Tiistai, 27.12.2011

Blogi, tiistaina 27.12.2011

Tapani-myrsky takana ja kuulemma tänään jo uutta tulossa. Toivotaan, että malttaisi nyt puhaltavaa vaimeammin. Tänään nimittäin vielä monet kodit ja navetatkin ilman sähköä ja korjaajilla työtä aivan riittämiin, liikaakin. Itsekin olisi tarkoitus heti päivän valvettua lähteä tutkimaan tuhoja mökille. Kaiken kaikkiaan kai toistakymmentä ikihonkaa on pihapiirissä nurin ja ainakin neljä rakennusta jäänyt niiden alle. Toivotaan parasta ettei tuho olisi aivan hirmuista. Urakkaa ainakin riittää.

Myrskyä kuvattiin vuosikymmenen myrskyksi ja pahimmillaan puuskat yltyivät 35,8 metrin sekuntivauhtiin. Keskituulennopeuskin oli 28,5 metriä sekunnissa. Tämä saikin aikaan sellaista tuhoa, että pahimmillaan yli 200 000 kotitaloutta oli ilman sähköä ja vielä eilen illallakin yli 140 000. Sähkökatkos siis venyy pitkäksi, mutta onneksi sentään ilma lauhaa. 

Aloitetaan urakka aamusta.

Aika lohduton oli näky. Uskomaton on voima tuolla tuulella ja kun se yllättää tavanomaisesta poikkeavasta suunnasta ja hakee voiman sieltä ja kiipeän ylös rinteen niin siinä menee puuta poikki kuin tulitikkuja. Honkia kumossa ristiin rastiin ja kolmen rakennuksen katot korvauskelvottomassa kunnossa ja osasta vielä kattotuolit ja rakenteetkin rikki. Onneksi sentään viime talvena uusittu huvilan katto sentään säilyi kunnossa. Mutta ei silti, eivät nämäkään katot ole kuin parin kolmen viime vuoden takaisia eli se niistä remonteista. Nyt täytyy vielä varoen saada puut pois sillä moni oli pahastikin nojalla ja tällaisissa kaatuneissa puissa voi olla yllättäviäkin jännitteitä. Vaarallisia juttuja. 

Vakuutusyhtiöltä sain juuri hetki sitten siivous- ja raivausluvan ja täytyy suojata kattoja sitten sateelta. Tämä talvi kun on tällaista.

Mutta en siis valita, mutta kyrsiihän tämä. Minilla nimittäin paljon pahempaa jälkeä ja täällä Lopella monista paikoista vielä sähkötkin poikki ja eläimiltäkin. Voimia siis joka suuntaan ja jatketaan tästä.

Vakuutusyhtiöstä muuten kertoivat, että aamusta tunnissa oli tullut yli 8000 vahinkoilmoitusta ja jono oli pitkä edelleen niin puhelimessa kuin netissäkin. Ja varautuivat vielä satoihin vahinkoihin kun me itse kukin ryhdymme korjaushommiin. Ollaan siis varovaisia.

Klo 21.57 ja Loppi siis jälleen sähköttä. Kuulemma ihan muutamissa paikoissa sähkö kulkee, mutta taajamat ja valtaosa kuntaa pimeänä. Pidän viestintää yllä täällä koko ajan ja kerron missä mennään. Kunnan puolesta siis hoidamme meille kuuluvia asioita ja sähkökatkoa ja sen korjausta hoitaa sähköyhtiöt. Sille emme me nyt mitään voi. Olen pahoillani.

Illalla kuitenkin hetki sähköä niin lampuissa kuin kaukalossakin. SM-liiga siis jatkui ja olikin hieno tunnelma Rinkelinmäellä kun HPK jatkoi kauttaa Porin Ässiä vastaan. Ässät tällä kertaa kyllä avuttoman heikko ja Kerholle ansaitut pisteet murskavoitolla. 

Mutta nyt jälleen Lopella ja pimeää…

Kommentit