Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen haluaa kansallisella lainsäädännöllä tehdä ruoan alkuperämerkinnät pakollisiksi niin kaupoissa kuin ravintoloissakin. Heinonen on jättänyt hallitukselle toimenpidealoitteen alkuperämerkintöjen lisäämiseksi kaikkiin ruokiin niin että kuluttaja voisi palata jälleen kuninkaaksi.
– Olen tehnyt pitkään työtä suomalaisen ruoan hyväksi. Maaliskuun Vain suomalaista ruokaa kampanjani vahvisti käsitykseni siitä, että kaikkeen ruokaan pitää merkitä rehellisesti raaka-aineiden alkuperä näkyviin. Lupasin silloin, että teen asiasta esityksen ja nyt olen sen hallitukselle jättänyt, toteaa Timo Heinonen.
Heinonen haluaa, että kaikkiin elintarvikkeisiin ja myös ravintoloiden ruokalistoihin merkitään jatkossa näkyviin ruoan ja sen kaikkien raaka-aineiden alkuperämaat. Tällä tavalla voidaan myös tehokkaimmin puuttua siihen, että ulkomaalaista ruokaa myydään vahvasti sinivalkoisella brändillä.
– Pidän tärkeänä, että nykyinen maatalousministeri Jari Koskinen on näyttänyt vihreää valoa erityisesti lihan alkuperämerkintöjen kiirehtimiseksi. Eduskunnassa asia on aiheuttanut myös runsaasti keskustelua ja sen ympärillä on myös muuta aktiivisuutta. Itse olen mm. allekirjoittanut oppositiosta tehdyn lakialoitteen tästä aiheesta. Minusta tämä on meidän kaikkien yhteinen asia.
Aloitteensa vauhdittamiseksi ja myös esimerkin näyttämiseksi Heinonen on jättänyt eduskunnalle esityksen, jossa esitetään ruoan alkuperämerkintöjen lisäämistä eduskunnan ruokailuissa ja siirtymistä seuraavan kilpailutuksen yhteydessä pääasiassa suomalaiseen ruokaan.