Tilanne Itämerellä on vakava – Johtajaopettaja Matti Kytömäki opetti: ”Kuka kerran keksitään, sitä aina epäillään.”

Blogi, tiistaina 10.10.2023

Itämerelle tapahtuu. Tilanne on vakava. Kaikkia liikkeitä on seurattava tarkasti.

Tänään julkisuuteen kerrottiin, että Suomen ja Viron välisen Balticconnector -kaasuputken lisäksi myös tietoliikennekaapeleissa on havaittu vikoja. Julkisuuteen on kerrottu myös siitä, että venäläisalus olisi liikkunut kaasuputken luona syyskuussa. Alustavien tietojen mukaan kaasuputken vauriot eivät ole voineet syntyä siihen paineenvaihtelut seurauksena tai tavanomaisen käytön myötä. Onko kyseessä vahinko, sabotaasi vai suoraisku? Sitä ei tiedetä vielä. Vauriokohta kaasuputken osalta on meidän talousalueella ja tietoliikennekaapelivaurio taasen Viron talousvyöhykkeellä. Tilannetta on selvitetty sunnuntaista lähtien ja toivottavasti pian saadaan vahvistuksia tapahtumille.

Valitettavasti en voi olla pohtimatta kuka tai mikä maa tapahtumien taustalla voisi olla?  Entisen opettajani Matti Kytömäen sanat tulevat mieleeni:

”Kuka kerran keksitään, sitä aina epäillään.”

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi jo tänään, että ”on todennäköistä, että sekä kaasuputken että tietoliikennekaapelin vauriot ovat seurausta ulkopuolisesta toiminnasta”. Samaan aikaan pääsihteeri Jens Stoltenberg otti tilanteeseen myös kantaa Twitterissä viestittäen, että ”NATO jakaa tietoa ja on valmis tukemaan asianosaisia liittolaisiaan”.

Tilanne on siis herkkä ja vakava. Huoli on aiheellisesti suuri. Asian käsittely jatkuu huomenna aamulla myös puolustusvaliokunnan toimesta.

Tilannetta seurataan koko ajan. Sotilaallista uhkaa ei maatamme kohtaan edelleenkään kohdistu eikä valmiustasoa ole nostettu. Jo aiemmin Puolustusvoimissa siirryttiin ns. valmiustaso Bravoon. Pidemmän aikaa on siis jo toimintaa tehostettu ja nostettu valppauttamme.

Tämän päiväisestä budjettikeskustelusta nostan sattuneesta syystä vain yhden huomion esille minkä lähetekeskustelussa myös nostin:

Vuoden 2024 valtion talousarviossa on varattu 1,5 miljardia euroa puolustusmateriaalihankintoihin ja tässä keskeisenä kohteena: Merivoimien raivaamiskyky ja vedenalainen valvonta.

Tarvitsemme lisää silmiä.

Tuntemattoman Sotilaan kapteeni Kaarnaa mukailen sanoi eräs tänään: ”Sanokaa, mitä sanotte, Venäjä se on”.

Kommentit