Timo Heinonen tyytyväinen asian etenemiseen – Hattulan taudin tutkimukset alkamassa

Uutiset, perjantaina 11.12.2009

Kansanedustaja Timo Heinonen nosti keväällä eduskunnassa esiin hevossairauksien tutkimusmäärärahat ja erityisen huolen nk. Hattulan taudin tutkimustarpeesta. Heinonen esitti Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilalle, että hevossairauksien tutkimus otettaisiin entistä paremmin huomioon hevosmäärän kasvun myötä.

Selvittämättömät neurologiset oireet ja liikeongelmat ovat osa Hattulan taudin taudinkuvaa. Kutsumanimi johtuu siitä, että Hattulassa jouduttiin muutama vuosi sitten lopettamaan seitsemän hevosta juuri edellä mainittujen oireiden vuoksi. Suomen lisäksi sairautta on esiintynyt muuallakin Skandinaviassa, ja Suomessa siihen on kuollut 21 hevosta, vähän yli sadasta sairastuneesta. Kuolleisuus on siis erittäin korkea.

Helsingin yliopiston eläinlääketieteen laitos on toiminut aktiivisesti aiheen parissa, ja nyt työnsä on aloittanut kansainvälinen tutkimusryhmä. Symposiumiin kuuluu tutkijoita eläinlääketieteellisestä, Evirasta, sekä Norjasta, Ruotsista ja Britanniasta. Yliopisto on hakenut Suomessa tehtävään tutkimukseen rahoitusta Maa- ja metsätalousministeriöltä.

– Todella hienoa, että asia etenee kansainvälisesti. Nyt toivomme tietysti maa- ja metsätalousministeriöltä rahoituksen myöntämistä, jotta tutkimus saadaan käyntiin. Tämä on hyvä uutinen kaikille suomalaisille hevosenomistajille, kertoi Timo Heinonen tyytyväisenä.

Kommentit