Jo kymmenen vuoden ajan on lapsien parissa työtä tekevien väkivalta- ja seksuaalirikostaustat selvitetty työsuhteiden ja virkojen osalta. Viime vuoden alussa lakia laajennettiin koskemaan myös kyseisten alojen opiskelijat. Uusimpana tarkastuksia ollaan laajentamassa myös vapaaehtoistyötä tekeviin. Hallitus antoi esityksensä eduskunnalle tiistaina.
– Tämä on tärkeä asia. Viime aikoina on paljastunut liian paljon tapauksia joissa valmentaja tai harrastuksen vetäjä on syyllistynyt väkivalta- tai seksuaalirikoksiin. Ehkä räikein oli tapaus jossa pedofiilituomion saanut pääsi toimimaan lasten ja nuorten tukihenkilönä ja uusi tekonsa, kertoi kansanedustaja Timo Heinonen.
Heinonen toivoo, että selvitysvelvollisuudesta tulisi samalla pakollinen yhdistys- ja seuratoiminnassa toimiville ja selvitysvelvollisuus laajennettaisiin koskemaan myös vanhusten ja vammaisten kanssa töitä tekeviä.
– Arki on osoittanut, että tässä on syytä noudattaa nyt suurinta mahdollista huolellisuutta ja varovaisuusperiaatetta. On anteeksi antamatonta, jos seuratoiminta avaa tällaiselle sairaalle ihmiselle helpon tien uusia rikoksensa, kommentoi Heinonen.
Heinosen mukaan tulevaisuudessa rikosrekisteriote voitaisiin vaatia väkivalta- ja seksuaalirikosten osalta suoraan hakijan toimittamana. Nykyisin rikosrekisteriote maksaa noin 13 euroa.
– On ongelman vähättelyä vedota kustannuksiin. Vaikka ylivoimaisesti suurin osa tekee aivan erinomaista ja arvokasta työtä lasten ja nuorten harrastusten parissa niin mukana on nyt koko ajan ollut näitä rikoksiinkin syyllistyneitä. Vanhemmilla pitää olla tieto ja varmistus siitä, että tällaisiin rikoksiin syyllistyneet ja taipuvaiset eivät ole lasten parissa.
Eduskunta käsittelee lakiesitystä väkivalta- ja seksuaalirikostaustojen selvittämiseksi vapaaehtoistyötä tekevien osalta loppu vuoden aikana.