Upea aamu. Yöllä lämpömittari painui nollaan, mutta nyt jälleen aurinko paistaa. Kello vähän vaille seitsemän. Tänään siis työseminaaripäivä Hyvinkäällä. Aluekeskus- ja osaamiskeskusohjelmien seminaari alkaa jo puoliyhdeksän eli kohta Hyvinkäätä kohden. Päivän otsikkona Tulevaisuuden tekijät.
Tänään 20.4. aamuun mennessä sivuillani oli vieraillut 3677 kävijää helmikuun 25. päivän jälkeen. Hyvä tahti siis jatkuu. Kiitos kaikille kävijöille ja tukijoille.
…
Tänään tukiryhmäni kasvoi jälleen. Mukaan joukkoihini liittyi V.Leino Oy:n toimistusjohtaja ja kauppias Juha Leppänen. 100-vuotias rauta- ja maatalousalan liike elää vahvaa kasvukautta Lopella ja Karkkilassa. Juhan kanssa kun puhelimessa tänään juttelin, niin kevään myöhästyminen on hieman viivästyttänyt kauppaa, mutta nyt pääsiäisen jälkeen on vauhti kiihtynyt. Rakennustyömaat siis käynnistyvät ja ihmiset alkavat myös pihahommiin. Kiitokset Juhalle tuesta ja tervetuloa mukaan.
Samalla sain myös Hämeenlinnasta sähköpostia. Viesti oli lyhyt ja ytimekäs: ”Moi Timo, sait ääneni. Onnea matkaan.” Vastauskin meni jo takaisin. Kiitos.
…
….
Näin jälleen päivä takana. Työseminaari Hyvinkäällä oli hyvä. Ensin Sisäasiainministeriön erikoistutkija Janne Antikainen alusti asiaa. Antikainen totesi, että Hyvinkään ja Riihimäen talousalueella työtä on tehty hyvin – käytti sanamuotoa: ”Prosessi on Suomen kärkeä siinä miten tehdään neljän kunnan talousalueyhteistyötä.” Totesi lisäksi, että alue on haastava mm. maakuntarajan takia ja painotti aluekeskusten yhteistyötä jatkossa yhä selkeämmin kasvuväylällä Helsinki-Tampere. Pääviesti oli ministeriön suunnasta kehuja. Siitä suuri osa menee hanketta vetävälle Väätäisen Eijalle ja talousaluetoimikunnallemme.
Tämän jälkeen Tekelin toimitusjohtaja Kyösti Jääskeläinen kertoi tulevasta nyt hakuvaiheessa olevasta tilanteesta. Aiheena oli osaamiskeskusten nivoutuminen osaamisklustereiksi. Jääskeläinen totesi, että osaamisklusteri vaatii kansallista yhteistyötä ja sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin eri alueilla.
Tämän jälkeen Hyvinkää Riihimäen talousalueen aluekeskusohjelman projektipäällikkö Eija Väätäinen kertoi omia näkemyksiä tulevasta ja piti tärkeänä ennen kaikkea alueemme eri hankkeiden ja toimijoiden yhteistä koordinointia. Se on varmasti tarpeen, kuten myös strategioiden yhteen nivouttaminenkin.
Tämän jälkeen oli vielä ryhmätyöosuus ja hieman lisäinfoa asiasta. Itse jouduin valitettavasti hieman aikaisemmin lähteen pois, kun oli koululla opetusasioita sovittuna.
Päivän aikana ehdin Hyvinkäällä vielä vaihtaa hieman kuulumisia myös Riihimäen valtuuston puheenjohtajan Kai Heimosen ja Hausjärven valtuustonpuheenjohtajan Risto Arovuorenkin kanssa. Muutama sana myös lounaalla Hyvinkään valtuustonpuheenjohtajan Mauri Tuomisen kanssa. Hänen kanssaan lähinnä puhuin lehdessä olleesta Hyvinkään Yrittäjien kirjoituksesta. Hyvinkään Yrittäjät toivoivat kovempaa väestönkasvun tavoittelua Hyvinkäältä, tiiviimpää kaupunkikeskustaa asukkaineen ja liikehuoneistoineen yms. ja asiat kuulemma tulevat käsittelyyn vielä. Nämä tällaiset puheenjohtajakeskustelut aina hyviä ja antoisia – suuntaan jos toiseenkin.
Paljon ehti siis päivän aikana tapahtua. Tuttua asiaan syvennettiin eikä tässä asiassa varmasti kukaan vielä tarpeeksi tiedä mitä tuleman pitää. Toivotaan kuitenkin myötätuulta niin aluekeskus kuin osaamiskeskushankkeillekin, joilla siis tähdätään Suomen vetovoimaisuuden parantamiseen mm. kansallisten osaamisklusterien kehittymisessä ja ennen kaikkea kansainvälisesti kilpailukykyisten osaamiskeskusten kehittämisessä. Erittäin tärkeää työtä.
…
Nyt päivä siis pulkassa. Nyt jännittämään kohta miten HPK:n ja Ässien välisessä SM-liigan loppuottelussa käy. Tsemppiä HPK:lle ja voitto kotiin. Eduskuntavaalien jäsenäänestyksen tukijoukkoissani olevalle Lahden Jannelle maalisihtiin tuttua terää ja verkot tötterölle 🙂
Nyt jännittämään!
