Tiistai, 18.01.2011

Blogi, tiistaina 18.01.2011

Päivä jo ehtinyt tänään iltapäivään. Kello 13.40 ja juuri lounaan kautta työhuoneeseen. Päivään on mahtunut siis jo valiokuntakuulemiset mm. jätevesilain perustuslaillisista kysymyksistä sekä sivistysvaliokunnassa kuuleminen opiskelijoiden tilanteesta. Erittäin mielenkiintoiset kokoukset jälleen ja mielenkiintoinen oli myös tänään julkistetun Henna Virkkusen raportin infotilaisuus. 

Kokoomus julkisti siis tänään Kasvu- ja työllisyystyöryhmämme loppuraportin otsikolla: Uskoa menestykseen, toivoa huomiseen. Raportissa Virkkusen johdolla on kirjattu ja taustoitettu yhteensä 30 toimenpide-esitystä aiheeseen liittyen. Ne lyhyesti näin:

Kokoomuksen talouskasvu- ja työllisyystyöryhmän esitykset ovat:

1. Iloa koulupäiviin
2. Maailman parasta opetusta lähikoulusta 
3. Opettajien osaamisesta huolehdittava
4. Suomalaiset koulut tietoyhteiskuntakehityksen kärkeen 
5. Sujuvuutta opintoihin siirtymiseen
6. Opintotuesta kannustavuutta opiskeluun
7. Yrittäjyyskasvatusta vahvistetaan läpi koulutusjärjestelmän 
8. Lisätään elinikäisen oppimisen edellytyksiä
9. Nuorille tukea opintien nivelvaiheisiin
10. Työllistymiseen yksilöllisiä ratkaisuja
11. Kaikki kyvyt käyttöön
12. Maahanmuuttajille kielikoulutusta 
13. Maahanmuuttajien osaaminen rakentamaan Suomea
14. Koulutuksen laatu rahoituksen keskiöön
15. Suomalaisesta koulutuksesta uusi vientivaltti
16. Tieteen ja tutkimuksen resurssit turvattava
17. Innovaatiotukiin vaikuttavuutta
18. Joustavia ja nopeita ratkaisuja erilaisille yrityksille
19. Julkinen hankkija kehittämään markkinoita
20. Yrittäjän sosiaaliturvaa parannettava
21. Konkurssi ei saa tappaa yritteliäisyyttä
22. Työllistämiseen kannusteita
23. Harmaa talous on kitkettävä
24. Suomesta hyvän johtamisen suurvalta
25. Paikallista sopimista lisättävä
26. Työsuhteiden moninaisuus huomioitava
27. Bitit järjestykseen
28. Suvaitsevaisuutta työpaikoille
29. Työkykyä ylläpidettävä aktiivisesti
30. Ketään ei jätetä yksin

Tässä linkki tuohon raporttiin kokonaisuutena. Minusta erittäinkin oivallinen kokonaisuus ja selkeä esittämistapakin. Tutustukaapa ja kommentoikaa: Henna Virkkusen raportti.

….

Nyt eteenpäin. Tänään edessä vielä täysistunto ja aikamoinen määrä kaikkea. Palaan aiheisiin vielä illalla. Eilisestä semmastamme Vanajanlinnassa on muuten tullut kiitettävällä tavalla palautetta. Uutta seminaaria on jo toivottu ja sellainen varmasti tuleekin. Sen uskallan jo tässä vaiheessa luvata. Seminaari myös hienosti esillä mediassakin. Tässä pariin juttuun linkit: Ilkka Kanerva: Suomi ei ole mukana päättämässä turvallisuudestaan ja Iiro Viinanen: Liian moni on tottunut toimeentuloon sossusta

Kello 19.42 ja kotipöydän ääressä. Päivä edennyt aikamoisella huiskeella. Tilaisuuksia, kokouksia, tapaamisia ja radiohaastattelua. Normitiistai siis.

Päivällä lyhyesti kommentoimani nyt esittelemämme Uskoa menestykseen, toivoa huomiseen – Henna Virkkusen työryhmäraportti on saanut erinomaisen vastaanoton. Esityksiä on kiitelty monenlta eri taholta. Mm. opiskelijat ovat nostaneet monessa kannanotossa esille esityksemme asioita ja mm. ammattiinopiskelevien liitto eli SAKKI kiitteli monin sanoin esitystämme ns. opiskelutakuusta. 

