”Lapsia kuolee ja loukkaantuu siksi, että autoilija ei pysähdy suojatien eteen. Ja vaikka yksi pysähtyykin, viereistä kaistaa tulee toinen, joka ei pysähdy. Tuhannet lapset ylittävät koulumatkallaan suojatien luottaen siihen, että aikuisetkin noudattavat sääntöjä.”
Näin luki eilisessä Iltalehdessä olleessa mainoksessa Miten sinä näet suojatien.
58 000 uutta koululaista lähtee kouluun tänään. Uusi kouluvuosi ja ekaluokkalaisille ensimmäinen koulupäivä tai jopa koko ensimmäinen kouluvuosi on jännitystä täynnä. Keskittyminen liikenteessä voi kaveriporukassa herpaantua. Lapsille on opetettu se turvallisiin koulutie, mutta meidän autoilijoiden vastuulla on paljon. Ollaan tänään siis tarkkoina – niin tarkkoina kuin liikenteessä pitäisi aina olla. KUNNIOITETAAN SUOJATIETÄ.
…
Nyt toimistolle töihin. Aamusta ensimmäisenä yksi lehtihaastattelu ja sitten kirjoitustöitä. Mukavaa kouluvuotta kaikille koululaisille – omille vanhoille oppilaille, joista osa jälleen suuntaa lukiokiin ja osa yläkouluun ensimmäistä kertaa. Mukavaa kouluvuotta myös kummipoika Eliakselle ja kummityttö Venlalle. Venla tänään esikouluun.
…
Työpäivä jälleen takana. Päivällä kun kävin syömässä niin näinkin miten kummityttöni Venla tuli ensimmäisestä eskaripäivästä kotiin. Äiti oli hakemassa, mutta reipas oli askel melkein yhtä ison repun kanssa. Ja tavan mukaan noin 10 metriä vähintään äidin edellä.
Tänään viimeistelin nuo NesteOilRallyn materiaalit. Firmani kautta hoituu nyt useampi eri VIP. Itse hoidan nimisponsorin tilaisuudet ja rallin järjetäjän tilaisuudet. Sitten vielä hieman Killerin yleisöerikoiskokeella töitä niin siinä yhdelle miehelle kohtuullisen kiva paketti. Jarno Hatakka ja Jussi Hannula vastaavat kauttani sitten Reilusti Luonnetta fanikatsomoista. Riihimäkeläis-loppilaista osaamiseen siis luotetaan sielläkin 🙂
…
Puolueemme johto on pitänyt alkuviikosta omaa kesäkokoustaan. Koskisen Jari eilen soittelikin Lappeenrannasta.
Lappeenrannassa puhunut puolueemme puheenjohtaja Jyrki Katainen otti myös kantaa hallituksn budjettiesitykseen. Katainen kuvasi bidjettia tyypilliseksi vaalibudjetiksi ja syytti hallitusta perinteisestä punamultahallitusten sulle-mulle –politiikasta. Kun keskusta sai hoidettua maataloustukiasian niin nyt SDP kiristää omia köyhyyspaketteja jne jne.
Niin kuin itsekin kiittelin maatalousasian ratkaisua heti tuoreeltaan niin samaa teki puheenjohtajammekin nyt. Katainen totesi, että maataloustuki ei ollut mikään lahja keskustalle, vaan se on kansallinen kysymys, jolla ratkaistaan, halutaanko Suomessa jatkaa maataloustuotantoa. Erittäin hyvin todettu.
Katainen totesi, että hän on kesän aikana seurannut hieman huvittuneenakin kesän poliittista keskustelua ja ”yhteistyöhallituksen” budjettivalmistelua, jossa on korostunut päähallituspuolueiden välinen keskinäinen nokittelu määrärahoista.
Esimerkeiksi sulle-mulle -vaalibudjettipolitiikasta nosti ns. demokratian edistämisprojektin, jonka ympärille kehkeytyneestä keskustelusta tuli Kataisen mukaan farssi ja esitys vedettiin lopulta pois.
Samalla Katainen totesi, että nyt ei voi tehdä kaikkea ja luvata joka suuntaa jotakin. On siis tehtävä valintoja. Yhdeksi keskeiseksi Kokoomuksen valinnaksi Katainen nosti osaamisen. Hänen mukaansa hallitus toimii tuoreessakin budjettiesityksessä vastoin omia päätöksiään ja leikkaa perusopetuksen määrärahoja. Toinen pulma löytyy korkea-asteen koulutuksesta. Siellä kärsitään jo laatuongelmista. Panostusta koulutukseen ei ole tehty ja nyt mitatut hyvät tulokset näyttävät kääntyneen laskuun mm. OECD:n mittareiden mukaan.