…
Kello on 21.10 ja näin sitten HPK:n ja Ässien välinen kolmas ottelu päättyi. HPK voitti kotikentällään ja taisi onnentoivotukset mennä perille, kun Janne Lahti iski pari näyttävää maalia. HPK sai otteluun unelma-alun, sillä Janne iski HPK:n ylivoimalla 1-0-johtoon vain reilun minuutin pelin jälkeen. Ennen ensimmäisen erän puoliväliä HPK johti ottelua jo 3-0. Kerho voitti ottelun lopulta maalein 5-3 ja johtaa nyt ottelusarjaa voiton 2-1, kun mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa. Mestaruus on katkolla lauantaina Porissa pelattavassa neljännessä loppuottelussa. Mestaruus siis matkaa tänne Hämeeseen. Onnittelut koko joukkueelle!
…
Koulumaailmassakin tapahtuu. Opetushallitus sai sitten vihdoin valmiiksi lupaamansa ohjeet koulujen retkistä. Torsoksi taisi esitys jäädä? Opetushallituksen opetuksen järjestäjille ja kouluille lähettämässä tiedotteessa korostettiin, että opetussuunnitelmaan perustuvasta opetuksesta ei saa aiheutua oppilaalle kustannuksia, vaan koulujen ylläpitäjien pitää osoittaa taloudellisten edellytystensä puitteissa resurssit opintokäyntejä ja retkiä varten.
Tuoreeltaan meidän kansanedustajistamme Liisa Hemming totesi osuvasti, että ohjeissa jää kuitenkin määrittelemättä, saako opetussuunnitelman mukaan eri oppilaille olla eri ohjelmaa – lisärahalla kustannettua ja ilman eri maksua hoidettavaa.
On totta, että tämä asia olisi ollut erittäin tärkeää tuoda esille ohjeissa, kun muistamme mistä asia lähti aikanaan liikkeelle.
Kirjeen mukaan koulun opintokäyntejä ja -retkiä, leirikouluja sekä opetukseen liittyviä tapahtumia voidaan kuitenkin tukea oppilaiden ja huoltajien yhteisesti keräämillä varoilla. Varojen keruun on Opetushallituksen mukaan oltava oppilaille ja huoltajille vapaaehtoista. Jokaisella oppilaalla tulee olla mahdollisuus osallistua koulun opetussuunnitelman ja siihen perustuvan vuotuisen suunnitelman mukaiseen toimintaan huolimatta siitä, onko hän tai hänen huoltajansa osallistunut varojen keräykseen, tiedotteessa todettiin.
No, opettajana, retkiä ja leirikouluja useita – yhden tai joskus jopa kaksikin vuodessa – järjestäneenä tiedän, että näinhän on toimittu jo pitkään. Maalaisjärkeä on käytetty ja yhteisymmärrys on ollut vankka. Minä ainakin olen aina keskustellut vanhempien kanssa avoimesti näistäkin asioista ja olemme yhdessä rahoitusmallit kehitelleet. Eli samalla lailla taitaa homma jatkua tulevaisuudessakin. Esitys antaa mahdollisuuden jättää rahankeruun väliin, mutta vapaaehtoista se on ainakin kaikissa niissä kouluissa ollut missä itse olen opettanut.
Hirmuinen mekkala asiasta hetkeksi nousi, mutta samalla tavalla jatketaan. Hyvä.
…
Toinen tämän päivän mielenkiintoinen uutinen oli se, että kaikki oppositiopuolueet ilmoittivat tänään lähtevänsä mukaan välikysymykseen vanhustenhoidon laadun ja voimavarojen turvaamisesta. Kokoomus, vasemmistoliitto, vihreät ja perussuomalaiset päättivät asiasta torstaina.
Kristillisdemokraatit tekevät Vanhasen hallitukselle välikysymyksen vanhustenhuollon hoidon laadun ja henkilöstön määrän turvaamisesta. Hallituksen ohjelmassa kun on selkeät tavoitteet vanhustenhoidon kehittämiseksi, mutta niitä ei noudateta ja ne jäävät nyt toteutumatta.
Ei mennä oikeaan suuntaan oikeastaan lainkaan vaan mennäänköhän peräti takapakkia? Tämä on varmasti aiheellinen kysymys, kun muistamme mm. Tampereen Koukkuniemen vanhainkodin henkilöstövajekeskustelun.
Jotain minusta siis pitäisi tehdä ja hyvä, että oppositiopuolueet nyt nostavat asian esille, sillä kunnat eivät asiaa pysty nykymenolla yksin hoitamaan.
Kuntien talous on tiukkaa ja kiristyy monessa kunnassa edelleen ja samaan aikaan kuntapuolella joudutaan painimaan myös työvoiman saannin kanssa.
Katsotaan mitä Vanhanen joukkoineen vastaan opposition kysymykseen toimenpiteistä ikääntyneiden inhimillisen hoidon laadun ja vanhustenhuollon riittävien henkilöstömäärien turvaamiseksi.
Tärkeä asia ja mielenkiintoinen keskustelu tulossa. Saa nähdä voivatko hallituspuolueet olla nykymenon takana yksimielisesti vai löytyykö inhimillisyydelle vastakaikua niidenkin riveistä. Uskoisin niin. Välikysymys jätetään tietojeni mukaan huomenna perjantaina.
…
Tänään aamulla laitoin tuon kävijälaskurin lukeman siis tänne blogiin ylös. Aamulla lukema oli 3677. Nyt kello siis näyttää ilta yhdeksää ja lukema on 3807. Tänään siis 130 kävijää näillä sivuillani. Upea määrä. Hienoa.
…
Näin on torstai valmis. Aamun aurinko vaihtui iltapäivän ja illan vesisateeseen. Luonto kuitenkin taisi siitä pitää – kevät tulee pikkuhiljaa. Nyt siis iltapalaa ja uutiset ja nukkumaan.