Ennakkoäänestyksen viimeinen päivä on siis tänään. Tänään voi vielä äänestää ennakkoon asuinkunnasta huolimatta missä päin tahansa Suomea ja jos ennakkoon ei halua tai ehdi äänestää on varsinainen vaalipäivä sitten ensin sunnuntaina 18.3. Muistakaa siis äänestää.
….
Tukiryhmäläiset sitten yllättivät eilen. Täydellisesti. MTV3:sen Helsingin katselualueelta tuli yhtäkkiä myös tv-mainokseni vaikka kaikkien sadan spotin piti tulla vain Lahden ja Tammelan lähetysyksiköistä. Kiitokset yllätyksestä. Tv-mainos on huomattu ja on tullut runsaasti palautettakin. Hyvä niin. Kaiken kaikkiaan mainos nyt siis näkyy yli sata kertaa tv:ssä ja MTV3:n Lahden, Tammelan ja Helsingin katselualueilta, joista pääpaino kuitenkin Lahden alueella.
….
Eilen Sauli Niinistö kohtasi Helsingin Sanomien vaalimarkkinoilla Sanomatalossa SAK:n apulaisjohtaja Matti Viialaisen vaalitentissä ja odotetusti pintaan nousi mm. työmarkkinajärjestöjen valta ja eläkkeet. Niinistö oli erityisesti huolissaan työssä viihtymisestä, joka on työministeriön tuoreen tutkimuksen mukaan romahtanut viime vuosina. Viialainen jäi väittelyssä altavastaajan osaan ja Niinistö keräsikin tentin kaikki aplodit melkein jokaisen kommenttinsa päätteeksi.
On hyvä, että Niinistö nostaa nyt todenteolla esille tuota työssäviihtymisnäkökantaa. Se on unohtunut maassamme liian pitkään ja nyt sen eteen on syytä tehdä työtä. Työssäviihtyminen, työ- ja vapaa-ajan yhteensovittaminen ja mahdollisuus osa-aikatyöhön mm. perheellisille tai ikäihmisille ovat sellaisia asioita mitä minusta olisi syytä kehittää, jos haluamme pitää huolta ihmisistä ja työllisyydestämme. Nämä asiat vaativat tekoja.
Tänään kampanjamme jatkuu Riihimäellä ja Hämeenlinnassa. Aamupäivällä avaamme Riihimäen vaalikahvilan kello 10.00 Hämeenkatu 38:ssa. Isäntänä on tänään Jukka Salokannel ja tarjolla tuttuu tapaan kahvia ja korvapuusteja ja tottakai myös ilmapalloja. Riihimäeltä siirrymme kjello 14-17 Hämeenlinnaan Reskalla ja Kahvila Korvalle sekä liikekeskuksille ja takaisin Riihimäelle City-Market Merkokselle palaamme illalla kello 18-19. Nähdään ja poikkea nappaamaan itsellesi pikku Paussi. Sekin auttaa jaksamaan töissä.
….
Kello 20.30 ja juuri kierrokselta kotiin. Yli 400 kilometriä ajoa tänään ja kierrokselle mahtuivat Riihimäki, Sysmä, kuningaskunta Hartola, Hämeenlinna ja illalla vielä uudestaan Riihimäki. Tiukka päivä siis takana.
Aamulla Salokanteleen Jukka ja Marja-Terttu avasivat vaalikahvilamme Riihimäellä. Nyt viimeisenä viikkona Riihimäen vaalikahvia on avoinna joka päivä ja mm. torstaina ja perjantaina aina aamu yhdeksästä ilta yhdeksääntoista. Kiitos aktiivisten Riihimäen kokoomusaktiivien ja kampanjaväen. Tänään väkeä oli Riihimäellä heti aamupäivästä hyvin liikkeellä. Kahvilalla oli hetkittäin oikein ruuhkaakin ja useampi pariskunta kävi äänestysmatkalla vielä tervehtimässä ja osa hakemassa vastauksia viimeisiin kysymyksiin. Paikalla kävi kahvilla myös huippusuosion saavuttanut riihimäkeläinen näyttelijä ja koomikko Janne Kataja, joka nyt Idols Extran juontajana noussut suuren yleisön tietoisuuteen. Matkaan Jannelle tottakai Heinonen 2007 -paita ja -pipo. Niin sitä pitää.
