Torstai, 23.02.2006

Blogi, perjantaina 24.02.2006

Suomi raivasi sitten tiensä jääkiekon Olympia finaaliin. Illansuun Curlingin hopea sai näin entistä maukkaamman maun. Niin ja olihan se todella upea juttu päivän Tanja Poutiaisenkin mitalli. Vahva päivä siis. Hyvä Suomi.

Viikko on kulunut rauhallisesti. Talven rallin SM-kilpailujen ja Motoforumien jälkeen oli hieman löysempi viikko. Kiva välillä niinkin. Lisäksi kunnassakin rauhallisempaa, kun lomaviikkoa vietetään ja kunnanjohtajakin lomailee.

Tänään tuli kunnanhallituksen maanantain esityslista. Selkeä kokous edessä. Soiteltiin Riitan kanssa ja kävimme listan läpi. Sovimme samalla ryhmäkokouksen kuitenkin vielä maanataiksi ennen hallitusta. Tavan mukaan. On nimittäin hyvä puhua asioista omassa ryhmässä ennen kokousta vaikka selkeitä olisivatkin. Lisäksi esille noussee varmasti muutama valmistelussa oleva yritysasiakin ja Yritystalon rakentamisen käynnistäminen. Isoja asioita ja toivotaan, että tuottavat toivottua tulosta nopeasti kumpikin.

Illalla vielä heitin Sadun lentokentälle. Edessä Uppopallon PM-kilpailut Tanskassa. Onnea sinne.

Nyt on arkiviikko pulkassa. Viikonloppu edessä.

Kommentit