Timo Heinonen jatkaa Lopen kunnanvaltuuston puheenjohtajana – Saija Grönholm hallituksen varapuheenjohtajaksi

Uutiset, maanantaina 26.01.2009

Lopen kunnanvaltuuston kokous valitsi maanantaina 26.1. kansanedustaja Timo Heinosen jatkamaan kunnanvaltuuston puheenjohtajana. Valinta sattui hienoon päivään sillä samana päivänä Lopen Kokoomuksen perustamisesta tuli kuluneeksi tasan 90 vuotta. Heinonen totesikin tunnelman olleen hänelle erityinen.

– Päivä oli erityisen tärkeä minulle henkilökohtaisestikin. Tiedän, että jos 90 vuotta sitten ei olisi tätä perustamispäätöstä tehty en itsekään olisi tässä. Näissä töissä pitää aina muistaa, että ilman omaa vahvaa taustayhteisöä ei yhtään paikkaa olisi jaettavana eikä kukaan meistä olisi missään, totesi Timo Heinonen ja halusi sanoillaan kiittää menneitä sukupolvia tärkeistä ratkaisuista ja rohkeistakin päätöksistä.

– Ei aina ole ollut yhtä helppoa olla kokoomuslainen kuin nyt. Joskus puolueen valintaa on ollut pakko miettiä aivan toisenlaisilla perustoilla, kommentoi Heinonen.

Kunnanvaltuusto valitsi Heinosen yksimielisesti jatkamaan valtuuston johdossa. Heinonen on toiminut Lopen kunnanvaltuuston johdossa jo neljä edellistä vuottakin. Kunnanhallitukseen valtuusto valitsi kokoomuksesta Saija Grönholmin, Eeva Pyhälammin ja Pasi Tarkkalan. Grönholm toimii samalla kunnanhallituksen varapuheenjohtajana ja Pyhälammen johdettavana on kokoomuslaisen valtuustoryhmän toiminta.

– Olen erittäin iloinen, että Saija Grönholm on noussut tällaisella vauhdilla kuntamme tärkeimmille paikoille. Hallituksessa hän istui jo kaksi vuotta ja nyt hallituksen varapuheenjohtajana, totesi Heinonen.

Kokoomuksen keskeisillä luottamuspaikoille valittiin vapaa-aikalautakuntaa johtamaan Tiina Seppälä ja sivistyslautakunnan puheenjohtajaksi Kari Maunula. Valtuutetuista Anniina Nummelin tuli ympäristö- ja rakennuslautakunnan varapuheenjohtajaksi, Karoliina Saari perusturvalautakuntaan ja Jarmo Laukkanen tarkastuslautakuntaan. Sirpa Hopearuoho valittiin Lopen paikalle terveyskeskuskuntayhtymän hallitukseen. Lisäksi valtuutetut tulevat keskeisille ylikunnallisille luottamushenkilöpaikoille.

– Olemme saamassa Lopen kokoomukselle mm. erittäin arvokkaat hallituspaikat niin sairaanhoitopiirin hallitukseen kuin pelastuslautakuntaankin. Näillä paikoille en muista onko koskaan Lopelta kokoomuslaisia ollutkaan, kertoi Heinonen, mutta ei vielä paljastanut paikoille tulevia henkilöitä.

Kommentit