Perjantai, 21.04.2006

Blogi, perjantaina 21.04.2006

Perjantaiaamu ja kello 8.00. Aamun lehdet luettu ja aamupala syöty. Nyt pitäisi suunnata kunnantalolle. Pidämme tänään kunnan puheenjohtajiston kokouksen sekä kunnanjohtajan kehityskeskustelun. Puheenjohtajistossa valmistelemme erilaisia asioita kunnanhallitukselle. Yleensä asiat yritysneuvotteluja ja maapolitiikkaa. Niitä tänäänkin listalla.

Eilen siis saatiin vahvistus tuosta meidän alueen lintuinfluenssaepäilystä. Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitoksen eli Eelan mukaan Hausjärveltä kuolleena löytyneet joutsenet eivät sairastaneet lintuinfluenssaa. Puujoen joutsenilta ei siis löytynyt lintuinfluenssaan aiheuttavaa H5N1-virusta, mutta joutsenten kuolinsyy on edelleen avoin. Laitoksella on tutkittavana kymmenittäin epäiltyjä joutsenia. Näytteet on toimitettu laitokseen pääosin Suomen rannikkoseuduilta. Hyvä näin. Ensimmäinen tautitapaus Suomessa antaa siis odottaa vielä, mutta asiantuntijat ovat varmoja, että sekin aika tulee.

Nyt siis Kunnantalolle kokoukseen ja sitten päivällä töihin.

Kunnan puheenjohtajisto nyt jo takana – aikaa kului kolmisen tuntia. Kävimme läpi varsin laajasti kunnan maapolitiikkaan. Muutamia alueita alustavasti ja muutamia hankkeita veimme myös eteenkin päin. Lisäksi hieman palvelutarjonnan haasteista keskustelimme ja annoimme valmistelutehtäviä eri hallintokunnille. Tämän jälkeen pidimme vielä kunnanjohtajan tavoite- ja tuloskeskustelun. Kävimme läpi miten mennyt vuosi on mennyt ja asetimme tavoitetteita tulevalle. Henki oli hyvä ja asiat etenivät hyvin.

Tämän jälkeen kävin Riihimäellä hakemassa uuden jääkaappipakastimen ja söin nopeasti lounaan. Nyt töihin.

Työpäivän jälkeen kävin mökillä. Kevät sielläkin etenee kovaa vauhtia. Joutsenet huusivat järvellä, minkä vielä tosin jää peittää. Jää oli jo mustaa ja sulaa varmasti kovaa vauhtia pois. Myös ensimmäiset lokit olivat jo Kivikarilla varailemassa reviirejään.

Tänään sain vielä kannustusviestejä kansanedustajaehdokkaiden jäsenvaalia silmällä pitäen. Äänestysaika päättyy ja tulos julkistetaan tulevana tiistaina 25.4. Katsotaan sitten kuka lähteen Riihimäen seutukuntaa eduskuntavaaleihin edustamaan. Toivon tietysti parasta ja uskon, että niin käy. Katsotaan mitä mieltä sitten jäsenistömme on, joilla vaalissa on äänioikeus.

Tuo Kunta- ja palvelurakenneuudistus herättää koko ajan keskustelua. Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimusjulkaisujen -sarjassa Kuntarakenne murroksessa, Toivo Pihlajaniemi tuo esille omia näkemyksiään. Pihlajamäki on yhteiskuntatieteiden tohtori ja on toiminut pitkään Sisäasiainministeriön kuntaosastolla. Pihlajamäen mielipide on, että kunnassa täytyisi olla vähintään 4000 asukasta tai vaihtoehtoisesti pinta-alan pitäisi olla vähintään 1000 neliökilometri. Lisäksi kunnan alueen täytyisi olla alueellisesti yhtenäinen. Pihlajamäen mukaan esitys olisi toteutettavissa lailla, jotka kieltäisivät sisäkkäiset kunta-asetelmat ja toisistaan irrallisista alueista muodostuvat kunnat. Lisäksi lailla kiellettäisiin molemmat kokominimit alittavat kunnat ja lain muutokset pitäisi hänen mukaansa hyväksyä viimeistään vuonna 2008.

Pihlajamäen mukaan kunnat saisivat itse etsiä ratkaisuja aina vuoteen 2010 asti tai sen loppuun ja sen jälkeen toimet laitettaisiin käyntiin sisäasiainministeriön aloitteesta. Säännökset alkaisivat vaikuttaa vuoden 2013 alussa.

Tällainen esitys tällä kertaa. Hyvä, että joku toisaalta uskaltaa edes jotain esittää, kun hallitus näyttää koko ajan peruvansa puheita tai alkuperäisiä lupauksiaan tai tavoitteitaan. Nähtäväksi jää millaisen puitelain hallitus kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta kevään aikana aikaiseksi saa. Oma käsitykseni on, että varsin löysän ja vapaan ja mahdollisimman vähän velvoittavan. Katsotaan pitääkö veikkaukseni paikkaa.

Tosiasia on kuitenkin, että jotain on tehtävä ja pian. Kuntamme eivät selviydy nykymenolla sen väestörakenteen kanssa, mikä maassamme jo kymmenen vuoden päästä vallitsee. Yhteistyötä varmasti vaaditaan niin perusturvan kuin sivistystoimenkin osa-alueella – se on varmasti fakta.

Nyt jo kotona. Ajattelin hieman lueskella muutamia taustapapereita, kun vapaata ja aikaa on. Mukavaa iltaa kaikille blogini lukijoille. Huomenna hieman töitä ja sitten vapaatakin iltapäivällä. Katsotaan jos vaikka kivan ulkoiluilman kehittäisi huomiseksi.

Tähän iltaan kello 22.00 mennessä sivuillani on käynnyt 3930 kävijää. Eilen illalla luku oli 3807. Eli jälleen reilu sata sivunavausta. Lähestytään jo eduskuntavaalien läpimenon rajaa laskurissa. Viime vaaleissa, kun kokoomuksen listalta mentiin 4667 äänellä läpi, Keskustan listalta 4348 äänellä ja Demareista 4719. No toivotaan niin 🙂

Kommentit