille. Tätä tapaa kunnioitti ja käytti myös silloinen istuva presidentti Tarja Halonen. Nyt rivikansanedustajana Vanhanen ei malttanut vanhaa tapaa muistaa ja kiukutteli, kun muut ehdokkaat eivät keskustan kampanjatilaisuudesta innostuneet.

Erikoiseksi Vanhasen vaalitilaisuuden olisi tehnyt myös se, että SDP:stä mukaan oli kutsuttu vain yksi heidän ehdokkaaksi pyrkivistä eli Maarit Feldt-Ranta. Voi kysyä, että näyttikö Keskusta näin tukeaan yhdelle demarien ehdokasehdokkalle? Ja tiettävästi mukaan ei kutsuttu lainkaan Keskustan kunniapuheenjohtaja Väyrystä. Lopulta Väyrysen ilmoittauduttua mukaan kisaan koko vaalitilaisuuskin siis peruttiin.

Mielenkiintoiseksi Vanhasen kesäkiukuttelun teki sekin, että tasavallan presidentti Sauli Niinistö ei vielä ole edes ehdokas. Hänen tuekseen vasta kerätään kansanliikettä ja kannattajakortteja. Ehdokkuus varmistuu vasta loppusyksystä, kun riittävä määrä kannattajakortteja on saatu kasaan. Toiseksi Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on ilmoittanut jo hyvissä ajoin, että hän toivoo ensin juhlittavan yhdessä itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlia ja vasta itsenäisyyspäivän jälkeen on aika aloittaa presidentinvaalikampanjointi. Arvokas ele ja arvostus meidän kaikkien yhteiselle juhlallemme.

En uskalla edes kuvitella, millainen mekkala olisi syntynyt keskustan puoluetoimistossa, jos istuva presidentti olisi jättänyt kautensa kesken ja ryhtynyt yhtä aikaa Vanhasen kanssa kampanjaansa käymään. Tasavallan presidentin toimikausi kun on kuitenkin kuusi vuotta ja ainakin itse olen ymmärtänyt, että ensin tehdään vanha työ huolella loppuun ja sitten suunnitellaan uutta.

Toivotaan, että näin kesälläkin maltti säilyisi, eikä homma lähtisi näin pahasti enää laukalle. Hyvälle keskustelulle on riittävästi aikaa ennen vaaleja. Jokainen pääsee arvioimaan, onko tasavallan presidentti tehnyt työnsä hyvin, onko maamme pitkäaikainen ja perinteinen ulkopoliittinen linja jatkossakin vaalimisen arvoinen vai halutaanko jotain muuta.

Presidenttiys on ennen muuta työ.

….

Tänään mukava päivä ystävien syntymäpäiväjuhlissa ja missäs muualla kuin Vanajanlinnassa. Taidan ottaa vuosihuoneen sinne. Hienot juhlat Charlotalla ja Mikalla ja kesää parhaimmillaan. Ja päivä muutenkin mitä parhain kun kesäkin näyttää nyt lopulta ehtineen tänne Hämeeseenkin.

Huomenna sitten Kesäkiertueeni jatkuu. Nähdään Hämeessä!

 

Kommentit