Timo Heinonen huolissaan autokatsastuksen riippumattomuudesta – ”Kilpailua tarvitaan kuitenkin lisää”

Uutiset, torstaina 28.02.2013

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen on huolissaan julkisuuteen tulleista tiedoista, että tulevaisuudessa autokorjaamot voisivat myös katsastaa autoja. Heinonen pitää ongelmaisena tilannetta, että auton korjaamisesta ja huollosta vastaava yritys myös itse tarkastaisi työnsä tuloksen.

– Näen tämän erittäin ongelmaisena katsastuksen riippumattomuuden näkökulmasta. Tämä oli ongelma viime hallituskaudellakin kun asiaa valmisteltiin ja en ymmärrä mihin nyt ongelma olisi kadonnut, hämmästelee Timo Heinonen.

Timo Heinonen on pitänyt autokatsastusta pitkään esillä. Yhtenä ensimmäisistä kansanedustajista hän nostikin viime hallituskaudella esille hurjasti nousseet katsastushinnat ja vaati muutoksia alalle. Edelleen Heinonen on sanojensa takana.

– Tottakai. Vaikka hieman tilanne onkin nyt parantunut, niin kyllä edelleen tarvitaan lisää toimia. Sellaisia ovat esimerkiksi jokaisen toimijan raskaanliikenteen katsastusvelvoitteesta luopuminen, katsastusmiesten koulutusvaatimusten lasku autonasettaja ja lisäkoulutus –tasoiseksi, erillisestä koeajoradasta luopuminen ja ehkä myös katsastusaikataulutuksen uudistaminen, luettelee Heinonen toimija joilla alalle saataisiin lisää kilpailua ja hintoja alemmaksi.

– Lisäksi minusta olisi perusteltua tuoda liikkuva katsastusmies-järjestelmä myös henkilöautojen puolelle. Autokorjaamo tai autokauppa voisi siis tilata riippumattomalta katsastusasemalta katsastajan hallilleen ja näin voitaisiin hyödyntää yhteistyötä ja korjaamon laitteita ilman, että riippumattomuus vaarantuu, ehdottaa Heinonen.

Liikenne- ja viestintäministeriö on valmistelemassa paraikaa katsastuslupalakia. Ministeriön tavoitteena on lisätä katsastusalan kilpailua ja katsastuspalvelujen saatavuutta sekä hillitä hintojen nousua. Lain on tarkoitus astua voimaan vuoden 2014 alusta.

Kommentit