Tuntemattoman sotilaan hautajaisissa.
Taistelukentälle jääneet.
Suomi teki talvi- ja jatkosodassa poikkeuksellisen päätöksen: Jokainen taisteluissa kaatunut tuotaisiin oman kotikunnan multiin. Lupaus oli suuri ja se pidettiin. Itse uskon, että juuri tällä oli myös suuri merkitys Talvisodan ihmeen syntymiseen ja myös vahvaan maanpuolustustahtoomme – jopa tänäkin päivänä.
Vuosien 1939-1945 sodissa 81 000 suomalaista kaatui. Heistä suurin osa tuotiin luvatulla tavalla kotikuntaan siunattavaksi. Näin syntyi myös puhuttelevat ja edelleen tärkeät Sankarihautausmaat käytännössä jokaiseen kuntaan ja pitäjään.
Kuitenkin noin kuudennes – yli 13 000 – jäi taistelukentille kaatuneina ja kadonneina. Heistä suurin osa talvisodassa Summan taisteluissa ja jatkosodassa Tali-Ihantalassa, Valkeasaaressa, Äyräpää-Vuosalmessa ja Teikarsaaressa. Jatkosodan nämä taistelut olivat osa neuvostoarmeijan suurhyökkäystä kesällä 1944. Omia ei saatu turvaan eikä kaatuneita matkaan, kun perääntyminen oli hurjimmillaan.
Tuli, liike ja perääntyminen.
Osa taisteluista oli taisteluita selvitä hengissä – joskus epätoivoisiakin. Torjuntataisteluitakin.
Viime vuosina työtä on jatkettu – lupausta saada jokainen oma mies – kotikunnan multiin. Tänään heistä 26 jälleen siunattiin. Heidän sotamatkansa päättyi vasta kahdeksan vuosikymmentä myöhemmin. Nämä nuoret miehet oli löydetty Karjalan kannakselta ja Laatokan Karjalasta vuosien 2011-2022 aikana. Löytöpaikkojen mukaan heistä kaksitoista oli kaatunut talvisodassa ja neljätoista jatkosodassa. Tällä kertaa he eivät päässeet kuitenkaan oman kotikunnan Sankarihautausmaalle, sillä kaikkia löydettyjä ei enää voida tunnistaa. Yleisin syy on se, että tuntolevyä ei ole löytynyt ja osumat pelkällä DNA:lla ovat haastavia. Ehkä vielä joskus näidenkin nuorten miesten henkilöllisyydet selviää, kuten osan tänne Lappeenrantaan aiemminkin Tuntemattomina sotilaina haudattujen kohdalla on käynyt. Tällöin heitä ei enää toki uudelleen maan uumenista ole ylös nostettu. Itse pohdin, että pitäisikö kuitenkin? Minä siirtäisin kotikunnan multiin.
Tälläkin hetkellä Venäjällä odottaa joukko löydettyjä suomalaisia kotiin pääsyä. Putinin Venäjältä ei nyt Suomeen pääse edes sankarivainajamme. Toivottavasti vielä joskus pääsevät. Kaikkia yli 13 000 ei tietenkään koskaan tulla löytämään. Heidän viimeinen leposija jää kunniankentille. Vuoden 1992 jälkeen sotasankareitamme on löydetty taistelukentillä noin 1 600 ja heistä 440 on voitu luotettavasti tunnistaa ja luovuttaa omaisille haudattavaksi kotiseurakuntiensa Sankarihautausmaihin. Vuosien 1939–1945 sodissa kaatuneiden kentälle jääneiden sankarivainajien etsinnöistä vastaa Sotavainajien Muiston Vaalimisyhdistys ry. Yhdistys pitää myös huolta myös itärajantakaisista kenttähautausmaista ja kaikki toiminta toteutetaan Puolustusministeriön alaisuudessa.
Tänään koskettavat Sankarihautajaiset Lappeenrannassa. Isänmaan multiin saatoimme 26 nuorta miestämme.
Vainajat siunasi haudan lepoon kenttäpiispa Pekka Asikaisen. Valtiovallan puolesta muistosanat tilaisuudessa lausui eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho. Kaksi upeaa ja arvokasta puhetta.
Minulle liikuttavin hetki oli käsillä, kun nyt saman ikäiset kadettimme nostivat arkut yksi kerrallaan Sankarihaudan uumeniin. En voinut välttyä ajattelemasta sitä miltä näistä tämän päivän nuorista sotilaistamme tuntui, kun nyt he hoitivat tämän kunniatehtävän vahtivuorollaan loppuun. Ja en myöskään sitä, että millaiset tunnelmat tuolloin 1939-1945 eri hautausmailla oli kun sodissa kaatuneita siunattiin haudan lepoon? Tuolloin paikalla oli leskiä, sukulaisia, äitejä ja isiä ja myös pieni orvoksi jääneitä lapsia. Ajatelkaa.
Tänään muistin juuri näitä nuoria sankarivainajia ja kiitin. Kiitin ajatuksissani jokaista 81 870 Sankarivainajaamme. He antoivat suurimman mahdollisen uhrauksen Isänmaalle. Antoivat myös velvoittavan perinnön. Sitä kannamme ja sitä vaalimme.
”Te ette turhaan taistelleet,
te ette turhaan kaatuneet,
te saitte suurimman voiton:
te voititte veljen veljelleen,
te löysitte kansan eksyneen,
te airuet aamukoiton.”
-Yrjö Jylhä
Kiitos ja kunnia.