Riihimäellä jaoimme Hämeenkadun varressa jälleen kampanjamme yhdeksi suosikki artikkeliksi nousseita Paussi -välipalapatukoita. Ne ovat hyviä ja niissä hyvä viesti – pidä paussi sopivassa välissä. Eli työssäviihtyvyyttä tai hetki omaa aikaa kotona. Muutama sata Paussia meni jakoon ja sitten matka jatkui vaalipiirimme kaukaisimpiin kuntiin Sysmään ja Hartolaan Lahden ja Heinolan kautta. Sysmän Kahvila Korvalla poikkesin ja jätin esitteitä jakoon ja liikenteessä oli iltapäivällä kivasti väkeä. Myös kuningaskunta Hartolassa liikkui kaupoissa ja Jari-Pekalla väkeä hyvin ja kortteja meni jakoon. Täytyy kehua – yksi kauneimpia näkemiäni kirkkoja on Hartolan keskustassa. Upea – erilainen ja kaunis.
Seuraavaksi päivä jatkui Hämeenlinnan kävelykatu Reskalla ja liikekeskuksilla. Liikkeellä paljon kampanjan myötä tutuiksikin tulleita ihmisiä ja moni kävi myös kertomassa äänestäneensä jo. Kiitos teille. Samalla palautetta tuli Radio Hämeen päivän uutisista. Radio Häme oli nostanut minut läpimenijöiden joukkoon todeten mm. ”Timo Heinonen voi olla kova nimi.” Uutisessa käsiteltiin puolueemme tavoiteta kasvattaa paikkamäärä nyt takaisin neljään. Radiouutiset kertoivat siitä ketkä meistä ovat vahvimmin kiinni uusissa kahdessa paikassa. Toinen siis Timo Seppälän vapaaksi jättämä paikka tai tietysti kaikkihan ne paikat ovat vapaita ja kaikkien tavoiteltavissa. Äänestäjät ratkaisevat. Toivotaan, että nyt saamme hyvin väen liikkeelle. Meillä on yhdessä siis mitä parhaimmat mahdollisuudet saada lisäpaikka tai kaksi ja minulla teidän tuella nyt vahvat läpimenon mahdollisuudet. Katsotaan! Kiitos teille.
Hämeenlinnasta sitten palasin vielä Riihimäelle. Mainostoimistolla loppuviikon mainossuunnitelman nopea läpikäynti ja sitten kuudeksi Merkoksen Citymarketille kampanjoimaan. Piti vain tunti olla, mutta melkein puolitoista siinä vierähti. Väkeä oli illalla kaupassa hyvin liikkeellä ja muutamien kanssa pidempäänkin tuli juteltua mm. omaishoidontuesta ja lastenhoidon kuntalisistä. Ne meille kokoomuslaisille tärkeitä juttuja ja ainakin minä näen kummankin kuntien kannalta järkevinä mahdollisuuksina. Ne ovat inhimillisiä ja myös taloudellisesti järkeviä myös kunnan kannalta. Näistä on saanut nyt kampanjan aina monta kertaa puhua ja toivotaan, että asioille saadaan seuraavan neljän vuoden aikana myös valtakunnallisia kriteerejä ja periaatteita.
Nyt siis jälleen kotona. Huomenna uusi päivä. Silloin liikumme Kanta-Hämeessä. Ohjelmassa mm.
10-12 Riihimäki, Hämeenkatu
12.30-14.00 Hämeenlinna Kahvila Korva & Reska
14.30-15 Hauho
15.45-16.30 Lammi
17-19 Janakkala Turenki & Tervakoski
Eli kun näet vaaliautomme parkissa niin poikkea juttelemaan!