Torstaina ohjelmassa Hyvä Ikä -messut Helsingissä. Ajattelin samalla myös käydä katsomassa seutukuntamme näkyvyyttä ryhmämatkailuun erikoistuneilla Sihteeri ja Assistentti -päivillä.
Samalla matkalla varmistamme kampanjamme myyntituotteet ja uusia yllätyksiäkin on tulossa. Grönholmin Saija on vahvasti mukana kampanjassamme ja hänen toimesta tänään käynnistetään yksi uusi hanke. Katsotaan katsotaan…
…
Roskaaminen ja sen tyylinen huolettomuus on lisääntynyt. Onneksi Suomessa vielä katujen puhtaanapito toimii, mutta toisaalta tuntuu käsittämättömältä, että mukaan ostetun roskaruuan jämät voi helposti jättää rotvallin reunalle ja puiston penkille. En ymmärrä sellaista.
Samaan aikaan ihmisten harmittelevat naakkojen, varisten ja pulujen lisääntymistä ja niiden tuomaa likaongelmaa. Ainakin osaksi itse aiheutettua sanon minä. Nyt ongelmaksi ovat nousemassa myös rotat. Helsingin kaupunki on jo aloittanut uurastuksen kasvavan rottaongelman kitkemiseksi.
Lintujen talviruokinta ja huoleton roskien heitto ovat tuoneet rotat ja hiiret taas kaupunkiin sankoin joukoin. Lintujen ruokinta on jouduttu kieltämään pikemminkin jyrsijöiden kuin lintuinfluenssan vuoksi. Toisaalta sääli. Talviruokinta on tärkeää, mutta se pitäisi osata hoitaa oikein. Ei puiden alle siemen kasoja tai leivän muruja.
Tämä ongelmahan ei ole pelkästään Helsingin ongelma vaan monen muunkin kaupungin ja taajaman. Ainakin täällä maaseudulla ja omakotialueilla ongelmia ovat aiheuttaneet avokompostit.
Kukaan ei tiedä, paljonko Helsingissä tai muualla pääkaupunkiseudulla on rottia. Helsingin viemäreissä on arvioitu elävän puolesta miljoonasta miljoonaan rottaa. Viemäreissä riittää rotille ravintoa, niin kauan kun ihmiset heittävät ruoantähteet vessanpönttöön eivätkä jätesankoon.
Tämä on siis aito ja iso ja koko ajan kasvava ongelma. Tässä asiassa tarvitaan valistusta ja lisäinfoa. Useinkaan me ihmiset emme ajattele mitä merkitystä yhdellä pullan kannikalla voi olla. Ei kai nyt yksi pullan pala mitään…
…
Aamupäivällä hoidin ensin hieman firman asioita ja sitten ajelin Helsinkiin Hyvä Ikä -messuille. Mielenkiintoiset messut aihealueesta mikä meidän kaikkien poliitikkojen tulisi tuntea paljon paremmin. Olisi ollut hyvä paikka itse kullekin. Ensin kävin Ikäinstituutin osastolla. Hakalan Arja ei ollut valitettavasti paikalla, mutta vaihdoin muutaman sanan muun henkilökunnan kanssa tulevista haasteista. Ikäinstituuttihan on erikoistunut tuottamaan ja auttamaan soveltamaan tutkimustietoa vanhenemisesta ja vanhuudesta. Lisäksi tavoitteena on tuottaa uusia innovaatioita vanhustyön käyttöön ja tukea uusien käytäntöjen käyttöönottoa. Toiminta siis juuri sitä mitä tulevaisuudessa tarvitaan. Tulevaisuudessa toimintatapojen kehittämisen ja uudistamisen merkitys kasvaa ja tällainen työ siis ensiarvoisen tärkeää. Tätä tietoa kannattaa siis myös meidän päättäjien hankkia koko ajan lisää.
Toinen osasto millä vietin aikaa pidempään oli Riihimäellä toimiva Hissipörssi Oy. Hissejähän rakennetaan tänä päivä vanhoihin kerrostaloihin paljon ja valtio tukee rakennustyötä 50% ja useat kaupungit vielä omarahoitustuella esimerkiksi Helsinki noin 10%. Puhuimme hissitekniikasta ja uusista mahdollisuuksista tällä saralla ja puheenaiheeksi nousi myös kunnantalomme hissittömyys. Yritys tunsi paikan ja ainakin minut yllätti, että taloon saataisiin nykyaikainen Aritco kevythissi vajaalla 20 000 eurolla asennettuna. Tämä olisi merkittävä parannus ja ajattelin viedä asiaa nyt eteenpäin. Josko saisimme asialle hyvän vastaanoton ja tämän eriarvoistavan epäkohdan kunnantaloltamme korjattua. Hissin tarve tulee lähivuosina kuitenkin kasvamaan merkittävästi.
