Tänään olemme saaneet herätä valkeaan jouluun. Jouluaatto meni rauhallisesti syöden hyvin, lahjoja availlen ja nauttien yhteisestä ajasta. Hyvin perinteikästä – joulukirkkoineen ja haudoille käymisineen ja tietenkin Lopen Timotei kuoron jouluyön kuorohartauden parissa. Joulupäivän aamu nyt ja tästä on mukava rauhallisesti jatkaa. Ei kiirettä mihinkään. Kiitokset tänään lukuisista viesteistä puhelimeeni ja sähköpostiini ja myös kymmenistä korteista. Tästä on hyvä jatkaa yhdessä kohti uutta vuotta.
….
Päivä mennyt todella rennoissa tunnelmissa. Aikaa vietin ensin aamupäivästä ulkoillen hieman Pekkalan mökillä. Tintit olivat hakanneet jo talit aika hyvään kuntoon. Jouluruoka siis maistunut pikkuisillekin. Yön lumi paljasti liikkeet metsässä. Kauriit olivat olleet tonkimassa myös jouluruokia ja useampi jänis oli seikkaillut ristiin rastiin. Puhumattakaan oravasta ja pienistä siimahännistä joiden jälkiä ohut lumivaippa oli täynnä. Aikamoista elämää siis öisin ja päivisinkin.
Sitten kävimme joulun päivällisellä vanhemmillani ja nyt ilta vain ystävien kanssa.