Tiistai, 01.09.2009

Blogi, tiistaina 01.09.2009

Back to business. Eilen illalla siis myöhään palasimme Kreikasta ja nyt jo takaisin töiden touhussa. Ensi viikolla aloitamme istuntokauden eduskunnassa ja sitä ennnen vielä paljon töitä täällä maakunnassa.

Tänään saimme hämmentävän uutisen, kun Työ- ja Elinkeinoministeriö ilmoitti esittävänsä vain yhdelle tekijälle lupaa uudelle ydinvoimalalle. Päätös on yllättävä sillä sisällä on kolme hakemusta Teollisuuden Voiman, Fortumin ja Fennovoiman hakemukset ja tarve kilpailukykyiselle ja puhtaalle energialle on teollisuuteemme keskuudessa erityisen suuri. Itse en usko, että kolme ydinvoimalaa tulisi vaikka luvata annettaisiinkin, mutta se mahdollistaisi kilpailukykyisen hankkeen jossa mahdollisesti olisi yhdessä mukana useampikin näistä hakijoista. On peloteltu, että meistä tulisi tämän myötä ydinsähkön vientimaa, mutta se on propagandaa ja täysin mahdollista estää lainsäädännöllä. Mutta katsotaan miten hallituksemme tässä asiassa etenee. Nyt olisi kuitenkin syytä tehdä kaikki mahdollinen ja hieman mahdotonkin teollisuutemme kilpailukyvyn turvaamiseksi.

….

Tänään paluu arkeen päivä meni palaverien ja kokousten merkeissä. Aamusta olin sopinut varsin tiukan aikataulun Lopella ja lopulta se venyikin yhdellä isommalla neuvottelulla vielä iltapäivänkin puolelle. Katsotaan mitä ne tuovat tullessaan. Toivotaan, että tuovat. Niin kuin lehdistä olemme saaneet jo myös lukea niin pahin pelkomme Launosten uuden päiväkodin rakentamisen suhteen toteutui. Sinnittelystä huolimatta pääurakoitsija hakeutui konkurssiin ja nyt näyttää siltä ja onkin niin, että aikataulu venyy jonkin verran. Konkurssi aina aiheuttaa myös menetyksiä aliurakoitsijoille ja se tässä tilanteessa myös todella valitettavaa. Onneksi laskutukset hoidettu pienissä erissä töiden edetessä ja näin ei etukäteismaksuja ole ollut. Mutta toivotaan, että rakennusurakka etenee nyt nopealla tahdilla ja saamme Launosiinkin ajanmukaiset päivähoitotilat. Samaan aikaan odotamme myös muutamien kaavojen lainvoimaisuutta ja niiden jälkeen toivotaan, että mm. Läyliäisten uuden ruokakaupan rakennustyöt pääsisivät ja lähtisivät käyntiin mahdollisimman pian ja jotain muutakin uutta tässä tulossa.

Sitten iltapäivällä Hämeenlinnaan ja sielä yksi palaveri kokoomuksen asioista ennen Ylen Politiikan Puhemyllyä. Radio-ohjelmassa tänään esillä peruspalveluministeri Paula Risikon esitys perusterveydenhoidon ja erikoissairaanhoidon raja-aitojen kaatamisesta uusien 40-60 sosiaali ja terveysalueen myötä. Itse pidin Risikon esitystä erittäin tervetulleena ja tarpeellisena, jos ja kun haluamme turvata tulevaisuudessakin nämä elintärkeät peruspalvelut koko maassa ja tämän esityksen myötä myös tasapuolisesti eri kuntien välillä. Rakenteita siis vahvistettaisiin ja hartioita levennettäisiin hallintoa keskittämällä niin, että itse palvelut voitaisiin tarjota mahdollisimman ja tarpeiden mukaan lähellä meitä ihmisiä, tarvittaessa jopa kotona. On erittäin perusteltua purkaa päällekkäistä hallintoa ja byrokratiaa ja satsata nyt rahat itse palveluihin ja niiden turvaamiseen ja on varmasti täysin perusteltu huoli myös se miten tulevaisuudessa saamme osaavia käsiä ja tekijöitä tälle koko ajan kasvavalle alalle ja aivan oma huoli on erityisosaamisen turvaaminen eri kuntien asukkaille. Hyvä keskustelunavaus, mutta samaan aikaan on tärkeä myös huolehtia siitä ettemme liian kovakouraisesti kohtele jo tehtyjä uudistuksia ja niiden piirissä olevia alueita esimerkkinä nyt vaikkapa terveydenhoidon ja sairaanhoidon ns. Forssan -malli. Mutta nyt asia Risikon johdolla etenee. Hyvä niin.

Illalla vielä yksi tapaaminen syksyn tulevista tapahtumista ja nyt jo kotona. Jos ehtisi tuon viikon lehti- ja postikasan selaamaan läpi ja lueskelemaan hetken. Huomenna edes jälleen töitä kiitettävä kasa. Tänään muuten myös kotitalomme energiaremontti ikkunoiden vaihdon myötä eteni meidän asunnolle. Vaihdamme 70-luvun alussa rakennettuun taloomme kaikki ikkunat ja jälki näytti hienolta. Vanhat ikkunat olivat jo kovin harvat ja alkujaankin aivan eriluokkaa kuin nykyaikaiset uudet energiaikkunat ja varmasti remontti tulee näkymään talomme lämmityskustannuksissakin jo tulevana talvena. Jos vielä jatkossa saisimme talomme ja alueemme myös kaukolämmön ja sitä kautta uusiutuvan energian piiriin niin olisihan asiat jo paljon paremmin.

Kommentit