Torstai, 25.05.2006

Blogi, torstaina 25.05.2006

Helatorstai 25.5. ja leirikoulun jälkeen siis jälleen kotona. Kiva olo hyvin menneen leirikoulun jälkeen. Nyt ylös ja Riihimäelle seuraamaan ratsastuskilpailuja hyvän ystäväni Tiinan (Seppälä) kanssa. Tiinalla on pari omaakin hevosta ja heidän tilalla tulee aina sillin tällöin käytyä ratsastelemassa. Hienot paikat harrastaa ja hieno ystävä!

Nyt pukemaan ja aamun lehdet ja sitten kilpailuihin.

….

Nato keskustelu käy myös kuumana kun puoluekokous viikonloput lähestyvät. Helsingin Sanomat kertoo, että Vihreä liitto aikoo poistaa ensi viikonlopun puoluekokouksessa periaateohjelmastaan kielteisen kannan Suomen Nato-jäsenyyteen. Vuonna 2002 hyväksytyssä periaateohjelmassa todetaan vielä yksiselitteisesti, että ”Suomen on säilyttävä sotilaallisesti liittoutumattomana, eikä Suomen tule liittyä Natoon”. Puoluekokoukselle esiteltävässä periaateohjelmassa tällainen linjakysymys sivuutetaan kokonaan.

Keskusta jatkaa vanhalla linjallaan ja haluaan entiseen tapaan mahdollisesta Naton jäsenyydestä kansanäänestyksen. Hesarissa vanhanen kertoi, että keskustan turvallisuuspoliittisessa kannanoton perustana on vahva uskomus siihen, että turvallisuuspolitiikan perusta on hyvin hoidettu ulkopolitiikka. Kannanoton mukaan Keskusta uskoo itse hoidettuun aluepuolustukseen ja EU:n puitteissa syvennettävään sotilaalliseen yhteistyöhön. Samaan aikaan kehitetään kriisinhallintayhteistyötä Naton kanssa.

Näin siis Nato kysymyskin tulee koko ajan esille ja ajankohtaisemmaksi, vaikka presidentinvaaleissa sitä haluttiinkin käyttää rumalla tavalla Niinistöä vastaan. Ikävää sellainen lokakampanja mihin tässäkin syyllistyttiin. Mutta kun peli on kovaa niin osalta unohtuu säännöt. Eikös se niin käy urheilussakin aina välillä, että mopo karkaan ns. käsistä?

Nyt lehdet siis luettu ja aika lähteä ratsastuskilpailuihin. Mukavaa Helatorstaita kaikille.

Ratsastuskilpailut mentiin läpi mukavassa säässä sadepäivien välissä. Itse asiassa auringossa oli oikeastaan oikein lämminkin. Emma Kanerva uudella Sini Spiritillä hoiti homman kotiin. Onnea! Oli upeaa katseltavaa kun ratsastajan ja hevosen yhteistyö pelaa. Siitä nauttii hevonen, ratsastaja kuin myös katsojakin. Kilpailuissa tapasin myös Paloheimon Martin perheineen ja Paloheimon Arvin. Arvi vanhana ratsuväenmiehenä kysyi: ”Tiedätkö tästä mitään? On siis kolme eri askellajia…” Tähän Arvi ehti, kunne kohteliaasti sain keskeytettyä ja keroin harrastavani myös ratsastusta. Yhteistä keskusteltavaa siis löytyi siitä lisää. Martin kanssa puhuimme eduskuntavaaliaiheestakin tovin ja sovimme tapaamisen lomien jälkeen elokuulle.

Kilpailujen välissä kävimme kiinalaisessa ravintolassa syömässä ja sitten kun kilpailut päättyivät menin vielä isäni kanssa Pekkalan mökille pihatöihin. Huomenna tulee kaivinkone maisemoimaan lokasäiliön aluetta ja sen takia hieman lapiomiehiäkin tarvittiin. Kyllä näilläkin käsillä jotain aikaan sai. Uskokaa nyt vaan 🙂

Nyt kotona ja formuloiden harjoitukset koneelta ja sitten uutiset ja hieman sohvalla oloa. Ihanaa. Aamulla nimittäin aikaisin työpäivä Helsingissä MTV3:n Motorforum Extra Enduron MM-sarjan parissa.

Kommentit