Kuluvalla viikolla 100-vuotisjuhliaan viettävä Suomen eduskunta muisti edesmenneitä puhemiehiä seppeltenlaskulla tiistaina 22. toukokuuta kello 12.00. Kokoomuksen kansanedustajista hauholainen kansanedustaja Jari Koskinen ja loppilainen Timo Heinonen osallistuivat seppeleen laskuun Hauholla puhemies Wäinö Wuolijoen haudalla. Seppeleet lasku oli yksi yhtäaikaa 11 paikkakunnalla tapahtuneesta kunnianosoituksesta.
– Kun minua pyydettiin seppeleenlaskuun osallistumaan niin olin heti valmis osallistumaan Hämeen tilaisuuteen Hauholla. Hyvin samanlaisesta maalaiskunnasta kuin Hauho itsekin kansanedustajaksi nousseena sympatisoin pienistä kunnista eduskuntaan nousseita ja kotiseuturakkaus omaan kotikuntaani on minulla aina ollut vahva. Koin tämän tehtävän kunnianosoitukseksi hämäläisiä ja hauholaisia kohtaan, totesi Heinonen.
– Meillä Lopella on valtiopäivämies ja senaattori Yrjö-Sakari Yrjö-Koskisen upea patsas parhaalla paikalla kirkonmäellä. Hän toimi valtiopäivillä ennen nyt 100 vuotta täyttävän eduskunnan aikaa ja omisti vuosina 1869–1896 Joentaan kylän Leppälahden tilan, kertoi Heinonen oman kotikuntansa merkkimiehestä ja lisäsi: -Edelleen Loppijärven kauniissa niemessä on senaattori Yrjö-Koskisen rakennuttama Haapamaja. Sen on suunnitellut arkkitehti Sebastian Gripenberg ja kertomuksen mukaan Yrjö-Koskinen teki täällä sanat lauluun ”Honkaen keskellä”.
Edesmenneiden eduskunnan puhemiesten hautoja ei löydy Suomesta kuin kymmeneltä paikkakunnalta. Eniten entisiä puhemiehiä on haudattu Helsinkiin. Kaksi puhemiestä on haudattu Suomen ulkopuolelle. Kullervo Manner Venäjälle ja Oskari Tokoi Yhdysvaltoihin.