Tiistai, 05.06.2007

Blogi, tiistaina 05.06.2007

Tänään vietetään maailman ympäristöpäivää. Tänä vuonna ympäri maailmaa kiinnitetään erityistä huomiota ruuan ympäristövaikutuksiin. Ruuan osuus on kuulemma ihmisten aiheuttamasta ympäristörasituksesta suurempi kuin on osattu tähän asti arvioida. Erityisesti ruuan kuljetus kuluttaa energiaa valtavasti. Mielenkiintoinen huomio mikä kannattaa muistaa siis myös ruokakaupassa. Paikallisesti Suomessa tänään nostetaan esille myös lomakausi ja Kuntaliitto muistuttaa lomaan valmistautuvia kestävien kulutusvalintojen merkityksestä ympäri vuoden siis myös kesälomalla ja kesäkunnassa. Kuntaliitto nostaa esille mm. fosfaatittomat pesuaineet kehottaen niiden käyttöön ja toisena kansainvälinen teemaan mukaan liitto suosittaa suosimaan lähiruokaa. Hyvä.

Tänään matkaamme lyhyelle vierailulle Tanskaan. Kööpenhaminassa tapaamme mm. Tanskan kulttuuriministerin. Palataan huomenna matkan antiin. Nyt Helsinki-Vantaalle ja aamukoneella matkaan.

Niin piti vielä kiittää palautteesta mitä eilinen kunnanvaltuuston toi. Esityksemme pyöräteistä Kirkonkylältä Riihimäelle ja Läyliäisiin ovat saaneet loistavan vastaanoton. Kiitos siis palautteesta. Palautetta tuli myös Isokorkeen metsäalueen kaavoituksesta asuinkäyttöön osittain. Toiveemme ja tavoitteemme säilyttää upea lähimetsä virkistyskäytössä on otettu hyvin vastaan ja näyttää siltä, että kuntalaisista valtaosa on kanssamme samaa mieltä Isokorkeen arvosta virkistyskäytössä. Äänestyksessä kuitenkin ryhmämme sai tukea vain SDP:n ja vasemmistoliiton muutamalta valtuutetulta ja kun koko keskustan ryhmä oli metsäalueen kaavoituksen kannalla hävisimme äänestyksen niukasti. Meidän koko ryhmä eli kahdeksan valtuutettua olisi säästänyt alueen tulevillekin polville nykymuodossa. No nyt on päätös tehty ja välillä käy näin.

Nyt Tanskaan…

Kommentit