Myös Invalidiliiton osastolta sain paljon hyödyllistä materiaalia ja lisätietoa. Tuolta osastolta jäi mieleen lause mihin tämä on hyvä lopettaa: ”Toimintamme päämääränä on yhteiskunta, jossa kaikilla ihmisillä on yhdenvertaiset toiminta- ja osallistumismahdollisuudet.” Voisiko tämä olla päivän opetus tai muistutus meille kaikille? Minulle ainakin.
…
Messukeskuksessa oli samaan aikaan myös Sihteeri ja Assistentti messut. Kävin tavan mukaan moikkaamassa Lopen osastolla ahkeroivia yrittäjiä. Tekevät hyvää työtä myös yleisesti kuntamme hyväksi. Zettermanin Teuvo ja Kujansuun Heikki esittelivät Marskin Majaa ja majan palveluita ja maistattivat uutuutta Marskin Majan omaa erikoiskuohuviiniä. Hienostunut maku. Pulkkisen Tatu esitteli TimeOutin ohjelmapalveluita, Seppälän Ari vuokramökkitoimintaa ja Heikkilän Mari Räyskälän lentokenttää. Henki osastolla oli hyvä ja koko teami puhalsi yhteen hiileen niin kuin pitääkin. Lopen osaston vieressä oli sitten Hämeen Matkailun yhteinen osasto ja lähellä siinä Vanajanlinnan osasto. Osastoilla menikin muutama tunti hetkessä aikaa. Puhuimme matkailun kehittämisestä maakunnassamme laajemminkin ja täytyy sanoa, että Hämeen Matkailu on tehnyt hyvää työtä markkinoinnin ja toiminnan kehittämiseksi. Lopuksi vielä pääsin kuvaan melkein aidon Marsalkka Mannerheimin kanssa.
…
Messuilta ajelin Riihimäen kautta Hämeenlinnaan. Matkalla sain viestiä vielä messuilta. Hämeen Matkailun toimitusjohtaja Raija Forsman ilmoittautui mukaan tukiryhmääni. Todella tärkeää tukea Hämeenlinnan suunnalta. Kiitokset Raijalle mukaan tulosta! Hämeenlinnassa kampanja ja tukiryhmä alkaakin vahvistua hyvin. Mukana jo paljon kasvatusalan ammattilaisia, yrittäjiä mm. Vanajanlinnan isännät ja urheiluihmisiä mm. HPK:n Janne Lahti. Ja tästä tahti vaan kiihtyy.
Riihimäellä varmistui muutama merkittävä mainospaikka maalisvaaleihin ja myös muutama muukin mielenkiintoinen juttu. Valitettavasti joudun tässä vaiheessa vielä niistä vaikenemaan, mutta poikkea täällä myöhemmin uudestaan niin selviää.
Hämeenlinnassa olin vieraana Hämeenlinnan Pallokerhon ottelussa TPS:ää vastaan. Oli mukava tavata tuttuja myös vapaa-ajalla. Katsomossa HPK:n Savolaisen Hannun ja Riihimaan Ramun kanssa totesimme, että taitaa olla MotoGP ja 800 metrin juoksu jo kovempia kontaktilajeja, kun jäähypenkki kutsui mitä pienemmistäkin osumista. No ehkä linja sitten oikea kun pelaajat siihen tottuvat. Toivotaan niin. Nyt oli vähän vaikeaa. Tukijoukoistani Lahden Janne pelasi kohtuullisen hyvän pelin. Varmaa pelaamista yhtä tyhjää maalipaikkaa lukuunottamatta. Kiekko karkasi ikävästi ja varma maali jäi tulematta. Muuten maaleja sitten tulikin liukuhihnalla – toistakymmentä kaiken kaikkian. Lintumäen Harrin kanssa sovimme, että menen peleihin tässä syksyn ja talven aikana toistekin. Tunnelma oli siinä määrin hyvä ja hyvää vastapainoa firman töille ja vaalityölle.
Nyt kello 23.00 ja juuri kotiin. Huomenna vapaapäivä.