Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen haluaa edelleen laajentaa vapautuville vangeille tehtävät vaarallisuusarvioinnit koskemaan yhä useampia vankeja. Vaarallisuusarviointien teko laajennettiin koskemaan koko tuomionsa istuvat ja elinkautisvangit Porvoon surmien jälkeen, mutta nyt Oulun pitseriasurmat nostivat esille edelleen laajentamistarpeen.
– Oulun ampuja oli surmannut aiemmin ja saanut 11 vuoden henkirikostuomion. Tästä hän joutui istumaan vankilassa vain kolmasosan. Vapauduttuaan hän surmasi jälleen. On aihetta kysyä olisiko laajalla vaarallisuusarviolla ollut vaikutusta tämänkin rikoksentekijän vapautumiseen ja sen kautta tähän nyt tapahtuneeseen rikokseen? Tämä pohdinta ei nyt uhreja tuo taikaisin, mutta on aiheellinen tulevaisuuden kannalta, toteaa Timo Heinonen.
Asiantuntijoiden mukaan vaarallisuusarvioinneilla voitaisiin ennalta ehkäistä uusien rikosten riskiä tehokkaasti myös muiden väkivaltarikoksista tuomittujen kohdalla. Julkisuudessa on esitetty väitteitä, että nykykäytännöllä vankiloista vapautuu edelleen sellaisia vankeja, joille olisi syytä tehdä laaja vaarallisuusarvio.
– Itse olen sitä mieltä, että nyt olisi aiheellista edelleen laajentaa vaarallisuusarvioinnin tekoa koskemaan myös muista väkivaltarikoksista tuomitut vangit vaikka tuomio ei siis olisikaan ollut elinkautinen, toteaa Heinonen hallitukselle jättämässään kirjallisessa esityksessä.
Heinonen kysyy myös maamme hallitukselta toimenpiteitä vapautuvien vankien tuen ja kontrollin lisäämiseksi. Ja Heinonen olisi valmis myös pohtimaan sitä onko yleisen oikeustajun mukaista, että väkivaltarikoksista tuomittu ensikertalainen pääsee yleisesti ehdonalaiseen tuomion puolivälissä ja alle 21-vuotias ensikertalainen joutuu suorittamaan vankilassa tuomiostaan vain kolmasosan.