Jo pari vuotta sitten meillä uutisoitiin miten jopa viidennes Yhdysvaltojen kauppakeskuksista katoamassa. Syynä tähän oli jo silloin verkkokaupan kasvu ja ei tilanne ainakaan kauppakeskusten näkökulmasta ole mennyt parempaan suuntaan. Päinvastoin.
Credit Suissen raportti kertoi 2017, että verkkojättien kuten Amazonin myötä jopa neljännes kauppakeskuksissa kaatuisi seuraavan viiden vuoden aikana. Tämä ajanjakso on nyt puolivälissä.
Verkkokaupan kasvun ennustetaan olevan rajua. Esimerkiksi Yhdysvalloissa sen osuuden uskotaan kasvavan vuoteen 2030 mennessä jopa kolmannekseen päivittäistavaraostoksista.
Olisi vaikea uskoa, että meillä Suomessa tilanne olisi toisin. Onko kehitys hieman hitaampaa kuin Yhdysvalloissa, niin ehkä, mutta kyllä suunta täälläkin tullee olemaan sama. Itseasiassa jo nyt on ollut nähtävissä kauppakeskusten sisällä uusijakoa ja aika rajujakin kilpailua. Pienemmissä kaupungeissa kehitys on jo alkanut. Voitte muistaa uutisia mm. Kokkolan Chydeniasta tai Lappeenrannan Family Centeristä ja muista. Asiakasmäärät eivät vain riitä ja väestön pakkautuminen muutamalle kaupunkiseudulle tulee vain tätä vahvistamaan.
Tänään kävin ensimmäistä kertaa Pasilan uudessa Trilassa. Pohjoismaiden suurin kauppakeskus avasi ovensa tällä viikolla. Kauppakeskuksen vetovoimaan siis vielä uskotaan ja tällä paikalla minäkin uskon. Ainakin hieman pidempään. Pasilan kauppakeskukseen pääsee kaikilla Suomen halki kulkevilla junilla. Sijainti tulee olemaan tämän pelastus ainakin muita pidempään.
Toisena on se, että kauppakeskus ei enää pärjääkään pelkkänä kauppapaikkana vaan ne tarvitsevat toimiakseen ajanvietettä kuten kuntosaleja, elokuvateatteria yms. Triplassa tällaista ajaa myös uusi musiikin museo.
Suomessa on jo yli 100 kauppakeskusta. Ennätyshuippu on jo varmasti nähty. Pudotuspeli kiihtyy ja vain parhaat ja rohkeimmat menestyvät jatkossa. Yli 400 miljoonaa ihmistä käy vielä nyt vuosittain näissä, mutta jatkossa yhä useammalle paketit tulevat kotiin vaikka itse kivijalkakauppaa aina suosinkin. Kauppojen koko muuten tullee myös pienenemään ehkä enemmän showroom-tyylisiksi missä vaatetta käydään hypistelemässä ja ehkä sovittelemassa ja sitten sieltä tilattu ja maksettu tuote tulee keskusvarastolta suoraan kotiin. Eri koot yms. on järkevämpi varastoida siellä missä neliöhinta ei ole keskustojen tasolla.

Monta hienoa muistoa myös esillä uudessa Famessä musiikin museossa.
Mutta upea oli uusi Tripla. Se tullee menestymään. Ainakin ehkä pisimpään. Tuleeko tulevaisuus olemaan verkkokaupan ja aitojen keskustojen kivijalkakauppojen niin sen aika näyttää. Mutta siitä olen varma, että kauppakeskuksissa pitää jatkossa viihtyä yhä paremmin pelkän ostostenteon lisäksi.
Toinen tikittävä aikapommi on valtava asuntomäärä taloissa joiden arvo on niin alhainen, että ne eivät enää saa peruskorjauksiin yhtiölainoja. Tällaisissa taloissa asuu yli 200 000 suomalaista ja määrä kasvaa koko ajan. Kun asuntojen neliöhinta painuu alle 1500€/m2 niin lainojen saanti vaikenee ja kun hinta menee alle tonnin neliö niin lainoja ei enää vastuulliset rahoittajat anna lainkaan. Kierre on silloin vakava. Tullee muuten syntymään vähän kuin golfosake-ostajia, jotka ottavat kyllä asunnon haltuun ja vastuut sen yhtiövastikkeista, mutta vain niin, että samalla annat myös heille rahaa. Lopulta tällaiset yhtiöt ajetaan konkurssiin kymmenien asuntojen omistajina. Sen myötä asunnot palaavat taloyhtiöille ja mitäs sitten tapahtuukaan. He jotka talossa edelleen asuvat kantavat vastuut näidenkin asuntojen hoito. yms. kustannuksista. Oravanpyörä on valmis. Tästä ei vielä mediat olekaan kirjoittaneet. Kannattaisi kirjoittaa.
Tänään seurattu myös huolestuneena Britannian brexit-vääntöä ja myös sitä miten Suomi näyttää nyt tuhlanneen ja monen asiantuntijan mukaan myös tyrineen oman EU-puheenjohtajavuoronsa. Ja kyse ei siis ole tässä brexitistä vaan EU-budjetista ja muusta.