SAKKI ry:n puheenjohtaja Susanna Haapala totesikin aivan oikein, että vaikka olemmekin tällä hallituskaudella lisänneet enemmän kuin koskaan ennen opiskelupaikkoja toiselle asteelle niin edelleen moni nuori jää ilman opiskelupaikkaa. Tämä pahimmillaan voi johtaa syrjäytymiseen. Me haluaisimme nyt voimaan opiskelupaikkatakuun eli jokaiselle nuorelle pitäisi pystyä osoittamaan opiskelupaikka yläkoulun jälkeen.

Kiitosta on kerännyt myös esityksemme opintotukikokonaisuuden uudistuksista. Tavoitteenamme siis edelleen jatkaa opintotuen määrätietoista kehittämistä ja ennen muuta niin että se voisi mahdollisimman pian taata etenevän ja täysipäiväisen opiskelun. Tässä tärkeässä roolissa tietenkin korkeakouluopiskelijoiden opintotuen uudistaminen ja korottaminen ja minusta myös ehdottomasti tuen sitominen indeksiin, mutta myös erittäin tärkeänä toisen asteen opiskelijoiden opintotuen kehittäminen. On täydellisen epäoikeudenmukaista, että täysi-ikäisen toisella asteella opiskelevan nuoren aikuisen vanhempien tulot edelleen vaikuttavat hänen opintotukioikeuteensa. Eriskummallinen jäänne jostain mikä pitää ehdottomasti korjata asap.

Raportin sininen lanka on meille tuttu eli ajatus ja tavoite siitä, että Suomessa ”yritteliäisyydestä ja ahkeruudesta palkitaan, mutta apua tarvitsevalle on myös aina apua tarjolla”. Minusta tämä on erinomainen ohjenuora kaikelle tälle työlle.

Tämä tarkoittaa osaltaan sitä, että meidän tarvitsee saada kaikki työkuntoiset ja työikäiset mukaan työelämään. Tähän esitämmekin lukuisia keinoja. Hyvä esimerkki on vaikkapa vajaatyökykyisille suunnattu yritysmuotoinen työpankkijärjestelmä ja vammaisten palkkatuen vakinaistaminen. Myös yrityksiä tulee kannustaa työllistämään laajentamalla ensimmäisen työntekijän palkkaamisen tuki koko Suomeen. Opiskelutakuun jatkona sitten esitämme toimenpiteitä mm. opintotuen ja muunkin kautta siihen, että nuoret pääsevät ensin mahdollisimman nopeasti siirtymään jatko-opintoihin ja sitten opinnoista työelämään. Ja myös työuran toisessa päässä tarvitaan toimia. Haluamme, että myös eläkkeensaajille on mahdollista osallistua työelämään niin pitkälle kuin intoa riittää.

Henna Virkkunen totesikin tänään raportin esittelytilaisuudessa, että keskeistä työllisyysasteen noston kannalta on se, että suomalaiset viihtyvät työpaikoillaan. ”Hyvinvoinnin lisääminen työpaikoilla lähtee ensisijaisesti työnantajasta ja työntekijöistä itsestään. He tietävät parhaiten, mitkä keinot toimivat juuri heidän kohdallaan. Paikallisen sopimisen mahdollisuuksia tulee työpaikoilla edistää, jotta työelämään saadaan kaivattua joustoa. TES:in tulee olla kuitenkin työntekijän subjektiivinen oikeus”.

Kiitokset jo teille raporttia kommentoinneille ja näin keskustelu jatkuu. Eli vaihtoehtoja ja eroja puolueiden välillä on siis edelleen. Jäämme siis odottamaan muiden puolueiden ohjelmia. Tosin pahaan pelkään, että ei-puolueet tyytyvät vain kommentoimaan tätäkin ei-linjallaan esittämättä omaansa. No katsotaan jos vaikka yllättäisivät.

Me jatkamme sen sijaan työtä ja vaihtoehtojen rakentamista. Paraikaa vielä puheenjohtajamme Jyrki Kataisen johtama toinen työryhmämme viimeistelee omaa hyvinvointiyhteiskunnan pelastamista koskevaa raporttiaan ja perjantaina jo esittelemme ympäristöraporttimme jonka juuri saimme valmiiksi ja painoon. Mielenkiintoinen esitys sen voin jo teille luvata. Perjantaina siitä lisää.

Nyt Suomen Kuvalehden pariin. Mainio opus ja säilynyt vielä yli viikonlopun koskemattomana. Nyt…

 

 

 

 

 

Kommentit