Timo Heinonen mukana Maailma on kylässä -tapahtumassa – Perussuomalaisten linjaukset aiheuttivat hämmennystä

Uutiset, lauantaina 28.05.2011

Kansanedustaja Timo Heinonen edusti kokoomuksen eduskuntatyhmään Maailma on kylässä -tapahtumassa Helsingissä tänään lauantaina. Yhdessä Kansallisten Maahanmuuttajien kanssa tapahtumassa mukana ollut Heinonen sai vastattavakseen paljon kysymyksiä eri maiden demokratian tilasta aina suomalaiseen suvaitsevaisuuteen ja kansainvälisyyteen. Heinonen kertoikin perussuomalaisten vaalimenestyksen hämmentäneen monia mukana olleita.

– Kyllähän asia esille nousi useammassakin keskustelussa. Ymmärrän hyvin, että tänne opiskelemaan ja sen jälkeen työtä tekemään tulleet ihmettelivät sitä mihin suuntaan Suomea nyt viedään. Toki oli helppo vastata, että kaikki muut puolueet ovat EU:n kannalla ja arvostavat kansainvälistymistä ja yhteistyötä ja se nyt vielä määrittelee Suomen linjaa, totesi Timo Heinonen.

Maailma on kylässä -tapahtumassa Demokratiateltassa riitti ilman koleudetakin huolimatta väkeä hyvin. Ja teltan edessä olevalla lavallakin ohjelma kaikasi koko päivän.

– Tapahtumassa oli erittäin hyvä henki. Väki tutustui toisiinsa ja oli upea huomata miten ihmiset etsivät itselleen uusia ystäviä ja uusia ystäviä myös entisistä kotimaistaan. Ja itsekin uusia kavereita tapasin, hymyili Heinonen ajaessaan Helsingistä Janakkalan Turenkiin.

Maailma kylässä on jo vuodesta 1995 lähtien järjestetty koko perheen ilmaisfestivaali. Se on kaikille avoin kylä ja kohtaamispaikka, joka esittelee kulttuurin makupaloja ja yllätyksiä eri puolilta maailmaa. Näin siis maailman kulttuurit kohtaavat jälleen Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla tänä viikonloppuna 28.–29.5.2011. Tarjolla on maailmankuvia ja mahdollisuuksia sekä musiikkia, tanssia, teatteria, taidetta ja toimintaa ilmaiseksi. Ainoastaan iltaklubeille on sisäänpääsymaksu.

Maailma kylässä antaa uusia kokemuksia ja näkökulmia suvaitsevaan monikulttuurisuuteen, kehitysyhteistyöhön, kestävään kehitykseen ja globaaliasioihin.

Maailma kylässä -festivaalin pääjärjestäjä on Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa, joka on noin 300:n kehitysyhteistyötä tekevän tai muuten kehitysmaa- ja globaalikysymysten kanssa työskentelevän suomalaisen kansalaisjärjestön kattojärjestö. Kepan toimintaa tuetaan ulkoministeriön kehitysyhteistyömäärärahoista.

Kepan jäsenjärjestöjä ja muita yhteistyökumppaneita on mukana festivaalilla yli 300. Festivaalialueella esittäytyy yli 200 kansalaisjärjestöä sekä oppilaitoksia, museoita, viranomaisia ja yrityksiä.

– Hieno tapahtuma ja oli mukava jälleen olla mukana. Iltapäivällä paikalle tulee meitä edustamaan Ben Zyskowicz ja jos oikein muistan niin huomenna sitten MEP Sirpa Pietikäinen. Kannattaa ehdottomasti poiketa paikalla, kannusti Heinonen.

Kansanedustaja Timo Heinosen lauantai-päivä jatkuu seuraavaksi Turengissa Kissanpäivien Kesänavauksessa.

– Paikalliset kokoomuslaiset ovat siellä jälleen paikalla. Eli olemme tavattavissa siis vaalien välilläkin, kertoi Heinonen autostaan Hyvinkäältä moottoritieltä.

Kommentit