Varapuheenjohtajamme Paula Risikko puolestaan Lappeenrannassa korosti tai oikeastaan muistutti, että hallitus lupasi aikanaan siirtää ikäluokkien pienentymisestä säästyvät varat perusopetuksen kehittämiseen, mutta toisin on käynyt. Ensi vuoden VM:n budjettiesityksessä perusopetusta on kohtaamassa yli 40 miljoonan euro vähennys. Käsittämätöntä politiikan tekoa, missä ei nähdä tulevaisuutta vaan vain se mistä saadaan paras näkyvyys.
Valtiovarainministerin esittämä koulukiusaamishanke ja kouluviihtyvyyshanke ovat minustakin hyviä asioita, mutta ne tulisi korjattua paremmin, kun hallitus haluaisi panostaa perusopetukseen yleensä. Opetusryhmiä tulisi pienentää, henkilökuntaa täydennyskouluttaa ja erityisosaamiseen ja erityishenkilökuntaan panostaa. Tätä kautta koulukiusaaminen – erittäin vakava asia – tulisi varmasti korjaantumaan heti alkuun. Mutta kauniilla hankkeella taitaa saada enemmän näkyvyyttä??
Kokoomus haluaisi toteuttaa ensi vaalikaudella autoverotuksen kokonaisuudistuksen. Perusideana on siirtää verotuksen painopistettä kulutukseen. Tarkoituksena on, että kokonaisverotusta ei nosteta.
Lisäksi puolueemme johto linjasi Lappeenrannassa myös verotusta. Puolueemme haluaa liikenteen verotukseen rakenneuudistusta, jossa verotuksen painopistettä siirrettäisiin auton hankinnasta käyttömaksujen suuntaan. Katainen perusteli kantaa mm. sillä, että näin Suomen varsin ikääntynyttä autokantaa voidaan uudistaa ympäristöystävällisempään suuntaan.
Ja sitten vielä minun mielestä yksi tärkeimmistä avauksista ja uskon, että tämä kelpaa myös keskustalle. Puolueemme nostaa yhdeksi tärkeäksi hankkeeksi biopolttoaineiden käytön lisäämisen. Kataisen mukaan järkevin tapa olisivat verohuojennukset. Puolueemme haluaa hallituksen asettaman 3 prosentin käyttövelvoitteen ohella käyttöön biopolttoaineille verohuojennuksen. Lisäksi puolueemme olisi halukas lisäämään tutkimus- ja tuotekehityspanostusta biopolttoaineisiin ja bioenergiaa yleensä. Ja vähän samaan nippuun käyttövoimaveroa eli entistä dieselveroa tulisi laskea mahdollisimman pian EU:n minimitasolle, koska dieselin raju hinnannousu on aiheuttanut suuria vaikeuksia kuljetusalalle ja tällä hetkellä Suomen dieselvero on Euroopan korkeimpia.
Erittäin hyviä esillenostoja puolueemme johdolta. Näihin on helppo yhtyä ja nämä ovat aidosti sellaisia asioita joilla olisi vaikustusta muuallakin kuin lehtien palstamillimetreissä. Nyt politiikassa tarvitaan rohkeutta tehdä päätöksiä ja joskus vaikeitakin. Sitä näyttää meidän puheenjohtajalta löytyvän ja vaikka keskustan tekemä tutkimus pääministeristä antoi Kataiselle heikon kannatuksen niin minä ainakin luotan mieheen. Katainen on osaava ja pystyvä. Meillä on reservissä Niinistö ja hänellekin on käyttöä. Ehkä tässä nyt vaan hieman haluttiin hämmentää soppaa asialla mikä on selvä. Katainen on pääministeriehdokkaamme! Niinistö ehdokas muihin vaativiin tehtäviin. Tämä on tilanne nyt.
…
Nyt mökillä ja vielä uudelle asunnolle ja sitten kopioimaan viikonlopun materiaalit. Aamusta aikaisin kohti Jyväskylää. Ensin kuvaamme dokumenttiamme ja sitten nuo juontotyöt työllistävät loppuviikon.